maanantai 11. maaliskuuta 2013

Matkoilla ja mielipiteitä

Alkuvuosi vailla luottamustehtäviä, eikä aika kuitenkaan ole käynyt pitkäksi.
Tyhjä tila täyttyy näemmä jollain muulla.

Laadin joutessani mielipidekirjoituksen Hesariin. Sietokyvyn raja ylittyi, kun luin uutta lasten sairaalaa puuhattavan osittain keräysvaroin. Joku 20% kokonaisbudjetista on tarkoitus kattaa keräysvaroin. Yhteiskunnan aivan perustoimintojen ytimessä olevaa hanketta EI SAA laittaa lahjoitusten varaan. Laitetaan vaakakuppiin toiselle puolelle mikä tahansa muu verovaroin rahoitettava palvelu/hanke lastensairaalan kanssa. Aika kovat pitää olla perustelut, jotta se kiilaisi sairaiden lasten edelle.

Tätä kirjoitusta ei tietenkään julkaistu.

"Marjatta Rasilainen pyysi HS:n mielipidesivuilla 19.2. aiheellisesti myös puolueita osallistumaan uuden lasten sairaalan keräykseen. Ei liene valtavaa lahjoitusvyöryä kuitenkaan siltä suunnalta odotettavissa.

Joku ehdotti myös, että uusi lastensairaala kustannettaisiin täysin yhteiskunnan varoin kun taas eduskunnan peruskorjaus rahoitettaisiin keräysvaroin. Voi tosin olla, ettei aivan koko peruskorjauksen kustannusarviota - n. 225 miljoonaa euroa - saataisi katettua kansalaisten ja yritysten lahjoituksilla.

Koska päättäjämme ovat priorisoineet menot niin, että valtakunnallisen lastensairaalan rahoituksesta pitää lähes 20% rahoittaa lahjoituksilla, ehdotan että myös ammattiliitot, YLE ja kulttuuripiirien edustajat lähtevät mukaan rahoittamaan tätä yhteiskuntamme aivan peruspalveluiden ytimessä olevaa hanketta omantuntonsa mukaan.

Urheilupiirit ja viihdetaiteilijathan ovat jo n. 20 vuotta tukeneet lastenklinikan toimintaa Lastenklinikan kummit ry:n kautta keräten vuosien saatossa yhteensä lähes 30 miljoonaa euroa yhteen yhteiskuntamme oleellisimmista peruspalveluista. Palveluista, joiden rahoittamista olen perustellut itselleni syyksi miksi maksaa suomalaisia korkeita ansiotulo-, yritys- ja välillisiä veroja.

Vielä puuttuu veroilmoituksesta se valintamahdollisuus, jossa rastitetaan ne kohteet joihin verovelvollinen haluaa veronsa sijoitettavan. Sitä odotellessa.

Timo Uppala
Vantaa"


Käytiin vuodenvaihteessa lomareissulla Dubaissa. Muslimimaassa ei pämpätä eikä hilluta. Metroasemilla ei näkynyt sekopäisiä avohoidokkeja, ei paikallisia eikä itäeurooppalaisia pummeja. Siistiä. Suomalaisen punavihreän toimittajakaartin ihannoima muslimikulttuuri on paha pahoille ja iloton hyville.

Ja kuria tosiaan piisaa. Siitä 10 pistettä.

Jälleen kotimainen ilmastonmuutosvouhotus tuntui totaalisen naurettavalta piipertämiseltä, kun katseli 6-kaistaisia moottoriteitä (yhteen suuntaan) täynnä citymaastureita isoilla koneilla. Näin G-sarjan laatikkomaasturimersun jopa V12 biturbokoneella. Suck my CO2.

Arabiemiraatit on myös vähemmän suvaitsevainen maahanmuuttajia kohtaan: sinne ei oteta maahanmuuttajia. Vierastyöläisiä otetaan ja heidät laitetaan omaan eristettyyn yhteiskunnan lokeroonsa, alimpaan kastiin. Huimia suorituksia rakennustyömailla. Haki-telineillä tätä halpatyövoimaa oli neljännessä kerroksessa, yhden lankun varassa ottamassa vastaan uutta pystysalkoa. Telineet luonnollisesti ilman vinotukia.

Juttelin yhden vierastyöläisen kanssa. Tämä kehui saanensa isännältä asunnon, yksiön, asuttavakseen. Samaa yksiötä tosin oli jakamassa 9 muuta työntekijää. Suomen Amnesty ja Vapaa Katto ry. + mitä niitä nyt onkaan; tässä olisi epäkohta mihin puuttua. Ai niin, muslimimaa - arvostelun ulkopuolella.

Loppuun pari kuvaa dubailaisesta eläintarhasta. Arabikaapuiset isät katselivat nauraen, kun heidän poikalapsensa kolistelivat eläinten häkkien kaltereita ja huusivat eläimille yrittäen saada niitä tolaltaan. Hunnutetut äidit olivat metrien päässä takana. Pienessä kopissa betonilattialla neuroottisesti edestakaisin liikkuvaa ja omassa kusessaan liukastelevaa leijonaa ei juuri mikään hetkauttanut. Tai susi, joka pienessä kopissa veti edestakaisin kylki kaltereita hipoen. Oli tehnyt kierrosta jo muutaman kerran, koska kyljestä oli osittain karva lähtenyt.

Oli pakko avautua eläinten keskitysleirin henkilökunnalle. Sanoin, ettei tästä jäänyt todellakaan hyvä mieli, eläimet kärsivät silmin nähden. "Hoitajat" hymyilivät ja levittelivät käsiään. Oleellisempaa henkilökunnalle oli jakaa huiveja naisille, joiden polvet näkyivät. Kammosynti.

Luimme matkaoppaasta, että kyseinen tarha oli sheikin oma privaattieläintarha, joka jalomielisesti oli avattu kaiken kansan nähtäväksi. Matkaoppaassa kerrottiin, että uusi tarha on juuri valmistumassa ja eläimet siirtyvät sinne. Kirja oli painettu vuonna 2009.




Susi jaloittelee



Leijona vaeltaa vissiin mielikuvissaan savannilla



Apaattinen gorilla

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Viimeinen valtuuston kokous



Lumiaalto iskee mereltä laiturille. Erikoinen lumikinos, joka sopii tuohon paikkaan. Luonnontaidetta, johon ei nyky"taiteilijat" pysty.



Viimeinen valtuustokokous. Luopuvat / pudonneet valtuutetut saivat viirit ja kukat.

Loppupuheenvuoroni, jonka pidin oopperan avustussopimuksen käsittelyn yhteydessä:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuustokollegat, virkamiehet ja muut kuulijat

4 vuotta on nyt takana valtuustotyöskentelyä. Viimeinen kokous omalta osaltani on vielä kokouksen päätöskopautusta vailla.

Tulin valtuustoon täysin politiikan ulkopuolelta, olen myös määrätietoisesti yrittänyt pysyä puoluepolitiikan ulkopuolella. Lähden takaisin vapaalle, takaisin täysin politiikan ulkopuolelle.

Mm. oopperan avustuksen leikkaamista olen ajanut määrätietoisesti, joten on hienoa että sopimus nyt vihdoin neuvotellaan uusiksi. Hyvä, että viimeisessä kokouksessani tämä asia on listalla.

Yksi syy on ollut turhautuminen päätöksenteon hitauteen. Vaikka taloustilanne olisi vaatinut jo paljon aiemmin korjaavia toimenpiteitä, on vanha meininki jatkunut jonninjoutavine rahanjakoineen aivan niin kuin ennenkin. Kun minua pyydettiin yrittämään jatkoon – ei perussuomalaisten toimesta – sanoen, ettei vielä neljässä vuodessa voi mitään saada aikaan. Täysin käsittämätöntä, mutta täyttä todellisuutta nykyaikana luottamustoimessa.

Minulle on myös tämän tästä kerrottu, ettei kaupunkia voi johtaa ja ohjata kuten yritystä. Miksei? Miksei kaupungin palveluita voi tuottaa tehokkaasti ja asiakkaan kanssa sovitut laatuvaatimukset täyttäen? Miksei tiukkana aikana voi priorisoida menoja?

Olen sanonut etten ole poliitikko ja että päätöksenteossa on mukana liikaa politiikkaa. Moni on silloin naurahtaen sanonut, että politiikkahan on yhteisten asioiden hoitamista. Näin sen vissiin optimitilanteessa pitäisikin olla. Kokemani politiikka on kuitenkin pohjimmiltaan yleensä tarkoitushakuisesti tähdännyt jonkun puolueen valtakunnalliseen menestykseen ja / tai omien henkilökohtaisten etujen edistämiseen.

Kiitos monille mukaville ja aidoille ihmisille yhteisestä ajasta valtuustossa. On ollut mukavaa huomata, että mm. vihreiden kanssa olemme olleet monista asioista samaa mieltä. Ja vaikkei olla oltu samaa mieltä, on asioista voitu keskustella kuin aikuiset ihmiset keskenään. Asiat ovat vääntäneet kättä, ei ihmiset.
Kiitos myös monille virkamiehille upeasti hoidetuista selvityksistä ja muusta avusta mitä valtuustotyössä on tarvittu. Aitoa ammattitaitoa ja ystävällisyyttä. Olen toisaalta myös havainnut, että mikäli selvitysten ja aloitteiden vastaukset ovat menneet suullisesti tai kirjallisesti pitkiksi eli ns. selittelyn puolelle – olen ainakin kuvitellut osuneeni oikeaan kohtaan toiminnan parannusehdotuksissani.

Tytär ja vävy ostivat viime kuussa Vapaalasta vanhan omakotitalon. Tyttäreni on neljännen polven länsivantaalainen. Vävyni kanssa he luottavat ja uskovat tulevaisuuteen remontoimalla taloaan pienellä budjetilla, mutta ihailtavan lujalla optimismilla. Omat vanhempani ovat eläkkeellä. Koko työikänsä Vantaalle veroja maksaneet seniorikansalaiset ovat ansainneet arvoisensa eläkepäivät. Naapurissani ala-asteikäiset nuoret miehet käyvät enemmän ja vähemmän innokkaina koulua, jossa annetaan pääkaupunkiseudulla tuntimäärältään vähiten opetusta. Aika näyttää millaiset eväät he saavat Vantaalta elämäänsä.

Toivon sydämestäni, että uusi valtuusto tulee tekemään mm. näiden vantaalaisten kannalta oikeita päätöksiä. Kantaväestöä ei voida sivuuttaa jatkuvasti positiivisen diskriminaation vuoksi, olkoon positiivisen diskriminaation syyt syntyperästä tai omista vääristä valinnoista johtuneita. Kantaväestö ja veronmaksajat tarvitsevat myös omien etujensa ajajia. Asukastyytyväisyyden tutkimustulokset kertovat että Vantaa on eniten epäonnistunut tässä puolustamisessa pääkaupunkiseudun kunnista. Tämä on mielestäni todella huolestuttava viesti.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut – kiitos vielä kerran yhteisestä ajasta ja pahoittelut samalla valtuustoaikana kuluttamastani ajastanne. Hyvää joulua, onnellista uutta vuotta ja oikeudenmukaista uutta valtuustokautta uudelle valtuustolle.

