maanantai 14. kesäkuuta 2010

Vapaa-ajan lautakunnan seminaari ja kokous - pitkä tilaisuus kuumissa oloissa, piippumuumion löytöpäivänä. Maahanmuuttajille lintsirahaa.



VAPAS kokous ja seminaari 14.6.2010

Kuvavalinta tähän blogiin johtuu siitä, että kolmanneksi viimeinen Mannerheim-ristin ritari Onni Määttänen kuoli tänään 102 vuoden iässä. Kaukopartiomies lähti viimeiselle ja lopulliselle partioreissulleen. Kunnia meidän vapaudentekijän muistolle. Kuvan juliste löytyy muuten pohjanmaalaisen prätkätallin seinältä.

Tänään löytyi myös 19 vuotta vantaalaisessa savupiipussa virunut miehen kalmo. Mahtoi olla piipunpurkajille yllätys.

Kokousta ennen pidettiin vapaa-ajan- ja asukaspalveluiden lautakunnan seminaari, jossa käsiteltiin toimialojen palveluverkkosuunnitelmat ja avustenjakotyöryhmän väliraportti.

Avustusselvitystyöryhmän väliraportti

Nyt rahaa jaetaan KH:sta kumppanuusrahana, aluetoimikunnista tapahtumiin rahaa ja VAPAS jakaa toiminta- ja kohdeavustuksia. Näiden jakoperusteet pitää saada yhteismitallisiksi.

Pisteytys tuntuu reilulta työkalulta. Tämä malli ei tunnu istuvan sosialistileirille. Onko pelko poliittisista nuorisojärjestöistä takana.

Järjestöjen itsearviointia esitettiin yhtenä vaihtoehtona, ei tunnu hyvältä idealta.

Espoossa näyttää olevan hyvät pisteytyskriteerit:
Liikuntatoiminta-avustus, jonka arviointikriteerit ovat tärkeysjärjestyksessä:
1. lasten ja nuorten määrä säännöllisessä harjoitustoiminnassa
2. lasten ja nuorten ohjattujen harjoitustilaisuuksien määrä
3. starttikurssit (lyhytaikainen kurssitoiminta, alle 1 kk kestävät)
4. lasten ja nuorten osallistuminen lajiliittojen alaiseen kilpailutoimintaan
5. lasten ja nuorten valmentajien ja ohjaajien lukumäärä ja koulutus
6. lapsille ja nuorille järjestetyt liikuntatapahtumat, leirit yms.
7. maahanmuuttajien aktivointi liikuntaan (joku tällainen maininta on nykyisin pakko laittaa kaikkeen mukaan, siis aivan pakko - muuten galaksit räjähtää)

Miksei näitä kriteereitä voi käyttää muuhunkin toimintaan, kuten kulttuuri- ja nuorisojärjestöille?

Kysyin puheenvuorossani sähköisen asioinnin uusimisen tilannetta, kannatin pisteytysjärjestelmää, mutta kriteerit on mietittävä tarkkaan. Ihmettelin myös, ettei kaupungin antamia tiloja muka laskettaisi avustuksiin mukaan.

Pisteytys antaa hyvät mittarit, jolla saadaan perusjärjestys päätöksentekoa varten.

Vt. toimialajohtaja Nygren esitteli VAPAS toimintastrategian, johon oli otettu kursiivilla mukaan eli erityishuomiona monikulttuuriasiat. Lisää siis panostetaan. Ettei vaan kenellekään ole jäänyt huomioimatta - vahingossakaan. Tämä alkaa saada hysteerisia piirteitä. Alkaa...

Nuorisopalveluiden palveluverkko: toimintatiloja nuoria kiinnostaviin asioihin: skeittaus, mopojen korjaus- ja rakentelutilat? Nuorten avoin moottoripaja - vain Tikkurilassa. Pueenvuorossani kysyin miksei lännessä. Selvityksessä mainitaan "urheilujärjestöjen piirissä ns. drop- out –keskustelu on jatkuvaa". Vantaalla tämä johtuu osaltaan mm. jääratojen vähyydestä: Espoossa 10, Vantaalla 4. Harrastajajoukkueille ei saa jääaikaa.

