Vapaa-ajan lautakunta 24.8.2009
Aluksi esittely 4V-hankkeesta: Välitä, Vaikuta, Viihdy, Voi hyvin - ihan hyvän tuntuinen hanke, tavoittanee varmaan osan porukasta. Se perusjengi pysyy varmaan koloissaan.
Esiteltiin uudet kasvot ja roolit: Heidi Nygren (uusi toimialajohtaja), V-M Kallislahti (liikuntatoimen johtaja), uusi asukastoimintapalvelujen johtaja (nimi meni ohi).
Tiedoksi merkittävät asiat:
§ 19 Irtaimen kaluston hankinta Kuusijärvelle. 11000€ arvista on hankittu tavaraa. Mervi Luomaniemi tivasi mitä on hankittu ja mikä oli kokonaissumma. Hyvät kysymykset.
Taloustilanteesta: Noin 3 MEur säästötavoite.Menoja kaikkiaan 13 MEur, joista 10 MEur henkilöstömenoja (n. 350 henkeä), 2,7 MEur avustuksiin ja 850 000 € toimintaan. Suomi on kallis maa työvoiman suhteen. Sisäisiä vuokria vuokrista suurin osa. Eli kaupunki veloittaa itseltään. Tilakeskus tekee voittoa ja muut toimialat kärsivät.
Vapas joutuu kärsimään suhteessa paljon suuremmat säästötavoitteet kuin esim. sivistystoimi. Toisaalta ymmärrettävää - on priorisoitava. Koulut jne. on pystyttävä hoitamaan.
Kuusijärvellä toiminta jatkuu, kunnes kuprut tehneen yrittäjän kanssa sopimus päättyy. Osoittaa, että sopimuspohjat ovat todella surkeita, kun ryökäleet voivat jatkaa toimintaa sopimuskauden loppuun.
Muut kohdat nuijittiin läpi ilman suurempia mutinoita.
Ehdotin Kallislahdelle ja kokouksen jälkeen myös Kunnaksen Jukalle ja Mäkelän Mikolle, että pitäisimme jonkun seurafoorumin jäähallien käyttäjäseuroille Länsi-Vantaalla. Saataisiin katkaistua huhupuheet eli hallien käyttäjäseuroille faktatietoa missä mennään ja samalla kuultaisiin seurojen toiveita.
Lähtevät mukaan. Ajankohta jäi vielä auki.
maanantai 24. elokuuta 2009
torstai 20. elokuuta 2009
Höyryävän tuoretta tietoa valtuuston talousseminaarista 20.8.2009
KV:n talousseminaari 20.8.2009 Laurea Tikkurila
Valtuuston pj. Lindtman aloitti avauspuheella, jossa mainittiin ensimmäisen kerran, että Vantaalla on palvelut tuotettu tehokkaammin kuin muualla.
Valtiovarainministeriöstä Raimo Sailas pudotteli järkähtämättä faktoja; liioittelematta ja asiallisesti:
- ensimmäinen tämän luokan maailmanlaajuinen lama
- tuloja ei tule - menoihin ei riitä rahaa
- tuotantoteollisuus siirtyy pikkuhiljaa itäeurooppaan
- perinteinen teollisuus vähenee Suomesta
- kunnilla on liian paljon tehtäviä hoidettavanaan
- työikäisen väestön määrä lähtee ensimmäisen kerran supistumaan
- Suomen huoltosuhde (ei työikäisiä vs. työikäisiä) tulee olemaan huonoin euroopassa
- työuria on pidennettävä
- julkiset menot kasvavat kokoajan - automaattisesti. Tarvitaan n. 2-2,5% tuotannon kasvu kattamaan kasvavat menot
- Suomessa on aivan liian paljon pieniä kuntia - paljon päällekkäistä hallintoa
KH:n puheenjohtaja Tapani Mäkisen puheenvuoro
- henkilöstön määrää voidaan vähentää n. 100 henkeä vuodessa toimintoja tehostamalla luonnollisen poistuman (suomeksi eläkkeelle siirtymisen jne.) kautta.
- ei lomautuksia
- hankintakeskuksessa on paino, jonka koneiden leasing-sopimukset umpeutuvat.
Paino ei kuulu kaupungin ydintoimintaan. Hyvä!