Älkää käyttäkö Vantaan asioita valtakunnan tason puoluepolitiikan mainostemppuina. Pitäkää Vantaasta hyvää huolta.



Yleensä valtuustossa ei taputeta puheenvuorojen jälkeen, mutta nyt kuulin ainakin yhden henkilön käsien läpsyvän yhteen. Harmi, etten nähnyt kuka taputti. Kiitos siitä.

Jätin myös viimeisessä kokouksessa aloitteen. Aloitteen allekirjoitti 27 valtuutettua.

"ALOITE SELVITYKSESTÄ YKSITYISRAHOITTEISEN JÄÄHALLIN RAKENTAMISEKSI VANTAALLE

Vantaalaiset jääurheilun harrastajat joutuvat vuokraamaan tekojäätä ympäristökunnista aina Mäntsälää myöten. Monet luistelemisesta innostuneet lapset eivät pääse lainkaan ohjatun jääharrastuksen pariin, koska seuroilla ei ole tarjota harrastejoukkueille jääaikoja.

Vantaan jäähallitilanne on asukasmäärään suhteutettuna koko Suomen heikoin. Kotikunnan harrastemahdollisuudet on yksi ratkaiseva tekijä asuinpaikkaa valitseville lapsiperheille.

Vantaa tarvitsee siis pikaisesti lisää jäähalleja. Koska kaupungin taloustilanne ja jo olemassa olevien investointien määrä on vähintäänkin haastava, ei kaupungin omia investointeja voi enää lisätä.

Tämän vuoksi esitämme aloitteessamme, että Vantaan kaupungin johdolla perustetaan työryhmä jonka tehtävänä on kartoittaa mahdollisuudet rakennuttaa yksityisvaroin jäähalli jo olemassa olevien urheilupuistojen alueelle. Selvitystyön tuloksena saadaan esitys, jota noudattaen voidaan kustannustehokkaasti toteuttaa vähintään kaksiratainen harjoitushalli. Samalla kartoitetaan ja luodaan malli sidosryhmistä ja näiden rooleista uudessa hankkeessa.

Vantaalla 17.12.2012

Timo Uppala
kaupunginvaltuutettu (PS)"


Vielä on yksi vapaa-ajan lautakunnan kokous tammikuussa 2013 ja se on siinä. Valtuustokokouksen jälkeen pidettiin valtuuston päätösillallinen ravintola Wanha Bäckbyssä, Bäckbyntie 4, Viertola. Hieno paikka, suosittelen.

Tilaisuudessa virkamiehiä tuli kiittelemään yhteistyöstä ja joku mainitsi kiitoksissaan jämäkästä työstä valtuustossa. Myös "johtavat" poliitikot kiittelivät valtuustokaudesta. Mitäs siinä kiittämistä. Piikki lähti lihasta.

Olen koko ajan ollut varma luopumisestani valtuustosta, siis siitä lähtien jolloin Vantaan perussuomalaisten puheenjohtajisto torppasi eduskuntavaaliehdokkuuteni.

Olen koko ajan siitä lähtien tuntenut tietynlaista helpotusta, mutta samalla tiettyä harmia siitä, että kukas nyt valvoo veroeurojen käyttöä, siis samoilla painotuksilla mitä itse olen tehnyt.

Nyt etenkin, kun ihmiset tulivat kiittelemään kuluneesta kaudesta voi sanoa, että tietty haikeus jäi.

Kyllä tota homma tuli tehtyä kuitenkin 4 vuotta enemmän ja vähemmän täysillä. Yhdestäkään valtuustonkokouksesta en ollut poissa. Aloitteita tuli jätettyä, puheita pidettyä, pöytäkirjalausumia tehtyä, pusattua tätä blogia, vastattua kuntalaisten yhteydenottoihin, kirjoitettua mielipidekirjoituksia, kirjoitettua valtuustokuulumisista säännöllisesti kylälehteen juttuja jne. Nyt kun tämä kaikki loppuu niin oudoltahan se tuntuu.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Viimeinen taistelu

Pääsin perussuomalaisten ryhmän toisena edustajana mukaan ryhmienvälisiin budjettineuvotteluihin, joissa oli kaupungin johto myös paikalla. Varustauduin tähän tärkeään tilaisuuteen asiaankuuluvalla varustuksella - eriparikengillä. Toinen kenkä oli musta ja toinen ruskea.

Budjettikengät

Ennen talouskokousta budjettikäsittelyissä olimme lähettäneet virkamiehille ryhmämme esityksen muutoksista budjettiin:

säästöjä näistä asioista:

-80 000 € loppiasvastaanoton poistaminen
-15 000 € Poistetaan yksi kaupunginvaltuuston kokous tai selostustilaisuus
-59 000 € Puolueitten koulutustukien puolittaminen
-300 000 € GHP:n tuen poistaminen
-200 000 € Innovaatioinstituutin määrärahan supistaminen 200 000 €:lla, toimintaa integroidaan enemmän yrityspalveluiden kanssa
-50 000 € anturikeskuksen tuesta pois
-606 000 € Oopperan avustuksen lakkauttaminen
-2000 000 € Kuntatekniikankeskus, menojen lisäleikkaus
-185 000 € Kulttuuriavustusten leikkaaminen (ammattitaiteelta) TVO:n mukaisesti
-80 000 € Nuorisopalveluiden henkilömäärän vähentäminen TVO:n mukaan (TS-kaudelle 10 HTV, TA-kaudelle 2 HTV)
-200 000 € Kaupunkijuhlat järjestetään myöhemmin, kun taloustilanne on parempi
-1000 000 € Hallinnollisten virkojen vähentäminen (luonnollista poistumaa käyttäen, 2% vähennys)

olisimme lisänneet menoja näin:

200 000 € Terveyspalveluneuvonnan ylläpito
120 000 € Sosiaalityöntekijä (3 uutta vakanssia)
80 000 € Perhepalvelut, (nuorisoneuvola) psykologi ja nuorisotyöntekijä
160 000 € Perheneuvola, 4 määräaikaisen vakanssin jatkaminen
150 000 € Vanhusten kotiapusäätiö
160 000 € Vanhusten kotihoito (lähihoitajavakansseja lisää 4)
500 000 € Omaishoidontuki (estämään määrärahoihiin perustuvien sopimusten irtisanomiset)
100 000 € Luontokoulun avustuksen jatkaminen
2290 000 € Ei vähennetä koulunkäyntiavustajia
80 000 € Koulupsykologien määrän lisääminen
745 000 € Vantaalisän maksaminen 1 v 9 kk asti

Ja läpi meni (muidenkin ryhmien esityksissä oli samoja):

120 000 € Sosiaalityöntekijä (3 uutta vakanssia)
80 000 € Perhepalvelut, (nuorisoneuvola) psykologi ja nuorisotyöntekijä
150 000 € Vanhusten kotiapusäätiö
500 000 € Omaishoidontuki (estämään määrärahoihiin perustuvien sopimusten irtisanomiset)
100 000 € Luontokoulun avustuksen jatkaminen
2290 000 € Ei vähennetä koulunkäyntiavustajia
-50 000 € Kaupunkijuhlat supistuu viikosta kahteen päivään


Tekaisin 19.10. valtuuston kokoukseen aloitteen. Koko ajan olen valtuustossa kuullut sosialistien paasaamana, että kaikki palvelutoimittajien työ on kalliimpaa kuin kaupungin itse tuottamat palvelut. Siksi tein aloitteen joka ei työllistä virkamiehiä, mutta lisää avoimuutta ja vertailukelpoisuutta.

Aloite ulkoistamissopimusten palvelutason raportoimiseksi luottamushenkilöille

Vantaan kaupunki käyttää yhä enemmän tilaaja-tuottaja mallia palveluiden tuottamiseen. Etenkään luottamushenkilöillä ei ole saatavilla puolueetonta tietoa kumppaneiden tuottamien palveluiden tasosta. Palveluiden laadun arviointi perustuu usein välikäden kautta saatuun tietoon.

Tämän vuoksi esitän, että luottamushenkilöiden extranet-sivuille päivitetään ennakkoon sovituin väliajoin keskeisimmistä ulkoistussopimuksista määrämuotoiset palveluraportit. Saavutettu palvelutaso raportoidaan numeerisesti sekä kuvataan myös liikennevalovärein viiden palvelun kannalta
merkittävimmän laadullisen ja/tai määrällisen mittarin perusteella. Raportit tallennetaan extranet-sivuille toimialoittain.

Raportit laatii palvelun tuottaja ja raportin tietojen oikeellisuudesta vastaa nimetty kaupungin virkamies, jonka vastuulla sopimus on.

15.10.2012
Timo Uppala (ps.)


Taloussuunnitelman käsittely valtuuston kokouksessa ja Pähkinärinne 4 kaavan hyväksyminen 19.11.

Pähkis 4 kaavan käsittely. Yli 20 000 m2, kodit n. 560 ihmiselle.

Allaolevassa kuvassa (klikkaa isommaksi) on uuden asuinalueen silhuetti katsottuna Pähkis 2 kohdalta Linnaisiin päin.


Kun Espoon suunnalta tullaan Vantaalle, tuo näkymä (toiselta puolelta) pamahtaa vastaan. Padam, tervetuloa metsän keskeltä DDR:ään.

Laadin tähän kohtaan pöytäkirjalausuman, johon yhtyi Siru Kauppinen (vihr.) ja Ilmari Heinonen (vas.):

"Uuden asuinalueen suunnittelun ja rakentamisen yhteydessä on otettava erityisesti huomioon Hämeenkyläntien lähellä sijaitsevan Tuomelan tammimetsän suojelu. Pähkinärinne 4 alueelta pohjoiseen suuntautuva liikenne tulee vaarantamaan ainutlaatuisen alueen luontoarvot.

Lisäksi uusien asuinalueiden liikennemäärien lisäys on otettava huomioon nykyisissä Rajatorpantien risteyksissä jo ennen alueen rakentamista.

Timo Uppala
kaupunginvaltuutettu (PS)"


Kokouksessa pitämäni talouspuhe:

"Tämän vuoden taloussuunnitelman muutosesityksiä lukiessa oli ilahduttavaa huomata, että perussuomalaisten lisäksi keskustan, kristillisdemokraattien ja vihreiden listalta löytyi konkreettisia säästöesityksiä. Kaikkiaan muutosesityksiä tehtiin 195 kappaletta. Vain 31 esitystä sisälsi leikkauksia taloussuunnitelmaan.

Jos Vantaan tulorahoitus ei riitä kattamaan jatkuvaa menojen kasvua ja isojen investointien taakkaa, on kaikki menojen leikkaukset samanarvoisia huolimatta tarkasteltavan menon suuruudesta. Ainoa merkittävä kriteeri on taata hengen, terveyden, hoivan ja koulutuksen hyvän tason turvaavat palvelut.