Selvityksessä ilmenee, että
1) Tukea demokratiakasvatuksen nimissä poliittisia nuorisojärjestöjä niiden yhteiskunnallisen tehtävän vuoksi.
Onko tämä tosiaan ykkösprioriteetilla? Valtiotasolla tähän tullaan pian puuttumaan.

Nuorten työpajat: Herrasen Jone otti esimerkin tarkoituksettomasta työstä työpajassa. Kuulemma tuntui päivähoidolta, merkityksettömältä työltä. Jonella on tästä omakohtaisia kokemuksia.

Kysyin miksi kontaktit nuorisoon ovat näin kehnot:

Nuorisotiedotuksen fyysiset asiakaskontaktit (arviointikohde / vuosi 2008): Espoo 5717, Helsinki 2293, Vantaa 71

Nuorisotoimen menot yli 2,5 MEur suuremmat kuin Espoossa vuonna 2008, henkilöstöä 2008 108, henkilöstömenot 4,4 MEur, silti kontakteja noin vähän.

Selitys: Vantaalla nuorisotiedotuspisteessä ei juurikaan käy nuoria saamassa henkilökohtaista neuvontaa kuten Espoossa ja Helsingissä. Sen sijaan Vantaalla on panostettu omiin internetsivuihin www.jeesi.info, jossa kävijöitä on noin 60.000 vuosittain.

- Lisää miehiä nuorisotyöhön. Miten käytännössä tapahtuu? Positiivista syrjintää? Kuulemma näin on.
- vakituiset kävijät n. 10% nuorista

Yhteispalvelupisteiden palveluverkko: mikä on maanläjityslippu-systeemin uusinnan tilanne? Tsaarinaikainen 'osta-etukäteen-lipuke-vie-kama-läjitykseen-ja-toivo-että-lipuke-riittää' systeemi jatkuu kuulemma edelleen. Noh, onhan sillä työllistävä vaikutus.

Kulttuurin palveluverkkosuunnitelma:

Omasta mielestäni painopiste koulutukseen ja harrastamiseen, ammattitaiteilijoille ammittinimikkeensä mukaan rahoitus esitysten tuloista tai muuten ammativalinta on mennyt pepulleen.
"Lisäksi kaupungin tavoitteena on turvata taiteen ammattimainen harjoittaminen ja ylläpitää sen korkeaa laatua Vantaalla." Nii-in, TURVATA - ei rahoittaa kokonaan.

Kumppanuushankkeisiin, mm. kaupunkijuhlaan annetaan erikseen toiminta-avustusten lisäksi rahaa. Kysyin, eikö toiminta-avustusten saamisen edellytyksenä voi olla vaatimus tuottaa sisältöä talkoohenkeen kaupunkijuhlaan? Eli yhteistoimintaa parhaimmillaan. Kuulemma näin saattaa olla joidenkin kohdalla.

Kulttuuritalot ja muut esittävän taiteen tilat, mainitsin Myyrmäen futishallista kesäaikana yhtenä vaihtoehtona.

Moby DICK kulttuuritilaa suunniteltiin kovalla tohinalla, mutta kumppani (tajusi vetäytyä) vetäytyi pois. Kysyin käytettiinkö paljon rahaa jo suunnitteluun? Kumpi Moby DICK vai Silkkitehdas vai kummatkin kulttuurille?

- kaupungin oma toimijat joutuu maksamaan kulttuuritiloista, mutta ulkopuoliset eivät. Mitä? En saanut tähän vastausta.

Liikunnan palveluverkkosunnitelma:

käyttötiloja joudutaan supistamaan jatkuvasti kohoavien sisäisten tilavuokrien vuoksi. Kyllä, tilakeskuksen katevaatimus nostaa tilavuokria. Puheenvuorossani painotin, että kaupungin päätehtävä on tarjota kuntalaisille palveluita,
ei omistaa ja hallinnoida kiinteistöjä.

