torstai 23. huhtikuuta 2009

Vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunnan kokous 23.4.2009 - Riihimäki (!)

Vapaa-ajan lautakunnan kokous 23.4.2009, RIIHIMÄKI (!!!)

kohta 6.

käytiin läpi avustusselvitystyöryhmän raportointi- ja selvitystyötä. Vapaksen edustaja menee mukaan.
Työryhmä tuottaa tarkempaa raportointia jatkossa päätöksen teon pohjaksi.

Ihmettelin puheenvuorossani kohdassa 24 kulttuuripalveluiden kohdeavustukset pääsylipputuloja keräävien esitysten tuen hakemisen tarvetta. Mikseivät tee sellaisia
esityksiä joita ihmiset käyvät sankoin joukoin katsomassa, jolloin tulot kattaisivat menot.
Jotenkin menisi mun yksinkertaiseen taloustajuun.

Kohta 26 Taiteilija-apurahojen jakaminen:

Norres esitti esityksen palauttamista.
Kannatin myös esityksen palauttamista.
Perustelin mm. tällä käsittelyssä hyväksytyksi merkityllä anomuksella:
"Matka Lappiin, Norjaan ja Islantiin tutkimaan valon olemusta keväällä ja kesällä.
Matkan tarkoituksena on tuottaa valokuvanäyttely ja tanssiproduktion valosuunnittelu. 2000 €"

Esitys palautettiin valmisteltavaksi, jes!


Kohta 41 Liikuntapaikka-avustusten (yht. 525 000€) jako

Myyrmäki 262 500 €, jakautuen jäähallit 176 500€, 23 500€, Areena 07 Oy 62 500€. Tikkurilaan meni toinen puoli
eli 262 500€. Tähän olin tehnyt valmisteluesityksen jonka lähetin puheenjohtajalle ja apulaiskaupunginjohtajalle.

Huom! hyväksytyssä esityksessä mainitaan "seurojen tuetun arvonlisäverollisen jään tuntihinnan tulee
olla enintään 68 €/h molemmissa yhtiöissä"

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Kaupunginvaltuuston kokous 6.4.2009

Tein etukäteen kyselyn äänestäjieni joukossa esityslistan tulikuumasta aiheesta eli Helsingin ja Vantaan yhdistymisselvityksen tekemisestä.

Laitoin mukaan taustoja, yrittämättä värittää niitä etukäteen. Laitoin mukaan myös oman kantani (puolueettoman selvityksen puolesta, mikäli hinta ei kohoa huikeaksi ja jää pelkästään Vantaan maksettavaksi). Sain paljon yhteydenottoja ja lähes kaikki olivat selvityksen puolesta.

Liikuntapaikkasuunnitelman esittelyn kohdassa pidin puheenvuoron (eka puheenvuoro stagella).

Esitys oli pääpiirteissään sama kuin aiemmin täällä julkaistu.

Vihreiden Korhonen ja Kauppinen kannattivat puheenvuoroani, etenkin Kauppinen suositteli myös Pitkäjärven rannan kunnostamista ja Korhonen kannatti harrastejoukkueiden jäävuoroja.

Heinimäki ihmetteli miksi esim. Pohjola-stadion on tyhjillään iltapäiväaikaan, kun jäähallit ovat 14:00:sta eteenpäin täysin varattuja. En tiedä onko todella näin.

Valtuustokokouksen kanssa samaan aikaan oli Myyrmäen Urheiluhallit Oy:n yhtiökokous, jossa vastaan kaikkea ennakkoonsovittua oli päätetty jättää urheiluseurat pois yhtiön loppuaikojen hallituksesta! Käsittämätöntä peliä! Pelkastään kaupungin edustajat tekemässä saattohoitoa urheiluseurojen yhteisomistuksessa olleeseen käyttöyhtiöön jolla on omaisuutta ja varallisuutta. Seurojen pitäisi olla ehdottomasti valvomassa, että loppuvarat käytetään hallien kunnostukseen, käyttäjien hyväksi.


No niin, vasta klo 21:30 päästiin käsittelemään yhdistymisselvitystä. Huikea määrä ennakkoon pyydettyjä puheenvuoroja. Paikalla pyydettyjä puheenvuoroja heti kärkeen 21!

Pidin oman puheenvuoron joka meni näin:

"Olen kolmannen polven paljasjalkainen vantaalainen – ja tietyllä tavalla ylpeä siitä. Helsinkiläiset ja etenkin espoolaiset ovat laittaneet meitä ”alta lipan” aina ja joka paikassa. Terveellä itsetunnolla ja huumorilla tästä kuittailusta on aina selvinnyt.

Tätä taustaa vasten voisin periaatteesta heittäytyä mahtitunteilun varaan ja asettua jyrkkään taisteluasentoon nyrkki pystyssä kuntaliitosta vastaan.

Olisin kuitenkin puolueettoman kuntaliitostutkimuksen kannalla mikäli:

- selvityksen kustannusarvio olisi sellainen, että selvitys olisi tässä taloustilanteessa toteutettavissa, eikä jo kuristettuja palveluja kuristettaisi enää lisää
- selvityksen toimeksianto on julkinen ja selkeä
- selvityksen kustannuksiin osallistuvat kaikki kaupungit ja kunnat jota selvitys koskee
- selvityksen tekee riippumaton ja puolueeton yritys

Yhdistymisselvityksessä arveluttaa:

- epäilyttää, onko jollain tässä asiassa ”ketun häntä kainalossa”. Mitkä ovat yhdistymisselvityksen TODELLISET, VILPITTÖMÄT motiivit? Auta armias, jos selvittämispäätös tehdään nykyisten tietojen pohjalta ja taustalta paljastuukin joku juoni lyhytnäköiseen oman tai oman puolueen edun tavoiteluun!
- asettuuko joku kielteiselle kannalle pelkästään itsekkäästi peläten oman luottamuspaikkansa tai virkansa puolesta!
- kysyin jo valtuuston infotilaisuudessa, ettei selvitys ole ensimmäinen automaattinen askel yhdistymisprosessissa. Näin meille vakuutettiin ja me muistamme ketkä näin ovat sanoneet.

Mikäli selvitys päätetään tehdä, siinä tulee selvittää ainakin nämä asiat:

• kummankin kaupungin yhdistymisestä saamat edut ja haitat
• suositukset mm. uudesta hallintomallista, alueiden lähidemokratian toteuttamisesta ja veroäyristä

Oma mielipiteeni on että selvitys tehdään, mikäli selvityksen kustannusvaikutukset tiedetään! Peesaan tässä äänestäjiäni, jotka suosittelivat selvityksen tekemistä."

Päätös tuli selvityksen puolesta 37-30 n. klo 23:35.

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Kaupunginvaltuuston info 2.4.2009

Oli vähän tiukka aikataulu tälle päivälle: 5:50 ylös, lentokentälle -> 7:15 Ruotsin Älvsjö:hön Arlanda Expressillä ja Pendel Tågilla seminaariin, 13:50 lento takas Suomeen, kentältä suoraan kaupungintalolle 20 min. aikaisemmin kun KV-info alkoi. Yhdellä Burger Kingin Whopperilla koko päivä, onneksi kaupunki tarjos safkat ennen kokousta, muuten olis osunut napa selkärankaan.

Taas piti ihailla svedu-pettereiden joukkoliikennettä ja käyttäjien määrää; kun Arlanda Expressistä tuli T-Centralin asemalle, käytävillä painoi uskomaton määrä ihmisiä kohti junia. Ne kaikki kun olis omilla autoilla liikkeellä.

Infon etukäteen suurimmaksi asiaksi nousi Vantaa-Helsinki yhdistymisselvityksen esittely. Vaikka Lindtman varoitti politikoimasta tässä vaiheessa - silti politikoitiin. Lisäksi ärsyttää, kun pyytää puheenvuoroa kysyäkseen tarkennusta - kiilaa kaikki spedet muka vastakommenteilla väliin ja oma kysymysvuoro siirtyy eteenpäin koko ajan.