Omasta mielestäni ei ole perusteltua jatkaa puolueiden tukemista erimuodoissa, avustaa ammattitaidetta, sekä jatkaa monia nykyisiä kumppanuuksia. Nykyinen avustuspolitiikka on suunnattava lasten ja nuorten avoimeen harrastustoimintaan. Poliittisten ja etnisten ryhmien erityissuosiminen ei ole osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi.

Investointeja on voitava myös siirtää paljon pidemmälle tulevaisuuteen. Nyt ei ole tarvis panostaa kulttuurikeskuksiin, Kehä III ja Lahdenväylän liittymä riittää nykyisellään, Kuusijärven uimarit pärjäävät nykyisellä rakennuskannalla, Håkansbölekin on säältä suojassa. Marja-Vantaan laajuutta on arvioitava nykyisen taloustilanteen vuoksi uudelleen.

Omasta mielestäni veronkorotus on myös pahimman luokan löysää populismia. Tähän ilman alaleukaa heitettyyn ratkaisuun kuuluu sitkeästi väite kunnallisveron progression autuaaksi tekevästä voimasta. Koko Suomen tilanne yritysten investointien kohdemaana ja työllistäjänä näyttää todella huonolta, joten Suomen neljänneksi suurimman kaupungin on tässä isossa asiassa kannettava vastuunsa. Veronkorotuksen lyhyen hetken parantava vaikutus kostautuu paljon tukalampana tilanteena jatkossa. Yhteiskunnan vastikkeettomilla tuilla luistelevia työikäisiä ja työkuntoisia ihmisiä veronkorotus ei haittaa, mutta työssäkäyvät perheet jatkavat pakoaan kehyskuntiin.

Nyt huomio ne valtuutetut, jotka ryhmäkuri on halvaannuttanut kuluvalla valtuustokaudella. Nyt on viimeinen hetki lähteä mukaan äänestämään taloussuunnitelman muutamiin muutosesityksiin, jotta voitte kadulla katsoa silmiin teitä äänestäneitä kaupunkilaisia. Tätä mahdollisuutta ei kannata jättää käyttämättä."


Viimeinen kappale oli turhaa toivetta. Ryhmäkurin mukaan mentiin edelleen. Lampaat.
Suuri osa oli vielä vaalikoneissa ennen kuntavaaleja lupailleet kotihoiton Vantaa-lisän säilyttämisen puolesta, mutta heti vaalien jälkeen äänestivät vastaan. Ketut.

Käsittelyn yhteydessä esitin näitä muutoksia talousuunnitelmaan:

- Kokouspalkkion korotus neljän tunnin jälkeen aiemman kolmen tunnin sijaan, -50 000 €
- Loppiaisvastaanoton lopettaminen -78 00 €
- Luottamushenkilöiden koulutusrahan puolittaminen -59 000€
- Avustusten leikkaaminen nuorisojärjestöiltä -50 000 € (poliittisilta järjestöiltä, ei saa kuulemma sanoa näin)
- Alue- ja tapahtumapalvelut, Avustusten leikkaaminen -50 000 € (turhista juhlista tms.)
- Vähennys ympäristörakentamisesta siirtämällä esitettyjä hankkeita eteenpäin -1 Miljoona euroa (ei nyt tarvitse rakentaa kalliisti uusia puistoja, on tärkeämpiäkin hankkeita, kuten koulujen ja päiväkotien korjauksia)

Ei mennyt läpi mikään. Oman ryhmän lisäksi Vihreiltä tuli kannatusta ja jostain muualta. En muista ketä äänesti esitysten puolesta. Jos joku esitysteni puolesta äänestänyt muistaa, kommentoi tähän kirjoitukseen.

Eihän näillä menoleikkauksilla kaupungin taloutta heiluteta suuntaan tai toiseen, mutta ne ovat moraalisesti oikein tässä tilanteessa. Lisäksi, jos olen itse kannattamassa menolisäyksiä joihinkin peruspalveluihin, on minun esitettävä menoleikkauksia jostain. Kaikkea kaikille lupaajia on liikaa.

Äänestin kyllä seuraavissa kohdissa:
- lasten kotihoidon Vantaa-lisän jatkaminen 1,5 v - 2 v (peruste: säästää rahaa, kun lapsia ei tule päiväkoteihin, lisää Vantaan houkuttelevuutta perheille)
- 1-2 luokkien tuntimäärän säilyttäminen (parantaa kaupungin imagoa naapurikuntiin verrattuna)
- ikäihmisten kerhotoiminnan jatkaminen (säästöä, koska kerhotoiminta pitää kunnossa)
- lähihoitajavakanssien lisääminen (katastrofaalinen tilanne jo nyt)

Neljä vuotta poliittista peliä alkaa riittää. Osalla suurin motiivi näyttää olevan miltä päätökset näyttävät poliittisesti. Tähtäin on taas jossain seuraavissa vaaleissa.
Osalla taas suurin motiivi on kulissien takana etukäteen pelatut ryhmien väliset kaupat. Niiden vuoksi ei saa äänestää etukäteen käsikirjoitettua näytelmää vastaan.
Moni kannatti mm. omia esityksiäni vaikka joku oli jo kannattanut. Se on turhaa, koska yhden kannatus riittää jotta asia menee äänestykseen. Se ei ole turhaa, jos haluaa oman nimensä näkymään kokouksen pöytäkirjassa. Oma etu...

torstai 20. syyskuuta 2012

Talousasioita, perimmäisten syiden esiinkaivamista, hyviä ideoita ja palautetta, mutta kallista rakentamista

Valtuuston talousseminaari 30.8.

Seminaarin aluksi Jaakko Kiander Ilmariselta kävi läpi yleisiä talouden näkymiä.
Maailman talous kyntää, Suomi siinä mukana ja Vantaa tietysti seuraa.

Kysyin Kianderilta esityksen kysymysosuudessa mitä mieltä hän on Suomen järkyttävästi nousseista yksikkökustannuksista ja sen vaikutuksesta maamme kilpailukykyyn. Vastaus: vaikuttaa vientiteollisuuteen, joka piiputtaa. Lisäksi euron kurssi tekee lisähallaa suomalaiselle muutenkin huonolle kilpailukyvylle.

Kaupunginjohtaja Nenonen piti oman esityksensä ja talousjohtaja Marjamaa omansa.


Marjamaan esityksestä jäi mieleen ylläoleva taulukko (klikkaa suuremmaksi). Pääkaupunkiseudun kunnista Vantaa on ainoa, jonka kuntien välinen muuttoliike on Vantaan kannalta negatiivinen eli Vantaalta muuttaa porukkaa pois naapurikuntiin enemmän kuin tänne muuttaa.
Kehyskunnat (Järvenpää, Kerava, Nurmijärvi, Sipoo jne.) vetää vantaalaisia työssäkäyviä lapsiperheitä.

90% vantaalaisesta nettomuuttovoitosta tulee maahanmuutosta, 75% prosenttia syntyvyydestä tulee ulkomaalaistaustaisesta väestöstä.

Eli työssäkäyvät veronmaksajat muuttavat pois Vantaalta, väestönlisäys tulee pääasiassa ulkomaalaisperäisestä väestöstä. Jättiläishankkeiden (Kehärata, Marja-Vantaa, Kehä III) aiheuttamien isojen investointien lisäksi tässä on syy taloustilanteeseemme. Jotta tässä ei olisi vielä kaikki: väestö ikääntyy, työttömyys on pk-seudun korkein. Meille ei tule verotuloja riittävästi.

Lisäys 21.9.:
Menot kasvaa koko ajaan. Toimeentulotuki, erikoissairaanhoito, pitkäaikaistyöttömien "sakkomaksut" Kelalle, kaikki maksaa. Henkilöstömenot on myös valtavat.

Ehdotus: palkataan ulkopuolinen riippumaton konsultti läpikäymään kaupungin hallinto-organisaation ja tekemään suositukset uudesta hallintomallista. Vaikka useampi malli. Näistä valtuusto ottaisi vastuun ja päättäisi miten tehokkaaksi kaupungin hallinto-organisaatio jatkossa veronmaksajille muodostuisi.

Tehtiin ryhmätyöt valtuustoryhmissä. Ryhmätöiden toimeksianto oli perin löperö:
- Arvioitiin talous- ja velkaohjelman toteutumiskelpoisuutta eri toimialoilla
- Annettiin omat painotukset toimialoittain
- Omat sitovat tavoitteet

Ryhmätyön tuotokset esiteltiin valtuustolle. Esittelin PS-ryhmän tuotoksen.
Päälinjauksina meillä oli terveys- ja koulutuspalveluiden tason turvaaminen. Investointeja haluamme syynätä tarkemmin ja pysäyttää velkaantumisen. Halusimme myös tukitoimintojen keskittämistä eli mahdollisimman vähän toimialakohtaisia tukitoimintoja.


Vapaa-ajan lautakunnan seminaari + kokous 10.9.2012
Seminaari pidettiin rempatulla kaupungintalolla ja kokoustettiin heti perään.
Seminaarin aiheena oli pääasiassa - talous.

Kuulimme esityksiä taloustilanteesta ja uudesta VAPAS organisaatiosta. Organisaatioluonnoksessa vapaa-ajan palvelut laitettaisiin sivistystoimen kanssa kimppaan. Asukaspalvelut laitettaisiin omaan organisaatioonsa, oman apulaiskaupunginjohtajan komentoon. Samaan palvelutorniin tulisivat työttömyys... anteeksi työllisyyspalvelut ja tietysti nykyisin välttämättömät monikulttuurisuuspalvelut. Paino sanalla palvelut.

Teimme ryhmissä ideoita mistä voisimme leikata ja mistä emme mistään nimessä voisi leikata. Saimme myös ideoida uusia kehitysideoita.

Ryhmä, johon kuuluin esitti yllättäen avustusten leikkaamista ammattitaiteilijoilta ja projektien käynnistämisen tarkempaa hyväksyttämistä.

Jostain ryhmästä tuli hyvä idea viedä nuorisopalvelut sinne missä nuoret ovat nyt. Eli mm. kauppakeskuksiin. Ei sinne kummoista tilaa tarvitsisi. Sinne sopisi hyvin tietsigapelipaikka, jossa voisi vaivihkaa opettaa kiinnostuneille ohjelmoinnin alkeita. Nykyiset nuorisotilat on aikalailla vaan tietyn jengin käytössä. Lisäksi nuorisotilat pitää perinteiseen vantaalaiseen tyyliin olla kaupungin ikiomia, joita rempataan hartaasti ja kalliilla. Kaupungin ykköstehtävä ei edelleenkään ole tarjota seiniä, vaan mahdollistaa ja järjetää palvelut kuntalaisille.

VAPAS-kokouksessa hyväksyttiin toimialan talous- ja investointisuunnitelmat ja osavuosikatsaus.

Hämmästytti, ettei itseasiassa avustussummat pudonneetkaan niin paljoa kuin odotin. Hämmästytti myös, että nuoripalveluiden avustuspotista (400 000 euroa) menee n. 100 000 euroa poliittistaustaisille nuorisojärjestöille. Eli 25%! Pyörittääkö poliittiset järjestät 25& Vantaan nuorisotoiminnasta - ei pyöritä.

Huuhaa-aluetoimikuntiin, noihin hampaattomiin kokouspalkkioautomaatteihin menee muuten yhteensä n. 300 000 euroa vuodessa.

Kulttuuripalveluiden n. 900 000 euron avustukset "putoavat" suunnilleen vuoden 2011 tasolle eli niistä käytännössä otetaan pois viime budjettineuvotteluissa yhtäkkiä Mäkisen Tapanin lisäämä 50 000 euroa. Eli periaatteessa kulttuuriavustussummat pysyvät ennallaan! Tuli ja leimaus! Onko tämä sitä priorisointia? Kaikille muillakin toiminnoilla avustussummat pysyvät suunnilleen ennallaan. Odotin paljon jämerämpiä toimia. Lasten ja nuorten kulttuuriavustuksia pitää olla, yhtälailla kuin urheiluakin tuetaan, mutta aikuiset ammattitaiteilijat saavat osallistua säästötalkoisiin hankkimalla itse toiminnalleen sponssit ja tehdä niin hyviä teoksia, että pääsylipputuloilla katetaan menot. Esim. vuosikymmenet jatkuneisiin Raatikon automaattiavustuksiin stoppi.

Hämmästyttää myös, että jos kerran kaupunki tullee luopumaan Bjursin leirialueesta, tässä lautakunnan kokouksessa kuitenkin mainittiin, että Bjursia tullaan jollain lailla korjaamaan tms. "parilla kymmenellätuhannella". Mitä! Jos alueesta luovutaan, se luovutetaan sellaisenaan uudelle haltijalle. Kuka sitä toisen puolesta korjaa omalla kustannuksellaan? Vantaan kaupunki.

Investointilistalla kummittelivat edelleen Häkansböle ja kulttuurikeskus Orvokki. Kuulemma ne voidaan joka vuosi pudottaa pois eli siirtää tulevaisuuteen. Näiden aika ei missään nimessä ole nyt!

Nettobudjetoiduissa yksiköissä näkyy aina kruununjalokivemme eli Helsingin seudun asioimistulkkikeskus jonka tuloarvio on nyt 4,3 MEur ja määräraha 3,9 MEur. Eli se tuottaa voittoa! Hurraa!

Muttä millaista voittoa, siis kuka sen voiton maksaa? Valtio ja palvelua käyttävät kunnat. Siis me veronmaksajat. Ketä se tulkkikeskus sitten palvelee: "Somalin kieltä tulkattiin viranomaisasioinnissa Helsingin seudulla vuonna 2009 10401 kertaa. Kyseessä on siis erillisten tulkkaustapahtumien määrä (per 8000 somalia)
Vertailun vuoksi voidaan mainita, että venäjänkielisiä oli Suomessa 26200, mutta tulkkaustapahtumia oli 7109. Kiinalaisia oli 3900 ja tulkkaustapahtumia 603."
Jotkut haluaa oppia suomen kielen nopeammin kuin toiset.

Vt. toimialajohtaja Nygren (vihr.) kiitti yhdessä puheenvuorossa pitämiäni puheenvuoroja, vaikkei ollakaan asioista aina "aivan" samaa mieltä. Kiitos tästä. Asiat vääntävät, ei ihmiset.

Valtuuston ylimääräinen info 13.9.2012 - aiheenä pirulauta yllättäen talous

Kaupunginjohtaja Nenonen esitteli talouden tasapainottamisohjelman periaatteita. Kovaa priorisointia luvattiin kalvoilla, mutta esimerkiksi nuo aiemmin VAPAS-lautakunnassa ihmettelemäni kulttuuriavustusten jakaminen tuolla tasolla ei mielestäni ole priorisointia.

Talousjohtaja Marjamaa esitteli väestöennustetta, siitä poiminta: "asuntotuotanto on vaikuttanut enemmän kotimaankielisten nettomuuttoon (muuttotappioon)" Siis sosiaalinen asuntotuotanto ja ok-tonttien vähyys ovat vääristäneet muuttovoiton Vantaalle. Nyt tämä muutto"voitto" aiheuttaa jatkuvasti kasvavat menot.

Maankäytön apul.kaupunginjohtaja Nikulainen esitteli suunniteltua asuntotuotantoa Vantaalle. Merkittävää oli, että "johtavien" kokoomuspoliitikkojen vaikutuksesta ilmeisesti Korsoon tehdään eniten ok-taloja vuoteen 2021 mennessä. Lähes 1000 ok-taloa. Myyrmäen suuralueelle tehdään arviolta vähän yli 500 kpl ok-taloa. Länsi-Vantaan alasajaminen jatkuu siis vauhdilla.

Kysyin puheenvuorossani Nikulaiselta miksi hän oli ottanut esityksensä kuvakavalkaadiin vain itä-vantaalaisia kouluja, kun meillä lännessäkin on kouluja. Kuulemma kuvaaja oli ollut vain idässä.

Ihmettelin myös miksi kaupungin omien kiinteistöjen rakennuttamiskustannukset voivat olla niin kovat. Esimerkki: huolto- ja varastorakennus: neliöitä vähän alle 160. Hinta 430 000 euroa. Siis n. 2700 e / m2. Tuolla hinnalla tekee hulppean ok-talonkin, jonka vaatimustaso on kovempi.

Voi vaan kuvitella miten paljon löysää jää isojen hankkeiden (koulujen miljoonien arvoiset peruskorjaukset jne.). Olen kuullut, että jotkut virkamiehet käyvät joskus jollain Lapin matkoilla. Onkohan tosiaan näin?

Kaupungin rakennuttaminen pitäisi kilpailuttaa ulkopuolisen toimesta, joka tekisi tarjouspyynnät nimettömän toimeksiantajan eli kaupungin toimeista. Näin hintoihin ei tulisi julkissektorin löylyä niin helposti.

Ehdokasasettelu meni sitten umpeen. Seuraava valtuuston työkausi tulee vahdittua valtuuston ulkopuolelta.

Sain kutsun myös Kokoomuksen listoille. Jos Kokoomusta vetäisi Wille Rydman, aisaparinaan Elina Lepomäki ja pölhökaksikko Katainen & Stubb olisivat fantastisesti ulkona, voisi Kokoomus olla oikeasti olla hyvä vaihtoehto. Tai joku liberaali oikeistopuolue. Näitä vastikkeettomien lupausten antajia, toimettomuuden suosijoita ja vaaleista vaaleihin eläviä hyeenoita on jo nähty tarpeeksi.

Olen lupautunut pitämään uusille valtuutetuille (siis persuille) koulutuksen, jossa käyn läpi miten ja missä asioihin pitää ja voi vaikuttaa. En puutu uusien valtuutettujen omiin agendoihin. Yritän jelppiä, ettei alkusäätämiseen mene niin paljoa aikaa kuin meillä viimeksi. Kukaan vanha jermu ei jeesannut meitä alkuun ja tuli hölmöiltyä ja tuhlattua energiaa vääriin paikkoihin.

Fokinin Miskalle (SDP) kiitokset kehuista VS:n keskustelupalstalla (klikkaa). Puolueista viis, jos asioista ajatellaan samalla lailla. Aina nämä typerät puoluesäädöt sotkevat hyvien asioiden läpiviemisen. Politikointi on perseestä.

torstai 30. elokuuta 2012

Avustuksia vastoin isompia linjauksia

Valtuuston infotilaisuus 23.8.

Kuulimme esittelyjä projekteista, joihin kaupunki on lähtenyt mukaan.

Kyse on jälleen voimakkaimmin kasvavasta "teollisuudenhaarasta" Suomessa, maahanmuutosta.

Toinen hanke on "Osallisena Suomessa -hanke: osa kotoutumislakia" ja toinen
"Koulun kerhotoiminnan kehittäminen Vantaalla".

Jälkimmäisessä yhtnä tärkeänä tavoitteena on "Suvaitsevuuden ja monikulttuurisuuden edistäminen (mm. kieli-, kulttuuri- ja kansainvälisyyskerhojen lisääminen ja eri kieli- ja kulttuuritaustoista saapuvien lasten ja nuorten osallistaminen)"

Nämä eivät luonnollisesti ole ilmaisia hankeita. Kerhotoiminnan kehittämiseen on myönnetty valtionavustusta vuosina 2012-2013 180 000€ ja osallisena Suomessa hanketta pääkaupunkiseudulla valtio tukee n. 2,5 milj. eurolla.

Oukei. Eli hankkeissa yritetään saada maahanmuuttajia mukaan yhteiskunnan toimintaan. Tämä vaatii kaupungeilta ja valtion taholta projekteja, rahaa, henkilöresursseja.

Vapaa-ajan lautakunta teki 20.8. kokouksessaan päätöksen, jossa myönnettiin somalien SORASOD yhdistykselle 1700 euroa lasten ja nuorten läksy- ja harrastuskerhon toimintaan. He olivat hakeneet 6600 euroa. Kysyin kokouksessa onko tämä avoin kerho. Tämä läksy- ja harrastekerho ei ole tarkoitettu kaikille.

Esityslistalla oli avustuksissa kaksi erillistä kohtaa:
- Kohdeavustuksien myöntäminen nuorten avoimeen toimintaan
- Kohdeavustuksien myöntäminen nuorten toimintaan

Sorasodin avustushakemus oli siis jälkimmäisessä.

Miten on mahdollista, että valtavalla panostuksella yritämme koko ajan integroida maahanmuuttajaryhmiä yhteiskuntaamme (esim. noilla kahdella uudella projektilla) ja toisaalta annamme samaan aikaan rahaa täysin erilliseen omaan toimintaan?

Aikaisemminhan Sorasod oli hakenut rahaa mm. seminaarin järjestämiseen. Silloin tarkkana olleet virkamiehet olivat havainneet tilityksissä avustusten väärinkäytöksiä: "SORASOD ry on tilityksen toimittamisen yhteydessä toimittanut lukuisia kuitteja, joita ei ole hyväksytty osaksi tilitystä. Ei-hyväksytyt kulut ovat ulkomaanpuheluita, tietokone, kaksi puhelinta sekä useita ruokakauppakuitteja."

Eli sen lisäksi, että rahaa syydetään päämäärättömästi joka suunnasta, leijuu koko ajan toiminnan yllä väärinkäytösten epäily.