- materiaalitoimintojen ("WC-paperivarasto") ulkoistus
- nettisivujen uudistus jatkuu. Mahdollistaa kuntalaisten helpomman ja halvemman asioinnin
- Vantaalla on 11 täyden päivähoitopaikan verran lapsia päivähoidossa, JOIDEN TOINEN TAI KUMMATKIN VANHEMMAT OVAT KOTONA! Siis 11 päiväkotia tyhjenisi, jos kotona olevat vanhemmat ottaisivat myös lapsensa kotiin (täytyy ihmetellä näiden vanhempien lastenhoitoperiaatteita)
- yksityistä päivähoitomallia edistetään
- korjaamo ulkoistetaan
- kaikki tarpeettomat toimitilat realisoidaan eli suomeksi myydään, HYVÄ!
Tämän jälkeen kuultiin puheenvuoroja, joissa kinasteltiin mihin mennessä Vantaa-sopimus pitää sopia jne. epäoleellista.
Mäkinen linjasi lopuksi, että jotain on tehtävä jottei velkataakka KAKSINKERTAISTUU vuoteen 2013 mennessä. Karu fakta.
Talousjohtaja Tikkala esitteli taloustilanteen. Varmoja lukuja tämän vuoden tappioarviosta ei saatu, koska "uuden järjestelmän käyttöönotossa on ollut ongelmia".
Kaupunginjohtaja Paajasen puheenvuoro
Vantaan tilanne on hänen mukaansa "keskiverto" Suomen tasolla. Niinpä...
Pääkaupunkiseudun korkein työttömyys Vantaalla. Muuttovoittoa eniten pk-seudun kunnista, suuri osa ulkomailta (onnea vaan meille).
Tulopuoli ei ole pudonnut kokonaisuutena, mutta menot ovat kasvaneet liikaa ja se tekee Paajasen mukaan ongelman.
Vantaan tulot / asukas huonoin verrattuna Espooseen ja Helsinkiin (Stadi melkein samoissa). Keskimääräinen vuositulo on 21000€/asukas Vantaalla. Vertailun vuoksi Suomen ykkönen Grani, keskiarvo 36000€ / asukas / vuosi. Sådant är livet.
Paajanen sanoi useasti, että säästötoimet alkaa purra. (missä, milloin, pää pois pensaasta!)
Paajanen väitti ettei velkataakka voi kaksinkertaistua millään tällä kaudella.
Kysyin miten on mahdollista, että päätöksen teon pohjaksi annettavat luvut voivat heittää noin paljon riippuen eri esittäjästä. Paajanen vastasi, ettei talousjärjestelmä toimi luotettavasti.
Keskushallinnon esityksen jälkeen kysyin Lipposelta ja Paajaselta, onko kaupunki oikeutettu saamaan korvauksia "kivusta ja särystä" jota VanVan toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton ongelmat ovat aiheuttaneet. Lipponen
vastasi, että viivästyksestä on saatu 250 000€ korvausta ja ensi viikolla neuvotellaan toimittajan kanssa käyttövaikeuksien korvauksista. Hyvä jos näin!
Tilakeskus ja Mika Savolainen
Henkilöstökulut on kolmannes kaikista kuluista. Tilakeskus pyrkii eroon tarpeettomista tiloista. Sisäisiin vuokrahintoihin sisällytetään mm. siivous. Siivousta vähennetään.
VAPAS, Heidi Nygren
Kävi läpi extrassa olevat kalvot ja vähätteli toimialan kokoa + vaikutusta Vantaan talouden kokonaistilanteeseen.
16 henkeä työskentelee "projekteissa" - joo-o...
Ihan hyviä ideoita mm. yritysten tukemisesta nuorten työllistämisessä.
Menopuolella oli nostettu esiin kasvanut lautakunnan luottamushenkilöiden määrä - kokouspalkkiot nyt 36000€ (esitin omalle ryhmälle, että voitaisiin luopua kokouspalkkioista kokonaan, vain kulukorvaukset maksettaisiin). Kokouspalkkiot siis iso asia 36000€ - ok... mistä ei saa mainita eikä leikata, kun ne on niin marginaalisummia: poliittisten nuorisojärjestöjen tuki ja esimerkkinä pelkästään demarinuoret kääräisevät Vantaalta 40 000€ fikkaan ja opetusministeriöstä lisää.