Yhdistymisselvityksessä askarruttaa muutama asia. Kysyin infossa, onko kysymyksessä todella vain selvitys ilman että se käynnistäisi yhdistymisprosessia automaattisesti. Vihreiden Petteri Niskanen (kaupunginhallituksen vpj - ei päässyt valtuustoon) vastasi, että kyseessä on vain selvitys. Eli, jos nyt päätetään tehdä yhdistymisselvitys ja samalla käynnistyy yhdistymisprosessi - on meille valehdeltu päin naamaa valtuustossa.

Lisäksi arveluttaa yhdistymisselvityksen hinta ja kuka sen maksaa. Vantaa tietysti. Tällaiseen kurjan talouden aikaan ei oikein tunnu järkevältä hommalta. Selvitys kannattaa teettää ulkopuolisella puolueettomalla taholla, koska muuten siitä ei tule hyvää tietoa päätöksenteon pohjaksi.

Virkamiehet ja osa valtuutetuista selvästi pelkäävät itsekkäästi oman paikkansa puolesta mikäli selvitys tehdään ja se osoittaisi yhdistymisen kannattavan. Mä ajattelen asiaa Vantaalaisen asukkaana, joka haluaisi palvelunsa tehokkaammin tuotettuna, halvemmalla ja lähempää. Kuitenkin näissä yhdistymisissä saattaa olla optioita, että vanhat jarrut saavat istua esim. 5 vuotta jollain tekaistulla positiolla hyvällä palkalla ettei niitä alkaisi itkettää.

Mitä hyötyä saadaan, jos kaksi surkean talouden kaupunkia naitetaan yhteen? Stadi tuottaa palvelunsa epävirallisten tutkimusten mukaan paljon kalliimmalla kuin Vantaa. Kumman tuotantomalli otetaan käyttöön? Nousisiko veroäyri? Kuulemma kummassakin kaupungissa nousisi 19,5:een... Noh, sen pitäisi selvitä selvityksestä.

Jos selvitys päätettäisiin tehdä, sen toimeksianto pitäisi olla äärimmäisen selkeä - yhdistymisen edut ja haitat kummankin kaupungin kannalta. Selvityksen jälkeen julkaistaisiin tulokset kaikille ja pidettäisiin neuvoa-antava kansanäänestys.

Kokoomuksella ja vihreillä on ilmiselvästi joku kettutytönhäntä kainalossa, niin valtavalla vimmalla tätä yhdistymisselvitystä ajetaan eteenpäin. Auta armias, jos äänestäisi selvityksen puolesta ja tulisi ilmi joku lehmänkauppa sieltä politikoinnin takaa. Vois harmittaa isolla V:llä.

Juurikkala esittely hyvinvointiselvitystä - kaikki hyvin lähes kaikilla mittareilla mitattuna. Kukahan näitä mittauksia oikein tekee ja miten? Vantaa on aina tehokkain pk-seudun kaupungeista - ja silti sillä menee huonoimmin. Ulkomaalaisten prosentuaalinen osuus työttömistä on nelinkertainen verrattuna kantaväestöön.

Joku kysyi kiinteistöverosta, kun valtio antoi mahdollisuuden kiinteistöveron korottamiselle. Paajanen vastasi, että n. 1% korotus on pakko tehdä kun valtio sitä kerran vaatii (!) Täh? Siis valtio mahdollistaa korotuksen, muttei vaadi. Taas on helppo rokottaa ihmisen perusasiasta - asumisesta. Ja taas karkotetaan hyviä veronmaksajia muualle.

Lopuksi monikulttuurisuuden tuulahduksia Länsi-Vantaalta: Myrtsin jäähallien iltavaksit ovat olleet ihmeissään, kun illalla ovat havainneet 1.hallin saunassa neljän romanimiehen (mannen) saunomassa omine lupineen. Tätä on tapahtunut kuulemma lähiaikoina kolmasti. Kannattaisi varmaan ottaa niiden vaatteet parempaan talteen pukkarista. Antaisi heppujen selviytyä sitä sitten omin nokkineen "kotiin".

Ehkä pitäisi vaan suvaita eri kulttuurin erityispiirteitä enemmän - ollaan liian ahdasmielisiä kun ei tällaista oma-aloitteellisuutta ymmärretä.