Missä on tiettyjen maahanmuuttajaryhmien oma halu osallistua yhteiskuntaamme? Tekeekö jatkuva ulkopuolelta tullut heidän omien asioiden parempi tietäminen näistä maahanmuuttajista "curling-maahanmuuttajia", joille tulee olemaan ylivoimaista integroitua. Teemmekö tällä vastikkeettomalla avustamisella karhunpalveluksen maahanmuuttajille? Eriarvoistammeko eri maahanmuuttajia: toiset integroituvat itse omalla kustannuksellaan ja ponnisteluillaan, toiset saavat kaiken valmiina eivätkä silti integroidu.

maanantai 27. elokuuta 2012

Kunnanvaltuustoissa esiintyvät lajityypit

Uusille kunnallisvaaliehdokkaille tiedoksi, tässä omaa arviointia neljan vuoden perspektiivillä päätöksen teosta ja päätöksiä tekevistä ihmisistä

Kaupunginvaltuuston ihmistyypit

Ammattipoliitikko:
Miettii kaikki tehtävät päätökset valtakunnan politiikan ja oman puolueen kannatuksen kautta. Käyttää valtuustokaudesta (työkausi) kuvaavaa nimitystä vaalikausi. Tähtää aina johonkin vaaleihin. Haluaa esille mediassa. Osa bloggaa, koska tähtäimessä on taas seuraavat vaalit, vanhan kaartin porukka ei alennu bloggaamaan.

Bloggaavalla lajityypin edustajalla blogit on mitäänsanomatonta potaskaa, toistelee mielellään muiden sanomisia ja kopioi niitä snadisti muokaten. Esiintyy suurena valtiomiehenä. Ylimielinen.

Osaa puhua ilman paperia aiheesta kuin aiheesta pitkään, mutta ei välttämättä sano mitään. Omaa suoraa Kyllä/Ei-mielipidettä asiasta ei saa ulos.

Työskentelee jossain poliittisesti valitussa elimessä, eduskunta-avustajana, järjestössä, puolueessa tai kansanedustajana. Pelaa omaa ja puolueen peliään, tyyppiin ei voi luottaa hetkeäkään.

Kerskuu "huomaamattomasti" tuntevansa puolueensa johtohahmot ja puhuu heistä tuttavallisesti etunimillä. Voisi olla valmis tekemään vaikka minkä henkilökohtaisen palveluksen puolueen johtohahmolle. Ihan vaikka minkä, sukupuolesta välittämättä. Häikäilemätön oman edun tavoittelija.

Koulutettu yhteiskunnan varoin, muttei ole päivääkään ole ollut tuottavassa työssä esimerkiksi yksityisektorilla. Jos yksityissektorilla on oltu esimerkiksi kesätöissä, tästä muistetaan joka vaiheessa muistuttaa.

Ei ole elänyt normaalia nuoruutta, vaan on ohittanut vaiheen syntymällä 17-vuotiaana ja sukukypsänä. Pukeutunut aina pikkuvanhasti.

Vässykkä:
Ajautunut jonkun tutun houkuttelemana päätöksentekijäksi, ilman oikeaa ihkaomaa "sieraimet väristen" - himoa aiheeseen. Käy kokouksissa, mutta skippaa todella pienen syyn takia kokoukset. Ei vaan kiinnosta, eikä jaksaisi istua pitkiä iltoja kokouksissa. Ei pidä puheenvuoroja, ei tee aloitteita ellei joku tee niitä hänen puolestaan. On aktiivinen SoMessa postaamaan kokousosallistumistaan. Hajuton, mauton, väritön. Laji sekoitetaan helposti puoluekurin vangitsemaan tyyppiin. On taas seuraavissa vaaleissa ehdolla ja sitä seuraavissa ja sitä seuraavissa.

Pätijä:
Jäänyt siviilielämässään vähän saamapuolelle, joten haluaa näyttää tutuille että täällä sitä ollaan, päätöksentekijänä! Haalii luottamustoimia, muttei saa niissä kuitenkaan mitään ihmeempää aikaan. Vaikeuksia tuottaa kirjallista tekstiä, vaikeuksia tuoda sanomaansa selväksi. Kerskailee kaupunginjohtotutuillaan, puhuu näistä tuttavallisesti etunimillä. Kokoushaavi, joka kerää kaikista kokouksista kokouspalkkiot.

Kylänmies: agendalla on ajaa oman alueen asioita henkeen ja vereen. Vastustaa kaikkea omalle alueelleen suunniteltavaa lisärakentamista. Tunnettu hahmo alueellaan eikä välttämättä herätä kaikissa lähiympäristön ihmisissä positiivisia väristyksiä. Yllätyksetön ja simppeli. Kömpelö. Pitää paljon puheenvuoroja, joskus tahattoman komiikan mestari, koska ei osaa kaikkia kokoustekniikan kommervenkkeja. Puolueen agenda ei kiinnosta juurikaan. Jääräpäinen oman tien kulkija. Ei jaksa kiinnostua yleis-diipadaapasta.

Puoluekarja:
Lajityypin edustajia esiintyy erittäin paljon Kokoomuksessa, mutta lajityyppiä on havaittu myös demareissa. Lajityypin käyttötarkoitus on äänestää johtohenkilöiden ohjeiden mukaan. Säälittävää seurattavaa, ei käy kateeksi. Hahmo esiintyy vaalimainoksissa ihmeidentekijänä ja uudisraivaajana. Valtuustokauden jälkeen muut valtuutetut ei välttämättä tiedä edes tämän hahmon nimeä. Huom! tämä on se tyyppi, jota äänestämällä luulit vaikuttavasi oman kyläsi asioihin, koska hän asuu lähellä. Katinkontit, hän äänestää omaa asuinaluettaan vastaan, koska näin on määrätty.

Maailmanparantaja:
Jos käsiteltävä aiheena on vaikka ikäihmisten asiat, laji saa liitettyä tämäkin asian ilmastonmuutoksen, esimerkiksi ideoimalla ikäihmisistä erittyvän metaanin talteenkeräämistä. Yksisilmäinen huumorintajuton tyyppi, jota ei todellakaan talousasiat kiinnosta. Taipuu veronkorotuksiin erittäin herkästi ja suosii passiivista toimettomuutta kuntalaisten elämismuotona.

Esiintyy joukkoliikenteen ja pyöräilyn kannattajana, mutta hahmotetaan kuitenkin usein lähtevän kokouksista omalla autollaan. Näkee ympärillään kaikissa muissa ihmisissä rasisteja. Ummistaa silmät kaikelta maahanmuuton aiheuttamilta haitoilta. Ei voisi ikinä käsittää, että joku voi muuttaa kotikaupunkiin tavoitteenaan hyödyntää täysin maksimaalisesti kaikki vastikkeeton apu. Mikäli maahanmuuttaja tekee rikoksia, se on valtaväestön syy.

Kommari:
Kaikissa asioissa vetää esille ulkoistamisen haitat. Yrittää piiloutua vihreään kaapuun, mutta punoitus paistaa kirkkaasti läpi. Kasvattaisi kaupungin henkilökunnan määrää mielellään tuplasti nykyisestä. Tätäkään tyyppiä ei talousasiat todellakaan kiinnosta, paitsi silloin kun on puhe veronkorotuksista. Symppaa toimettomia toimeentulotuella eläviä.

Menneisyyden vanki, surullinen hahmo. Istuu uppoavassa laivassa, jonka nimi on vaihtunut pariin kertaan.

Summa summarum:
Ja kaikkien näiden hahmojen takana kaupungin poliittisesti valitut virkamiehet nauravat partaansa ja tekevät päätökset ennakkoon muutaman humanterin kanssa. Ohjelmat on valmiiksi painettu jo ennenkuin ne tulevat päätettäviksi. Hämäävät taitavasti "päättäjiä", antamalla tehdä muutaman mitättömän lausemuutoksen päätettävänä olevaan asiaan. Talousasioissa kunnan toimintaa ei ikinä, koskaan, milloinkaan saa verrata yksityisektoriin. Vaikka esimerkiksi hallintoon olisi suoraan otettavissa mallit yksityisektorilta.

Ja lopulta valtuuston sirkus hehkuttaa "onnistumistaan", jos edes ymmärtää mistä lopulta päätti.

Edelläkuvatut hahmot ovat stereotyyppisiä yleistyksiä. Joukosta kyllä näitä löytyy, mutta löytyy myös kombinaatioita.

Ja loppuun kuva mökiltä olohuoneen matolta. Nyt olen tehnyt kaksi lepakonpönttöä, jottei näiden luonnon hyttystuholaisten tarvitse sisään tulla asustelemaan.

perjantai 10. elokuuta 2012

Haastattelu VS:ssa, somalien kotouttaminen USAssa vs. Suomessa

Vantaan Sanomien julkaisemasta haastattelusta on poikinut jotain yhteydenottoja. Niihin liittyen pari tarkennusta:

Eduskuntavaaliehdokkuus tosiaan pelattiin PS:n omalla sisäisellä poliittisella pelillä minun ulottumattomiin. Siitä ei pääse mihinkään. Puolueessa on voimia ja näiden voimien vahvoja vanhoja vastavoimia.

Ensimmäisen kerran minulta kysyttiin ehdokkuutta keväällä 2010. Kerroin silloin etten voi sanoa vielä, koska mm. syksyn työt selviää lomien jälkeen. "Voit ilmoittautua mukaan myös syksyllä" jne. Olen kertonut tämän tarinan jo aiemmin blogissani: http://vantaantimo.blogspot.fi/2011/01/eduskuntavaaliehdokkuus-haipyi-jonnekin.html


Osa PS porukasta voidaan sijoittaa poliittisella kartalla vasemmistoliitosta kymmenen kukonaskelta vasemmalle. Heille oleellista on esitellä aina jokaikiseen talousongelmaan lääkkeeksi veronkorotusta.

Vasemmisto PS:n (ja muun vasemmiston) oma katkeruus niitä kohtaan, jotka ovat osanneet ja uskaltaneet ottaa riskiä, tehdä enemmän duunia ja hankkia enemmän purkautuu ulos äänestäjiin vetoavana kohkaamisena kasinopelureiden, wahlroosien ja porvareiden "osallistumisesta talkoisiin". Kuitenkin murto-osa näistä toimivan ja terveen yhteiskunnan tärkeistä tekijöistä on ilman omaa panosta rikastuneita multimiljönäärejä. Jatkuvasti kiristyvä verotus puree menestyviin rohkeisiin pienyrittäjiin, siis niihin jotka työllistävät Suomessa yllättävän paljon.

Kaikista ihmisistä ei ole yrittäjiksi eikä missään nimessä pidäkään olla. Vapaaehtoisesti, omasta tahdosta työtä tekemällä pitäisi Suomessa olla mahdollisuus tehdä itselleen ylimääräistä, varautua vaikka talonrakentamiseen, hankkia jotain ekstraa, matkustaa jne. Mutta, mitä enemmän teet överiä sitä enemmän maksat veroa. Kateus ja tasapäistäminen iskee tässäkin kuin tuhat volttia.

Vierastan kaikenlaista poliittista peliä. Se ei kertakaikkiaan sovi omaan pirtaan. Ei voi tehdä jotain esityksiä ennen vaaleja, valtuuston työkaudesta käytetään hyvin kuvaavaa nimitystä "vaalikausi". "Vaalikauden" loppupuolella koko kauden mykkinä istuneet valtuutetut voivat käydä jopa puhumassa tai tekaisevat jonkun aloitteen (jonka käsittely maksaa virkamieskoneistossa n. 5000 euroa).

Arja-Riikka Nikkilä kirjoitti hyvän jutun. Kiitos Vantaan Sanomille haastattelupyynnöstä, että sain välitettyä omia ajatuksia eteenpäin. Toivottavasti herättää keskustelua ja muuttaa osaltaan vantaalaista päätöksentekoa demokraattisempaan suuntaan.


Somaliyhteisö yrittää USAssa


Hesari julkaisi uutisen somaliyhteisön kauppakeskuksesta Minneapolissa USAssa. Muutama poiminta jutusta. Korostukset ovat omia.

24 Mall si­jait­see Min­ne­so­tan osa­val­tios­sa Min­nea­po­li­sin ete­läo­sas­sa. Tä­mä pie­ni alue on Yh­dys­val­to­jen so­ma­li­kes­kit­ty­mä, kan­san­kie­lel­lä mi­niMo­ga­dis­hu.

Poh­jois­mai­ta on vuo­sia as­kar­rut­ta­nut ky­sy­mys: Mik­si Min­ne­so­tan so­ma­lit työl­lis­ty­vät pa­rem­min kuin Poh­jois­mai­den so­ma­lit?

Ver­tai­lu­kel­poi­sia ti­las­to­ja Yh­dys­val­to­jen ja Poh­jois­mai­den so­ma­lien työt­tö­myy­des­tä ei ole, mut­ta asian­tun­ti­jat ovat yh­tä miel­tä sii­tä, et­tä työt­tö­myys ei ras­saa Min­ne­so­tan so­ma­lei­ta yh­tä pal­jon kuin Poh­jois­mai­den so­ma­lei­ta.

Vas­taus saat­taa löy­tyä tääl­tä ba­saa­rin vils­kees­tä. Nor­ja­lai­sen toi­mit­ta­jan Ger­hard Hels­ko­gin kir­jas­sa Inn­vand­rer­nes su­per­makt, eli Maa­han­muut­ta­jien su­per­val­ta, to­de­taan, et­tä se­kä yh­dys­val­ta­lai­set et­tä so­ma­lit ovat yrit­tä­jä­kan­saa ja tot­tu­neet työl­lis­tä­mään it­sen­sä.


Hesarin toimittaja ottanut vapauden nimittää myös kaikkia somaleita yrittäjäkansaksi. Onko kuitenkin niin, että USAan lähtee yritteliäimmät somalit ja pohjoismaihin valikoituu vähän helpompaa elämää haluavat?

Yri­tyk­sen pe­rus­ta­mi­nen on Hels­ko­gin mu­kaan Yh­dys­val­lois­sa hel­pom­paa kuin Poh­jois­mais­sa. Myös pie­nem­pi mi­ni­mi­palk­ka ja vä­häi­sem­pi ir­ti­sa­no­mis­suo­ja voi­vat edis­tää työl­lis­ty­mis­tä.

Vä­hän sa­man­lai­sia aja­tuk­sia esi­te­tään ruot­sa­lai­sen aja­tus­hau­to­mon Timb­ron ra­por­tissa, jos­sa ver­tail­tiin työl­li­syys­ti­lan­net­ta Ruot­sin ja Min­ne­so­tan so­ma­lien vä­lil­lä.

Ra­por­tin mu­kaan Min­nea­po­li­sin so­ma­lien kes­kit­ty­mi­nen yh­teen kau­pun­gin­osaan on voi­nut aut­taa hei­tä.

"­Min­ne­so­tan so­ma­lien en­klaa­vi tar­joaa se­kä ta­lou­del­li­sia et­tä so­siaa­li­sia mah­dol­li­suuk­sia tyy­dyt­tää ryh­män tar­peet. Mo­nil­la so­ma­leil­la on ko­ke­mus­ta kau­pas­ta ja lii­ke­toi­min­nas­ta ja sik­si myös in­toa yrit­tä­jyy­teen", ra­por­tis­sa kir­joi­te­taan.

Rää­tä­li Aweis Ab­do tut­kii tot­tu­nein ot­tein ko­ti­äi­ti Mis­ki Alin me­kon sau­mo­ja. Sit­ten hän ryh­tyy kor­jaus­puu­hiin.

Yli kym­me­nen vuot­ta sit­ten Ab­do sääs­ti teu­ras­ta­mos­sa työs­ken­te­le­mäl­lä 1 000 dol­la­ria eli rei­lut 800 eu­roa, jol­la hän ava­si liik­keen­sä. Eng­lan­nin kie­li ei vie­lä tai­vu hä­nel­tä kun­nol­la, mut­ta asia­kas Ali ker­too in­nok­kaas­ti, et­tä Yh­dys­val­lois­sa so­ma­li­pa­ko­lai­sen on pa­rem­pi ol­la kuin Poh­jois­mais­sa. Pa­rem­mat ta­lot ja tiet, hän se­lit­tää

"Y­ri­tän ai­na sa­noa Eu­roo­pas­sa asu­vil­le ka­ve­reil­le, et­tä tul­kaa tän­ne, niin näet­te", Ali sa­noo.

Suu­rin osa kaup­pa­kes­kuk­sen so­ma­leis­ta on Alin lin­joil­la: Ame­rik­ka hy­vä, Eu­roop­pa pa­ha. Mo­net mai­nit­se­vat Rans­kan hui­vi­kiel­lon esi­merk­ki­nä mus­li­mien syr­jin­näs­tä Eu­roo­pas­sa.

Myös Hel­sin­gin so­siaa­li­vi­ras­tos­sa Min­ne­so­tan me­nes­tys so­ma­lien työl­lis­tä­mi­ses­sä tun­ne­taan. Maa­han­muut­to­yk­si­kön joh­ta­va so­siaa­li­työn­te­ki­jä Ei­ja Pii­pa­ri­nen vie­rai­li vii­me vuon­na Yh­dys­val­lois­sa Ohion osa­val­tios­sa so­siaa­li­työn­te­ki­jöi­den vaih­tooh­jel­mas­sa.


Pii­pa­ri­nen ei lait­tai­si kaik­kia so­ma­le­ja sa­maan kau­pun­gi­no­saan, ku­ten Min­ne­so­tas­sa. Hä­nes­tä Hel­sin­gin pyr­ki­mys so­ma­lien ha­jaasut­ta­mi­seen li­sää in­teg­roi­tu­mis­ta yh­teis­kun­taan.


Ohios­sa ja Min­ne­so­tas­sa pa­ko­lai­set saa­vat kä­teis­avus­tus­ta kor­kein­taan kah­dek­san kuu­kaut­ta. Suo­mes­sa eri­kois­koh­te­lu ko­tout­ta­mi­sek­si jat­kuu kol­me vuot­ta, mi­kä Pii­pa­ri­sen mu­kaan on so­pi­vam­pi ai­ka.

"­Pa­ko­lai­sil­la on usein vah­vo­ja trau­ma­taus­to­ja", Pii­pa­ri­nen sa­noo.

Nor­ja­lai­nen Hels­kog kat­soo kir­jas­saan asiaa toi­sel­ta kan­til­ta. Hän pi­tää Yh­dys­val­to­jen ka­peaa so­siaa­li­tur­vaa yh­te­nä kan­nus­ti­me­na so­ma­lien työl­lis­ty­mi­seen.


Eli:

- Piiparinen mestaroi ja tuomitsee yhdysvalloissa ilmeisen tehokkaan "kotouttamisen", vaikka meillä jo 20 vuotta harjoiteltu kotouttaminen on osoittautunut epäonnistuneeksi
- Piiparinen opastaa yhdysvaltoja, että somalit pitää hajasijoittaa jotta he integroituvat yhteiskuntaan paremmin. No, näinhän se on mennytkin Suomessa, täällä kotouttamisen mestarimaassa
- Yhdysvalloissa pakotetaan terveet työkykyiset ihmiset ottamaan itse vastuuta itsestään, mm. lyhytaikaisemmalla käteisavustuksella. Piiparinen tietää, että tämä on väärin. Kolmevuotta jatkuva vastikkeeton tuki on hänen mukaan oikea tapa. Sillä tulee tulosta. Ja kyllä kolmen vuoden jälkeenkin saa tukea, no worries.

Vä­lil­lä Min­ne­so­tan so­ma­lien työl­lis­ty­mi­sen ihai­lu on men­nyt Poh­jois­mais­sa yli. Min­ne­so­tan so­ma­leil­la on omat on­gel­man­sa, ku­ten jen­gi­vä­ki­val­ta.

Tai­to­ja vas­taa­viin töi­hin pää­se­mi­sen es­tee­nä mo­nil­le so­ma­leil­le on huo­no kie­li­tai­to.

"­Kir­joit­ta­mi­nen ja lu­ke­mi­nen eng­lan­nik­si ovat kaik­kein isoin on­gel­ma", sa­noo Ubah Hir­si, jo­ka työs­ken­te­lee Min­ne­so­tan so­ma­li­lii­tos­sa.

Hir­sin työ on aut­taa so­ma­lei­ta, joi­den kie­li­tai­to ei rii­tä esi­mer­kik­si vi­ral­li­sis­ta lo­mak­keis­ta sel­viy­ty­mi­seen. Hei­tä riit­tää.

Lii­ton joh­ta­ja Saeed Fa­hia sa­noo, et­tä Min­ne­so­tas­sa so­ma­leil­le on tar­jol­la sosiaalipal­ve­lu­ja, joi­ta ei ole kaik­kial­la maas­sa. Se se­lit­tää osal­taan so­ma­lien muut­to­lii­ket­tä poh­joi­seen.


Ahaa, tämän vuoksi Minnesota houkuttelee.


Siir­to­lais­ten saa­mas­ta tues­ta Min­ne­so­tas­sa vas­taa­vat va­paaeh­tois­jär­jes­töt. Oma sel­lai­nen on juu­ta­lai­sel­la, ka­to­li­lai­sel­la ja lu­te­ri­lai­sel­la kir­kol­la. Val­tio an­taa niil­le mää­rä­ra­ho­ja.

"U­sein ih­mi­set kuu­le­vat, et­tä jo­ku on me­nes­ty­nyt tääl­lä. Sit­ten he luu­le­vat me­nes­ty­vän­sä it­se­kin", Fa­hia sa­noo.

Edes 24 Mall ei ole täyn­nä aher­ta­via työ­muu­ra­hai­sia.

Kaup­pa­kes­kuk­sen pi­hal­la kym­me­net mie­het viet­tä­vät ar­ki­päi­vää jou­ten. Kes­kus­te­lu käy elä­väi­se­nä. Kel­lään ei ole kii­re. Il­mas­sa lei­juu ime­lä ha­ju.

Työ­tön Ah­med Ab­di on­kin kuul­lut Ruot­sin ole­van pa­rem­pi paik­ka kuin Yh­dys­val­lat.

"­Siel­lä on pa­rem­pi elä­mä. Kyl­lä mei­tä tääl­lä­kin tue­taan, mut­ta ei yh­tä hy­vin kuin siel­lä", Ab­di ar­ve­lee.

"­Jos oli­sin muut­ta­nut Ruot­siin sen si­jaan et­tä tu­lin tän­ne, oli­sin eh­kä kuin [jal­ka­pal­lo­täh­ti] Zla­tan Ib­ra­hi­mo­vic.".


Eli ei Minnesotassakaan kaikki aherra yhteiskunnan eteen, vaan "kylänmiehet" luuhaavat ostarilla ja naiset yrittävät + hoitavat jälkikasvun.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Julkaisematon mielipidekirjoitus Hesariin 21.6.2012

Hesari on ottanut asiakseen ajaa Helsingin yhdistämistä Vantaaseen ja rakentaa valtavia tuhlailevia hallitsemattomia julkishallinnon himmeleitä. Pajusen äänitorvi koko lehti.

Laadin ao. vastineen mielipideosastolla julkaistuun vantaalaisen kokoomusvaltuutetun Helsinki-Vantaa ylistyskirjoitukseen.

Janne Koivunen esittää Helsingin Sanomissa 21.6. ratkaisuksi Vantaan talousongelmiin Vantaan ja Helsingin yhdistämistä. Tämä merkillinen päähänpiintymä on syystä tai toisesta yhä Vantaan Kokoomuksen agendalla, vaikka laaja puolueeton selvitys osoitti jo aiemmin, ettei yhdistymisellä saada aikaan säästöjä. Päinvastoin: helsinkiläiset joutuisivat tinkimään mm. palveluverkostaan tai vantaalaiset joutuisivat maksamaan enemmän raskaasta tsaarinaikaisesta hallintobyrokratiasta viiden vuoden irtisanomissuojineen. Kaiken kukkuraksi ne vähäisetkin paikallisdemokratian rippeet katoaisivat raskaan ja kankean hallintomoolokin kitaan.

Jos kuntarajoja on pakko kokoajan miettiä ainoana vaihtoehtona kaikkiin ongelmiin, esitän harkittavaksi mallia jossa Vantaa jaetaan Tuusulantiestä kahtia. Länsi-Vantaa liitetäisiin Espooseen ja Itä-Vantaa Helsinkiin. Tässä vaiheessa sulautettaisiin myös Kauniainen maailmankartalta pois.

Meillä länsivantaalaisilla on jo nyt luontevat yhteydet Leppävaaraan ja sen lähiympäristöön, kun taas Itä-Vantaalla emme selviä ilman navigaattoria. Samoin idässä on luontevaa asioida Helsingin puolella ja toisinpäin.

Tämä yhdistely ei edelleenkään parantaisi itsestään lähidemokratian toteuttamista. Siihen tarvittaisiin kaupunginosavaltuustoja, joilla olisi päätösvaltaa myös talousasioihin. Pienet hallintokokonaisuudet on helpommin ja tarkemmin hallittavissa. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella edelleen saa jatkaa itsenäisinä kuntia, jotka ovat asukasluvultaan pienempiä kuin monet kaupunginosamme.

Vantaan talouden tasapainottamis- ja velkaohjelmaa laatineet ryhmät ovat ottaneet ilmeisesti "johtavilta" itävantaalaispoliitikoilta nuotit, joilla tähän asti holtittomasti hoidettu talous saadaan runnottua paremmalle tolalle. Läntisimmän Vantaan viimeisetkin palvelut ollaan ohjelman mukaan lakkauttamassa. Meidän kunnallisveromme kelpaavat kyllä täysimääräisesti. Länsi-Vantaalle ainoaksi viitteeksi Vantaasta näyttää jäävän lentomelu.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Valtuuston talouspainotteinen kokous, keskikesän juhlaa, elostelijat kallioilla

Valtuuston talouspainotteinen kokous 18.6.2012

Perinteinen juhannus mökillä. Tuttavapariskunta ja poika parempine puoliskoineen mukana. Talven aikana kaadettujen puiden oksat paloi kuin ruuti. Laulun sanat "yksi oli kuin liehuva liekinvarsi" on hieno ja kuvaava kielikuva.

Valtuuston kokoukseen oli ladattu suuret odotukset. Tässä kokouksessa lyötiin lukkoon kuralla olevan talouden tasapainotus- ja velkaohjelman pääsuunnat.

Talousasioiden ohella esityslistalla oli mm.:

- Hämevaara 3 -asemakaavan hyväksyminen. Yli 9000 m2 Pöllökallion alapuolelle auringonkukkapellolle. Mainitsin puheenvuorossani edelleen liikenteen sumppuuntumisesta, johon taas havahdutaan liian myöhään.

- takauslimiitin myöntäminen Vantaan Energialle jätevoimalan rakentamista varten. Päätettiin myöntää enintään 240 milj. euron määräiset Vantaan kaupungin omavelkaiset takaukset osana enintään 300 milj. euron määräistä rahoitusjärjestelyä. Saadaan 0,5% takausprovisiotakin tästä takauksesta.

- ympäristöpolitiikan hyväksyminen vuoteen 2020 asti. Sai aikaan jonkin verran puhetta. Jotenkin ei nyt vaan sytytä tämä aihe, kun siitä vouhotetaan niin hemmetisti joka käänteessä ja joka paikassa. Itseasiassa tällä mouhotuksella pystytään estämään ja rajoittamaan maassamme toimivien yritysten toimintaa. En missään nimessä ole ympäristön tuhoajien puolella, mutta järkevä, asiapitoinen ja realistinen suhtautuminen saisi parempia tuloksia aikaan kuin cityvihreä näprääminen. Hyvä asia kääntyy vastenmieliseksi vaahtoamiseksi.

- Petikossa (Hoorekissa) kaavamuutos: "Asemakaavalla vahvistetaan yleiskaavan mukainen ja Uudenmaan ELY-keskuksen 3.1.2011 päätöksen mukainen luonnonsuojelualue sekä yleiskaavan mukaisia lähivirkistysalueita ulkoilureitteineen. Lisäksi Petikon yritysaluetta tiivistetään muodostamalla puistoalueesta yksi uusi teollisuustontti,
muuttamalla asumiskorttelia, rakentamatonta katualuetta ja puistoa teollisuustontiksi sekä laajentamalla teollisuustonttia rakentamattomalla katualueella. Suurin osa viheralueista on ollut kaavoittamatonta."

Ja sitten se talousohjelman käsittely. Vaarana oli, että nyt hyväksymämme ohjelma lyödään lukkoon karvoineen ja nahkoineen, eikä siihen syksyllä saa enää kajota pitkällä kepillälään. Näin meitä uhkaili toveri Jaakko Laakso.

Saa nähdä mitä "mahtipuolueet" antavat tehdä syksyn budjettiväännöissä. Sellaisenaan ohjelma pitää sisällään hyviä asioita, mutta paljon on myös korjattavaa. Vasemmisto esitti ohjelman palauttamista valmisteluun. Palautusesitys hävisi äänestyksessä selkeästi.

Jos ohjelma olisi palautettu valmisteluun, olisi käki kukkunut ja joulupukki vieraillut ainakin pari kertaa ja silti oltaisiin vielä diskuteeraamassa mistä saa ottaa ja mistä ei.

Pääpiirteissään ohjelma on (omia poimintoja ohjelmasta):

- valtuuston itse pyytämä: "Laaditaan kevään 2012 valtuustoseminaariin talouden tasapainottamis- ja velkaohjelma, joka sisältää suunnitelman investointitasosta
10 vuodelle sekä investointien priorisoinnin."

- Velkaantumiskehityksen hallinta: investointitasoa pudotetaan roimasti. Ei uusia suuruudenhulluja höpöhöpökulttuurikeskuksia jne.

- Selvitetään tilaaja- ja tuottajamallin laajentamista sekä ulkoistamisen, palvelujen ostamisen ja kumppanuuksien käytön laajentamisen mahdollisuudet

- Tulopohjan vahvistaminen. Kunnallisveropohjaa vahvistetaan vetovoimaisten asuinympäristöjen ja riittävän palvelutason avulla. Kaavoitetaan kaupungin omille maille.

- Tarpeettomat rakennukset ja kiinteistöt myydään

- Jatketaan hallinnollisten tehtävien rationalisointia eläkkeelle jäämisten yhteydessä. Tämä sivistystoimessa, mutta pitää olla koko organisaatiosa.

- Katujen ylläpidossa panostetaan pääväyliin, jolloin muiden katujen palvelutaso ja rakenteellisen kunnossapidon taso laskee

- Avustusmäärärahoja leikataan. Toivottavasti kohdistuu oikein eli poliittisilta- ja maahanmuuttajajärjestöiltä leikataan ja ohjataan näitä nuoria mukaan avoimeen yhteiseen toimintaan.

- Tietohallinnon tukipalvelujen organisoiminen. Miksei ulkoistaminenkin, jos sopimus on taitavasti tehty.

- Valitaan Skenaario 4 "Velkamäärän vähentäminen" ohjelman rungoksi eri vaihtoehdoista:
+ toimintatulojen kasvu: 3 % / v.
+ toimintamenojen kasvu: 1,5 % / v.
+ bruttoinvestointitaso (ilman Kehärataa): 90 milj. e / v.

Eli ohjelmassa on pääkohdissa oikeita linjauksia. Nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, ettei tässä enää vetkuttelut auta. Varavaltuutettu Herrasen Jone piti hemmetin hyvän puheenvuoron "lonkalta", jossa kiteytettynä viesti oli että kävellään mieluummin kuoppaisia kävelyteitä, kuin ettei teillä uskalla enää kävellä syrjäytyneiden sekopäälaumojen vuoksi.

Valtuutettu Suonperä kauhisteli oopperan tuen leikkaamisella. Jos tämä pyhälehmä jää tänä aikana koskematta, niin priorisointi on pepusta.

Pidin oman puheenvuoron:

"Talouden tasapainottamis- ja velkaohjelma on 11 virkamiehen näkemys kaupunkimme talouden tasapainottamiseen. Ohjelman valmistumista on seurannut/valvonut kymmenestä luottamushenkilöstä muodostettu poliittinen ohjausryhmä.

Kuntalain mukaan kaupunginvaltuusto on ylin kaupungin asioista päättävä toimielin. Näin ollen esitys koko ohjelman lukkoon lyömisestä tässä kokouksessa kaikkine karvoineen ja nahkoineen tuntuu todella erikoiselta ajatukselta. Esitys kuulostaa vanhalta kunnon vantaalaiselta kapeaharteiselta päätöksentekomallilta, jonka seurauksia pääosin nyt ollaan parsimassa.

Toisaalta tuntuu myös vaaralliselta avata koko paketti niille helppoheikeille, jotka valmistautuvat parhaillaan kuntavaaleihin. On todella vastuutonta lupailla tässä tilanteessa jokaiselle jotain vain oman läpimenon varmistukseksi. Raamit on lyötävä lukkoon.

Olemme taas kuulleet puhetta veronkorotuksista. Taas tarjotaan ratkaisuksi tuota helpointa, mielikuvituksetonta automaattia. Lisätään näiden ihmisten taakkaa, jotka ovat jollain lailla pystyneet pysymään töissä ja kamppailevat tässä jatkuvasti kasvavien elinkustannusten maassa omin ansiotuloin. Vuoden 2010 alusta 0,5 prosenttiyksiköllä korotettu kunnallisveromme, jonka piti silloinkin ratkaista kaikki ongelmamme, suli jonnekin. Näin tulisi käymään nytkin.