VAPAS-kokous, muutama poiminta
==============================

Ulkopuolisten alueiden realisointisuunnitelma: Onkohan kaikki karavaanarit Bjursissa ja Etelälahdessa vantaalaisia?

§31 kulttuuripalveluiden kohdeavustusten tilitysten hyväksyminen

"Mikäli avustuksen saaja ei ole antanut määräaikaan mennessä hyväksyttävää tilitystä avustuksen käytöstä, voidaan avustus periä takaisin avustuksen myöntäneen viranomaisen päätöksellä."
Ihmettelin puheenvuorossani tätä lausetta, koska järjestään joka kokouksessa näkyy olevan myöhästyneitä tilityksiä. Joko sääntö on tai sitä ei ole. Kuulemma kaikki järjestöt ja yhditykset eivät osaa tehdä näitä. Avustuksia osataan kuitenkin sujuvasti tehdä. Selitys ei kelpaa.

§41 Liikuntalaitosten avustaminen. Jouduttiin Kunnaksen kanssa jääväämän itsemme, kun ollaan avustuksia saavan Myyrmäen Urheilupuisto Oy:n hallituksessa. Kaupungin avustama yhtiö, jonka hallitus lähtee siis "kesäretkelle" tutustumaan savolaisiin liikuntapaikkoihin. Hohhoijjaa.

§51 kohdeavustukset nuorisotoimintaan.

Oli tullut muutama hakemus, mm.:
Maahanmuuttajan Kulttuuri- ja Taideyhdistys (MKTY) ry (5 440 €)
Maahanmuuttajan Kulttuuri- ja Taideyhdistys (MKTY) ry ( 3 400 €)
Maahanmuuttajan Kulttuuri- ja Taideyhdistys (MKTY) ry (2 600 €)

Näistä myönnettiin:
Maahanmuuttajan Kulttuuri- ja Taideyhdistys (MKTY) ry:lle 500 € lasten ja nuorten kesätoimintaan sisältäen Serenan, Linnanmäen ja Heurekan retkien hakemukset (VAP 2616/2010, 2617/2010 ja 2618/2010)

Esitin em. esityksen hylkäämistä perusteina: kannustinloukku, eriyttää muusta yhteiskunnasta, epätasa-arvoista muita kohtaan. Herrasen Jone otti puheenvuorossa esille mahdollisuuden, että nyt lintsinreissuanomuksia saattaa tulla keneltä vaan ja vaikka kuinka paljon. Mikään ei estä anomasta.

Mentiin äänestykseen: 13-4 tappio, saatiin puolelle KD + 1 Kokoomuksesta - JES! Henkinen voitto saada nyt yksi lisää mukaan. Pikkuhiljaa näemmä asenteet muuttuu. Kiitos näille rohkeille ja itsenäisesti ajatteleville henkilöille.

Tässä kohdassa olisi voinut ottaa esille sen ihanan monikulttuurivärinän, jota Lintsillä pariviikkoa sitten harrastettiin vetämällä turpaan huivittomia. Nannaa ja todellista rikkautta jaetaan meille sisäsiittoisille typeryksille. Pitää oppia arvostamaan.

Loppuun vielä valtuustoaloitteen käsittely:

Valtuutettu Mika Niikko ja 34 muuta valtuutettua tekivät kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.11.2009 aloitteen:
"Kaupunki vahvistaisi nuorten omaehtoista liikuntaa järjestämällä sisätiloissa olevan skeittipaikan. Vantaalla on useita satoja skeittauksen (rullalautailun) harrastajia, mutta heille ei ole yhtään sisätilan harrastuspaikkaa. jatkuu..."

Allekirjoitin myös tuon hyvän aloitteen. Vastauksessa kerrottiin, että kaupunki on perustanut "skate-työryhmän" joka ajaa asiaa. Varmistin kysymällä onko ryhmässä skeittauksen asiantuntijoita. Kuulemma on. Hyvä niin.

Ei kommentteja: