torstai 30. syyskuuta 2010

Taloustilanne - Suomi on selkä seinää vasten

Hesarissa julkaistiin tänään raportti, jossa oli tutkittu Suomen yhteiskunnan toimivuutta tässä taloustilanteessa.

Havahduttavin asia joka iski silmään: verovaroin pyöritettävät palvelut voidaan pitää samalla tasolla vain jos joka vuosi saadaan luotua 25000 uutta työpaikkaa. Näin pitää tapahtua kymmenen vuoden ajan, joka vuosi. Toistan siis - 25000 uutta työpaikkaa.

Kuulemma jos näin ei tapahdu, peruspalveluista pitää alkaa tinkiä.

Höh, miksi ekaksi peruspalveluista? Miksei muualta? Kulttuurin tukeminen jäihin, kehitysapu seis, maahanmuutto minimiin, turhat investoinnit jäihin.

Työllistämisestä. Nykymallin pitää muuttua, jos meinataan moisia asettaa moisia työllistämistavoitteita. Yrittäjä on nykyään suurin konna ja vilungin tekijä. Kommunistinuoret tekevät myös kaikkensa, että yrittäjillä olisi mahdollisimman tukalaa:
http://www.ilmiannapomosi.net/
Tällä saadaan aikaan todella "rakentava" ilmapiiri joka paikassa. Toisaalta noillahan on perinteitä. DDR:ssä oli suuri hyve käräytellä perhettä, sukulaisia, naapureita, työkavreita jne., joten sama meno jatkuu.

Suomea yritetään muutenkin kuristaa joka paikassa ahtaalle. Mummojen sakokaivofarssi, julkisuuteen valunut jonkinlainen suunnittelu motareiden nopeusrajoitusten pudottamisesta, talojen lämmityksestä pitää tulla 25% uusiutuvista energialähteistä jne. Suomi poistaa yksin koko maailmaa uhanneen ilmastomuutoksen. Eläköön!

Stadin nuorisolautakunta päätti jatkaa Vapaa katto ry:n vuokrasopimusta kalasatamassa. Vihreiden Emma Kari ja Sosialistidemokraattien Tumppi Varonen vikisivät, kun joutuivat päättämään moisesta asiasta. Kuulemma kaupunginhallituksen pitäisi päättää. Voi voi, kun menee mukaan luottamustehtäviin on joskus pystyttävä päättämäänkin asioista. Turha marista.

Eilen kaksi romanialaista oli jäänyt kiinni ripeän sivullisen ansiosta. Olivat rullanneet 65 vuotiaan miehen. Tänään kaksi ulkomaalaistaustaista miestä pölli keski-ikäisen naisen käsilaukun. Lisää näitä tänne. Nyt heti. Saadaan vähän vipinää tunkkaiseen suomikulttuuriin.

Lentokentän alla kalliossa glykolivuoto keskeytti tunnelin louhintatyöt. Kuinkahan paljon sitä maaperässä oikein onkaan? Auvisen Timo on selvittänyt tätä jo vuosia. Kylmäoja on pilattu aikaa sitten. Lentokenttä on pyhä lehmä, sen toimintaa ei saa arvostella.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Turha kaupunginvaltuuston kokous - Rajatorpassa villiä menoa - työnantajan sivukuluista

Olen lauantaina muuten Pähkinärinteen ostarilla klo 9:00-12:00. Siellä tuntuu olevan Vantaan valtuustosta suurin osa. Kuka isommalla ennakkomainonnalla (=rahalla), kuka pienemmällä.

Pähkisläiset, lähialueen jengi ja muut kiinnostuneet, tulkaa kyselemään valtuutetuilta mm. Pähkinärinteentielle tulevasta asuntolasta. Kyselkää myös veronkorotuksista. Kyselkää säästöistä. Kyselkää poliittisten järjestöjen tukemisesta. Kyselkää taiteilija-apurahoista. Kyselkää maahanmuuttajien avustamisesta. Kyselkää koteihinsa mätänevistä vanhuksista, joiden verovaroin yhteiskuntamme on rakennettu.