Menojen ja investointien karsiminen sekä myöhentäminen on nyt ainoita keinoja saada taloutemme edes jollekin tolalle. Priorisointi ja painotukset on syksyllä valtuuston päätettävänä. Nyt voimme päättää raameista toimialoittain.

Kaiken huipuksi kun tuota esitettyä yksityiskohtaista säästöpakettia availin, sain havaita että säästökohteina esitetään mm. Pähkinärinteen kirjaston ja nuorisotilan lakkauttamista. Ne alkavatkin olla ne viimeiset lähipalvelut mitä Vantaa meille läntisimmän Vantaan asukkaille enää tarjoaa. Meille jää Vantaalle ainoaksi siteeksi enää lentomelu. Kunnallisveromme toki kelpaavat täysimääräisinä. Tämä siis alueelle, jolle ollaan täydennysrakentamisen avulla lisäämässä yli 1000 uutta asukasta.

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelälle vinkkinä, jos kuntarajoja aletaan rustata uusiksi pääkaupunkiseudulla."

Perussuomalaiset olivat esittäneet kaupunginhallituksessa ao. toimialakohtaiset summat:

Keskushallinnon sopeutustoimenpiteet yhteensä 8 290 000 - 600 000 = 7 690 000

Maankäyttö-, rakentaminen ja ympäristö toimialan sopeutustoimet yhteensä 3 780 000 - 500 000 = 3 280 000

Sivistystoimen toimialan sopeutustoimet yhteensä 30 930 000 + 400 000 = 31 330 000

Nyt laadimme seuraavan pöytäkirjalausuman:
"Perussuomalaisten valtuustoryhmä pitää velkaantumisen pysäyttämiseksi välttämättömänä Vantaan tvo:n skenaario neljän esittämän kokonaissäästötavoitteet hyväksymistä.

Emme kuitenkaan hyväksy esitettyjä toimialakohtaisia esityksiä. Peruspalvelut on turvattava. Sosiaali- ja terveys- ja sivistyspalveluihin tulemme esittämään syksyn taloussuunnitelman valtuustokäsittelyn yhteydessä rahoituksen lisäämistä ja vastaavasti vähennyksiä muilta toimialoilta, kuten keskushallinnosta,
maankäytöstä ja vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimialalta."

Yksi asia on mietityttänyt kun koulunkäyntiavustajien määrästä keskusteltiin. Miten ennen mm. omana kouluaikana pärjättiin kokonaan ilman koulunkäyntiavustajia? Meitä oli skolessa sentään kaikenlaista pyöreäpäistä hiihtäjää ja kaikki kuitenkin keplottelivat koulunsa jollain lailla läpi.

Se mikä eroaa nykyajasta oli opettajan auktoriteetti. Silloin maikalla oli enemmän valtuuksia laittaa eksyneet lampaat ruotuun, nykyisin maikat itkee ja oppilaat ja osa vanhemmista ohjaa. Lisäksi vaikeille tapauksille pitää yhteiskunnan varoin hommata kouluun personal trainerit. Se on nykyään itsestäänselvyys.

Yhteiskunnan vastuulle on siirtynyt koko ajan tehtäviä, mitkä oli ennen perheen velvollisuuksia.

Yhteiskunnan tehtävät alkaa jo päiväkodista lähtien. Perheiden kummatkin vanhemmat makaa työttömänä/työkyvyttömänä himassa ja lapset on päiväkodissa. Näille lapsille on tosin varmaan parempi olla päiväkodissa kuin himassa. Mutta tämä kehityssuunta on syvältä.

Stadissa on Gay-viikko ja galtseilla tapahtuu

Loppuun hämmästelyä marginaaliryhmän touhouista, ottamatta kantaa siihen onko kyseinen puuha luonnollista tai luonnotonta. Se on minulle aivan sama kenen kanssa puuhaavat, jos ylikorostunut seksuaalisuus tapahtuu muiden katseilta suojassa ja vapaaehtoisesti aikuisten kesken.

En juurikaan lue hermojen menettämisen uhan vuoksi Hesarin NYT-liitettä, mutta juhannuksen alla ilmestynyt Kallion hipstereiden lehti tuli valitettavasti luettua.

Siinä ihasteltiin homojen "kruisailua" stadin ytimessä galtseilla, joiden sijainti on aika simppelisti paikallistettavissa. Kuulemma miehet "parittelevat" kohtuullisen avoimesti luonnossa ja keekoilevat ilman housuja peitset tanassa muista ihmisistä välittämättä.

Se mikä ihmetytti oli homppeleiden jälkeensä jättämät roskat. Käytettyjä kortsuja oli solmittu luolan teräsoveen, liukuvoidepusseja, talouspaperia jne. suoraan luonnossa. Koska nämä jäljet oli jättänyt pakkoihailtava marginaaliryhmä, on roskaaminen ihaltava merkki vireästä alakulttuurista. Jos roskaamista olisi tehnyt joku muu ryhmä, olisi toimittajat kirkuneet päät punaisena.

Lisäksi arveluttaa se, että yksi ryhmä voi omia yleisen, keskustan läheisen puistoalueen omille aktiviteeteilleen. Mitä luulette, olisiko lapsiperheellä snadi ylläri mennä retkelle pahaa aavistamatta kyseiseen skuugeen?

Nyt kesälomille tästä luottamustehtävästä. Yksi kirjoitus on tulossa näinä päivinä Hesariin. Vähän lupailivat julkaista. Kopioin tekstin sen jälkeen tänne.

Kesälomallaon tarkoitus tehdä yksi terassi ja vajan lattia. Ei mitään jättimäistä tällä kertaa, mutta jotain kuitenkin ettei hermo mene. Prätkälläkin on tarkoitus papatella jonnekin motskaritapahtumiin. Ainakin Jurvan Botniaringille 11.8.

Hyvät ja aurinkoiset kesät kaikille!

torstai 14. kesäkuuta 2012


Nuorimies muutti kotoa pois kesäkuun alussa. Nyt ollaan sitten vanhat varikset kaksistan himassa. Niin se aika rientää. Just hetki sitten oli sellainen touhotus himassa ja nyt on hiljaista kuin vintillä. Kuuluu elämän kiertokulkuun, mutta silti outoa se on, kun osuu kohdalle.

Neito sentään nukkuu öitä kotona nyt kesäduuniaikanansa, mutta kämppää etsitään vävykandin kanssa kovaa vauhtia ASP-säästöjen kohteeksi.

Vapaa-ajan lautakunnan kokous 11.6.2012 - lyhyt naseva kurahdus


Esityslistan asioista etukäteen lehdissä oli juttua Vantaan elävän musiikin yhdistyksen (VELMU ry:n) treenikämpästä luopumisesta.

Hemmetin hieno vanha rakennus, jossa VELMU on ollut vuokralaisena 80-luvulta lähtien. Rokkarit ovat rokanneet ja rakennus on kulunut 900 000 euron remontin vaatimaan kuntoon. Tästä nousi tietysti hirveä älämölö, koska julmurit on viemässä soittajilta treenipaikan.

Ok. Treenipaikkoja tarvitaan, se on selvä. Onko 1800-luvun vessaton ja vesijohdoton hirsitalo juuri paras paikka bändeille?. Ei ilmanvaihtoa, ikkunoita on peitetty umpeen, lisäsähköjä vedetty seinien läpi rikkoen talon alkuperäisyyttä. Löytyisikö sittenkin kaupungin kymmenistä tuhansista käyttämättömistä tyhjistä neliöistä paremmin bändeille soveltuvia tiloja?

Mm. tämän vuoksi asia palautettiin takaisin virkamiesvalmisteluun.

Näissä aina ihmetyttää vuokralaisten kädettömyys. Miksei ole aiemmin pyydetty esim. tilakeskukselta materiaaleja ja tehty itse kaupungin valvonnassa korjaustöitä jo kauan sitten? Annetaan kämpän vaan pikkuhiljaa rappeutua tähän jamaan.

Esityslistalla oli myös Vantaan kaupungin ja Vantaan Nicehearts ry:n välisen tyttötyö-hanketta koskevan kumppanuussopimuksen hyväksyminen.

Vantaan kaupungin vapaa-aika ja asukaspalvelut ja Vantaan Nicehearts ry ovat solmineet 28.5.2012 kumppanuussopimuksen, jossa osapuolet sitoutuvat kulttuuri- ja sukupuolisensitiivisen tyttötyö-hankkeen tavoitteiden toteuttamiseen yhteistyössä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaupunki maksaa puolet Unikkotie 2 C:n tilavuokrasta (1500 e/kk) ja sähkön + veden. Sen lisäksi kaupunki antaa
35 000 euroa vuodessa toiminta-avustusta. NiceHeartsilla on "yhteiskunnallisesti-merkittävä"-status. Lisäksi myönnettiin 12 550 euroa avustusta Nice-hankkeen
25 %:n omavastuuosuuteen. Hankkeen kohderyhmänä ovat vantaalaiset maahanmuuttajanaiset ja -tytöt. Aika paljon loppupelissä avustetaan, kun kaikki summaa yhteen. Toivottavasti panostus tuottaa tulosta ja saamme länsimäiset arvot omaksuvia reippaita työntekijöitä veronmaksajiksi.

Kohtana 10 oli Vapaalanaukeen kentän huoltorakennuksen perusparannuksen ja lisärakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen

Vapaalan aukeella pelataan aika paljon mm. junnufutista, mutta esim. vessat puuttuvat. Kone-, huolto-, varasto- ja WC-tilat on tarkoitus rakentaa erilliseen rakennukseen. Rakennuksen koko tulee olemaan 156 m². Lisäksi nykyinen huoltorakennus esitetään peruskorjattavaksi. Mutta ne ne hinnat taas kaupungin työnä....
Hankkeen kustannusennuste on nykyisen huoltorakennuksen peruskorjauksen osalta 170 000 euroa (alv 0 %) ja lisärakennuksen osalta 430 000 euroa (alv 0 %), yhteensä 600 000 euroa (alv 0 %).

Nämä korjausarviot ja tarjoukset pitäisi pyytää "anonyymina" myös ulkopuolisilta yrityksiltä eli tarjoaja ei tietäisi että on tekemässä tarjousta kaupungille. Saataisiin vertailuaineistoa kaupungin omalle arviolle. Kammottavan hintaista rakentamista jälleen.

Kiitos niille parille vantaalaiselle, jotka tulivat juttelemaan valtuustoinfon yhteydessä pidetyn koulusäästöjä vastustaneen "mielenosoituksen" yhteydessä. Erityiskiitos sille henkilölle, joka kertoi olevansa blogini lukija ja mainitsi, että kaupungin virkamiehet lukevat tätä kohtuullisen laajalti. Antaa lisää voimaa pitää yllä blogia myös loppuvaltuustokauden. Kiitos siis.