Peltomäki ja maankäytön ja ympäristön toimiala
Tuottoa tulee maan myynnistä. Stadi vuokraa mieluummin. Marja-Vantaa jne. luovat Peltomäen mukaan Vantaan houkuttelevuutta.
Ja taas tuotetaan tehokkaammin palvelut kuin muualla.
Lehto-Häggroth ja sivistystoimi
Saatetaan Yhdistetää joitain kouluja ja päiväkoteja.
Kotihoidon tukea nostetaan, jos sisarukset eivät ole päiväkodissa. Mahdollisuus yli miljoonan euron säästöön.
Vantaa-lisän nostaminen tietysti nostaa kustannuksia.
Vihreiden Sini Alen harmitteli, että yksityispäiväkotien rikkaiden perheiden lapset pääse samaan hoitopaikkaan esim. maahanmuuttajien tai päihdeongelmaisten vanhempien lasten kanssa. Hmm.... pitäisikö päivähoitoihin saada vielä joku pakollinen määrä homojen lapsia. Ai niin, sehän taitaa olla mahdotonta. Tai puliukkoja ja narkkareita vierailulle?
Jokatapauksessa SiVin johtajan esitys oli paras, napakka ja eniten uskoa tulevaisuuteen antava.
Jukka T. Salminen ja sosiaali- ja terveystoimi (kuntaslangilla SosTer)
Palveluja tuotetaan viidenneksi tehokkaimmin vertailukuntiin (mikä ihme sitten aiheuttaa Vantaan taloustilanteen?) Hetkinen... olenko kuullut joskus aiemmin, että Vantaalla tuotetaan jotain tehokkaammin kuin muualla? Suurin menolisäys erikoissairaanhoidosta.
Tuli ryhmätyön aika, saimme toimeksiannon: tehkää:
- taloussuunnitelman strategiset painopisteet
- talouden kehittämisen painopisteet
- vantaa-sopimuksen otsikoiden luonnokseen kommentit ja lisäykset/poistot
Vetäydyimme omiin tiloihimme rustaamaan esityksiämme.
Tässä tulokset:
Kokoomus: Vantaa-sopimuksen otsikot on ok. Vantaa-sopimus ei ole leikkaussopimus. Henkilöstöä ei irtisanota.
Demarit: lainakantaa arvioidaan, verotusta käytetään säätövarana (eli voidaan korottaakin näemmä), henkilöstön tulospalkkausjärjestelmän kehittäminen.
Vihreät: Juustohöylän sijaan rakenteellisiin muutoksiin. Henkilöstön hyvinvoinnista huolehdittava. PK-seudun yhteistyötä, HUS palvelujen hintoja alemmaksi. 1%:n tuloveron korotus, kiinteistöveron korotus 1%:iin. Paljon puhetta, paljon meni myös ohi, ai niin - ilmaston muutoksen torjunta...
Persut: ei veronkorotuksia, toimintojen tehostamista, omaisuuden myymistä, polittisten nuorisojärjestöjen tuet pois, oopperan tuki kyseenalaistettava tällaisena aikana jne.
Kommunistit: pääkaupunkiseudun yhteistyötä, palveluiden tuotanto - ei yksityistämistä kuulemma kustannukset voivat karata (sopimusten laadustahan se on kiinni!), sopimuksen haittavaikutukset on selvitettävä
Keskusta: kaupungin ydintoimintojen turvaaminen, hallintohenkilökunta osaavaa - ei saa vähentää.positiivista ilmapiiriä luotava, yrittäjillä on kuulemma positiivinen kuva Vantaasta (okei..), veroista eivät saaneet yhteistä kantaa, tilojen myynnissä tarvitaan myös ostajia (nii-i), sopimuksen oltava mutakin kuin otsikkotasolla
kristilliset: tarpeettomat tilat veks, tehostamistoimien jälkeen vasta verolinjaukset, sivistystoimen linjaukset
oikean suuntaisia, asunto-osakkeet myytävä, Vantaa ei ole kriisissä yksin, valtakeskus näyttää syntyvän maailmanlaajuisesti Kiinaan.