==================================

Kaupunginvaltuuston kokous 20.9.2010 oli turha. 67 valtuutettua kokoontui Leijaan kuuntelemaan muutamaa puhetta ja hyväksymään esityslistalla olleet asiat.

Listalla oli osavuosikatsaus + lasten ja nuorten toimintaohjelma lähivuosille. Osavuosikatsauksessa ihmetytti, että kunnallisverotuotot oli suunnilleen saman suuruiset kuin viime vuonna. Mikäs tässä ihmetyttää? Noh, Vantaa-sopimuksen mukaan suuret puolueet ja pienet peesaajat nostivat kunnallisveron 0,5% eli 19%:iin. Tällä piti tulla 23 miljoonaa euroa lisää. Missäs tämä fyffe nyt on? Ei se ole voinut huveta pelkästään yli 10%:iin nousseeseen työttömyyteen.

Mutta, ei tämä ketään kiinnosta. Ei näistä mitään puhuta. Kaikille vaan namia ja suitsukkeita. 1,3 miljoonaa Hiekkaharjun nuorisotilaan, tuhansia euroja sinne tänne jokaisessa VAPAS-kokouksessa, yleensä monikulttuurisuuden ylistysveisuihin, poliittisille järjestöille, palkataan kaiken maailman vakansseilla virkamiehiä lisää, vaikka työvoimaa pitäisi sopimuksen mukaan vähentää, venkoillaan pormestarimalleja jne.

Rajatorpassa asuvat ihmiset olivat ottaneet yhteyttä alueen lisääntyneiden häiriöiden takia. Tästä kirjoitin jo aiemminkin. Järjestin kokouksen, johon saatiin kaikki osapuolet paikalle. Teimme mun mielestä hyvän tehtävälistan, jolle saatiin myös vastuuhenkilöt. 2 kk:n päästä pidetään seurantakokous. Saa nähdä miten vaikuttaa. Kenelläkään ei ole todellakaan oikeutta tulla öykkäröimään kenenkään asuinalueelle. Ei kenelläkään.

Rajua tekstiä Taloussanomissa. Kun työllistät jonkun, palkan sivukulut voivat olla jopa yli puolet siitä mitä henkilö saa liksaa. Tätä on vaikea ymmärtää, jos työskentelee järjestöissä, puolueissa jne. Häviämme tässä skabassa jopa Ruotsille. Miten käy (on jo käynyt) Suomen kilpailukyvyn?

Taloussanomat 22.9.2010
Mikä kaikki oikein maksaa työssäsi? 1 500–2 000 euroa kuukaudessa käteen saavan palkansaajan työllistäminen on tullut maksamaan 2 803–4 276 euroa, kun työnantaja on hoitanut kaikki velvollisuutensa.

Kilpailukykyottelu. Paljonko tulee palkan päälle sivukuluja:
Suomi min. 65,40 % Suomi max. 68,20 % Ruotsi min. 38,15 % Ruotsi max. 54,08 %


Ja tähän loppuun videopätkää (klikkaa) viime elokuulta autottoman päivän kunniaksi. Hitaasti, mutta varmasti ja silti hauskaa koko rahalla. Liikkuva shikaani.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Vapaa-ajan lautakunnan kokous - toimialan talousarvioesitys, lisäksi jaettiin Somaleille rahaa












Esityslista pitkä kuin nälkävuosi - ennakkoarvio pitkästä kokouksesta piti paikkansa.
17:30 aloitettiin ja 21 jälkeen ulostauduttiin Tiksin Laureasta. Kuuluu toimenkuvaan, luottamustehtävissä joutuu joskus venymään. Jäi omat sählyt jälleen väliin tältä illalta.

Listalla toimialan mm. talousarvioesityksen hyväksyminen, Hiekkaharjun nuorisotilan kunnostus (1,5 MEur), Vantaa-palkinnon saajaehdokkaiden esittely, pakolliset somalirahojen jakamiset ja muuta lista-asiaa.

Talousarvion käsittelyssä jo materiaalissa tuli ilmi, ettei toimiala tule pysymään annetuissa rajoissa, mm. henkilöstön palkankorotusten ja kaupungin sisäisten vuokrien korotusten vuoksi.

Pidin puheenvuoron, jossa pyysin lupaa saada esitellä kalvoilta meidän linjauksia VAPAS-toimialalle. Kalvosarja kuvina tossa blogitekstin keulilla. Klikkaa kuvasta kalvo isommaksi. Kuultiin myös, että Vantaalla on mennyt rikki yli 10% työttömyysprosentti. Se on kova luku. Mm. mun esityksessä on ideana tulospalkkaus työllistämisasioita hoitaville virkamiehille. Tulospalkkio napsahtaa, kun saa työllistettyä jonkin määrän jossain ajassa. Nostaa myös virkamiehen motivaatiota henk.koht. tasolla.

Talousarvio hyväksyttiin, ylityssumman muutoksella kehyksen sisään.

Yhtenä asiaana listalla oli Hiekkaharjun nuorisotilan kunnostushanke, joka kaupungin toteuttamana maksaisi n. 1,5 MEur. Uuden rakentaminen maksaisi vähän alle 2MEur. Mestan sijainti on kuulemma hyvä, mutta rakennukset on huonot. Tiksin keskustassa ei ole kunnollista nuorisotilaa, joten sinne tarvitaan pian oma nuorisotila. Kunnas esitti investoinnin hylkäämistä, kannatin Jukan esitystä. Vasemmisto kannatti kunnostamista. Vihreät ei tällä kertaa äänestäneet muun vasemmiston mukana. 8-7 investointi hylättiin.

Kaupunki on just keväällä myynyt Hakunilanrinten sivukoulun (1000m2) 450 000 €:lla Kehä 3:sen varresta. Kaupungilla löytynee tyhjistä tiloista muitakin parempikuntoisia tiloja tähän käyttöön.

Vantaa-palkinnon saajiksi löytiin pöytään jälleen "never heard"-osostoa, tästä ei saa enempää kertoa vielä tässä vaiheessa.

Sompuille ja Mozaika ry:lle myönnettiin tukia, äänestytettiin ja hävittiin 13-3, yhden rohkean demarin äänestäessä tyhjää. Ei siis vinoilua, vaatii oikeasti rohkeutta äänestää ryhmäkuria vastaan. Kiitos myös KD:n reippaalle edustajalle.

Tähän liittyen kävin viime viikolla Kaapelitehtaalla "monikulttuurisuus taiteessa" tilaisuudessa. Vanhassa Nokian kaapelitehtaan tiloissa kokoontui arviolta yli 100 henkeä keskellä päivää jaarittelemaan jonninjoutavuuksia jonninjoutavuuksista. Minä mukana, mutta kuunteluasennossa. Pari poimintaa: yhdessä puheenvuorossa päiviteltiin sitä ettei apuraha-anomuksia voi jättää englanniksi. Toisessa puheenvuorossa "kansallispukuinen"-rouvasmuusikko päivitteli sitä ettei apurahoja saa pitemmäksi aikaa. Hänen luova työskentelynsä kärsii näistä toistuvista anomusten täyttämisistä. Mulla alkoi tulla mitta täyteen ja lämpö nousta prätkän ajoasun sisällä normaalia korkeammaksi... Sanoin lähtiessä tapahtuman järjestäjätahon edustajalle, että tällaista pelkäsin kuulevanikin. Tuli paha mieli. Vanhukset, joiden verovaroilla yhteiskunta on rakennettu viruvat huonolla hoidolla ja näillä "taiteilijoilla" on tällaiset murheet turhuuden markkinoilla.

Että näin. Eilen meinas mennä peukku poikki. Kaapparimallin jiirisirkkeli ampui itsensä matkaan kohti peukkua. Oma moka, olis pitänyt käyttää apupalikkaa, koska halkaistava palikka oli niin snadi. Ei sitä näemmä koskaan opi.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Valtuuston talousseminaari, pormestaria tyrkytetään, muutama kaavio päätöksen teosta ja liityin eka kerran elämässäni aatteelliseen järjestöön!




Valtuuston talousseminaari pidettiin Vantaa Rantasipi Airport hotellilla. Ohjelmassa synkkiä lukuja, ryhmäpuheenvuoroja, simulointia uudesta hallintomallista ja muuta jänskää.

Kaupunginjohtaja Paajanen pudotteli vähäeleiseen tyyliinsä tunnuslukuja otsikolla "Vantaan strategiset haasteet ja talouden kehitysnäkymät"

Muutama poiminta Paajaselta:
- ensivuonna tappiota arviolta -28 miljoonaa euroa
- talouden kasvua on kuulemma ilmassa
- henkilöstömenot pidettävä kurissa, tulevaa eläkesiirtymää hyödynnettävä täysillä eli ei uusia tilalle
- yleisen kiinteistöveron yläraja nostettiin viimevuonna tappiin eli 1%:iin. Nyt yläraja on valtion puolesta nostettu 1,35%:iin. Vantaa on LUVANNUT pitää veroprosentit ennallaan vuoteen 2014 asti. Saas nähdä!

Kaupunginhallituksen pj. Tapani Mäkinen kävi läpi Vantaa-sopimuksen tilannekatsauksen, jossa myös valettiin uskoa tulevaan. Vastuuta sopimuksen raameissa pysymisestä sälytettiin lautakuntiin, joiden päätösten pitää pysyä annettujen "kehysten" sisällä. Mäkisen esityksessä yksi erikoisuus oli kalvo, joka sisälsi yhden ranskalaisen pallukan ja ruudullisen tekstiä. Aika tiukkaa settiä omaksua ja vastoin kaikkia esitysohjeita. Toisaalta nää on niin äärimmäisen nuorta ja nerokasta jengiä, joten omaksumiskyky on ziljoona kertaa parempaa kuin mulla.

Toimialat kävivät läpi omat settinsä joten taas kuultiin pakolliset monikulttuuri-ylistysveisut. Mäkään en voi enää pidätellä, se on aika ajoin päästettävä ilmoille - muuten alkaa turvottaa: MONIKULTTUURISUUS. Tulihan se sieltä, huh. Odotas, vielä on jotain ..äääh... MONIKULTTUURISUUS. Johan helpotti.

Meille esiteltiin mallia, jossa simuloitiin Vantaata jossa hallintomalli olisi Tanskan Odensesta. Mikähän muuten kaikista maailman kaupungeista otti malliksi Odensen Tanskasta. Nooh, siellä on ainakin pormestari... Olisko tarkoitushakuista?

Joka tapauksessa luottamushenkilöiden määrä on pienempi kuin meillä, päätoimisia husaareita on palkattu nokkamiehiksi luottamusmiehille. Toimialoilla on ammattijohtajat, ei siis poliittisilla mandaateilla valitut kauko-ohjattavat mallit. Eipä silti, vaikka puolueen jäsenkirja ja sillä saatu vakanssi on verrattavissa työperäiseen sairauteen, saattaa näistä joskus tulla vahingossa ihan kelpo ammattilaisia. Uskottavuuden kanssa on aina tekemistä, kun tietää, että vakanssin edellytyksenä on ollut tietyn puolueen jäsenkirja.

Pidin meidän ekan ryhmäpuheenvuoron, joka tuli tehtyä ekoja esityksiä kuullessa ja jäi näin ollen juosten kustun tasolle. Olimme seminaaria ennen pohtineet asioita maileilla ja sieltä oli helppo poimia yhteiset linjauksemme. Poiminnat esityksestämme:

Nojataan vahvasti verotulojen kasvuun, vaikka
- Yleisen taloustilanteen paranemisesta ei ole yksiselitteisiä merkkejä
- Kuntien saama yhteisövero-osuus laskee 10% vuonna 2012

- Tuloveroprosentti on jo nyt pk-seudun korkeimpia, esityksessä luvataan veroprosenttien pysyvän ennallaan 2014
- Nykyiset investoinnit tärkeitä ja vietävä loppuun
- Uudet investoinnit harkittava todella tarkkaan

- Velkamäärä pk-seudun korkein, mahdollinen korkojen nousu aiheuttaa todellisen riskin
- Työttömyyden painottuminen Vantaalle huolestuttava erityispiirre
- Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden työttömyyden vähentäminen
- Keskityttävä tiukkaan menojen sopeuttamiseen ja tuottavuuden parantamiseen kuntalaisten peruspalveluiden tasoa vaarantamatta

- Vantaa-sopimuksen tuottavuustavoitteiden saavuttamiseen ollaan valmiita, löytyykö todellista tahtoa muuttaa asioita?

(Pormestarimalleista jne.)
- Eri hallintomalleja pohditaan tarmokkaasti…
- Onko tämä todella tällä hetkellä Vantaalla tärkein käsiteltävänä asia?
- Luottamushenkilöorganisaatiomallin tarkasteluun ollaan valmiita, valtuuston roolin vahvistaminen on tärkeä tavoite


Tähän liittyen tein ylläolevat kaaviot kunnallisen päätöksenteon nykymallista ja mitä se voisi olla. Siis tehty täyttä ymmärrystä vailla ja syyntakeettomana. Mutta nykymalli kuristaa kaiken demokratian. Muutama tirehtööri ohjaa sirkusta ja pellet heittää kuperkeikkaa näiden toiveiden mukaan. Muutama soraääni kuuluu silloin tällöin ja siihen se jää. Ihan sama juttu, jos kapellimestarina häärii joku pormestari, paroni tai keisari. Pystyy vielä paremmin pyörittämään virkamiehistöä oman pillinsä mukaan.

Ens kerralla voimasuhteet muuttuu ja koko paletti menee uusiksi. Pakko mennä! Jos nyt ehdottaa jotain puoluerajojen yli hyville, uskotuille tyypeille, ne toppuuttelee ettei vielä - aika ei ole kypsä nyt - oota, kohta tulee se uus malli jne. Koko ajan vaan ootetaan ja vanha tuhlailu jatkuu.

Eka kerran elämässäni liityin aatteelliseen järjestöön, perussuomalaiseen puolueeseen. Neitsyys meni siis 47 vuoden iässä elokuussa 2010. Aikanaan, kun vielä kommarit oli rehellisesti kommareita eikä piilossa missään vasemmistoliitossa tai vihreissä, aikana jolloin Neuvostoliitto paskansi ympäristön reilusti pilalle, tuhosi miljoonien ihmisten elämän ja Suomessa kumarreltiin, nuoltiin ja kieriskeltiin Varsovan "rauhan"liiton edessä, mua pyydettiin - tai no, yritettiin pakottaa liittymään AY-liikkeeseen. Mä nautin tilanteesta ja olin oikein odottanut sitä. Vastasin niille, että jos Suomessa voi olla liittymättä kirkkoon, olla menemättä armeijaan, pitää mun mielestä olla myös vapaus valita liittyykö ammattiyhdistykseen vai ei. Olin sen verran täynnä tymäkkää uhoa, ettei tarvinnut enää tulla kyselemään.

Yritän nyt siis virallisesti eduskuntavaaliehdokkaaksi. Tällaista tilaisuutta ei tuu toista. Älymystö-suvaitsevaisto ja poliittista salakieltä puhuva jengi on avannut hanat.