Loppukaneettina: tilaisuus oli hyvä avaus, mutta pahasti ristiin menneet talousluvut ihmetyttivät. Kuka voi johtaa tällaista firmaa, kun ei tiedetä oikeasti mikä on tappion suuruusluokka? MUTTA - Vantaa voitti Espoon 6-0 elvyttämisehdotuksissa: nyt on mahdollisuus korjata vanhaa, savuttavaa ja tehotonta moottoria, kun sen sijaan työntäisimme siihen lisää bensaa (eli korottamalla verotuloja) kuten Espoo tekee. Hyvä VANTAA!

sunnuntai 16. elokuuta 2009
Säästöjä - valmistautumista 20.8.2009 valtuuston talousseminaariin
Torstaina 20.8.2009 pidetään valtuuston seminaari ja aiheena yllätys-yllätys: säästötoimenpiteet. Olen lomalla perehtynyt jaettuun materiaaliin: mm. 2008 tilinpäätökseen ja osavuosikatsaukseen (tammi-maalis 2009). Ei hyvältä näytä, vaikka joka haastattelussa väitetään, että Vantaalla tuotetaan sitä ja tätä tehokkaammin kuin muualla.
Tuloista kunnallisveron tuotto tulee olemaan lähes ennallaan. Yrityksiltä perittävän yhteisöveron tuotto romahtaa tänä vuonna. Verotuottojen oli arvioitu maaliskuun lopussa putoavan 43,5 MEur tänä vuonna.
Menopuolelle ylitystä on sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalta on arvioitu tulevan 25 MEur ja sivistystoimelta 4,2 MEur. Työttömyysaste oli Vantaalla maaliskuun lopussa 7,5%, joka on Karkkilan jälkeen toiseksi suurin stadin ympäryskunnissa.
Arviot 2009 tappioista ovat n. 60-70 MEur...
Mistä sitten säästöjä? Vantaan kaupungilla on 12000 työntekijää. Henkilöstökulut ovat n. 40% kaupungin kuluista. Kun katselee kaupungilta tulevaa materiaalia, ihmetyttää kaikenmaailman päälliköiden määrä. Joka asiaan tuntuu olevan oma päällikkö. Normiyritysmaailmassa tiukassa taloustilanteessa tsekataan aika pian organisaatiorakennetta ja laitetaan organisaatiopuuta matalammaksi. Yrityksissä alkavat aika pian tämän jälkeen YT:t taloudelliseen tilanteeseen vedoten.
Vantaa jakaa toki auliisti tukia joka suuntaan: ooppera saa 0,5 MEur, Heureka 2,4 MEur jne. Lisäksi HS 16.8.2009 kertoo, että Vantaa jakaa eniten pk-seudun kunnista suoraa poliittista tukea valtuustoryhmien koon mukaan (yht. 118 000 €). Tässä vaiheessa heti kuuluu sanoa, että karkkirahaa - ei vaikuta mihinkään.
Pienistä puroista kasvaa kuitenkin ISO joki.
Ulkoistaminen ja omaisuuden myyminen on katsottava myös potentiaalisina vaihtoehtoina.
Vasemmistolla, joihin kuuluvat siis demarit, kommarit ja vihreät on takataskussa aina näppärät ratkaisut: verojen korottaminen ja velan otto. Vantaan veroprosentti jo nyt korkeampi kuin Espoossa ja Stadissa. Nooh, rankaistaan siis niitä jotka ovat säilyttäneet työpaikkansa ja kitkuttelevat täällä korkeiden elinkustannusten maassa verottamalla lisää. Ja kiinteistöveroahan voi aina nostaa - moneen kertaan verotetuilla varoilla ja yleensä omia vaivoja säästämättä rakennetun oman talon asukkihan on helppoa riistaa. Lienee parasta, että kaikki lyömme lossiksi ja ajaudumme virran vietäviksi yhteiskunnan huomaan - vaikka perustulolle eikä tarvisisi tehdä mitään. Vuokralle asumaan ja joku huoltaa ja korjaa. Eli kaikki haluavat istua takkatulen ääressä lämmittelemässä, mutta kukas pätkii, pilkkoo ja kantaa puut sisään? Vanhukset ovat jo ansainneet huilivuoron ja lapset ovat varttumassa tehtäviin.
Tässä maassa työn tekeminen on tehty kannattamattomaksi ja työllistäminen pirun kalliiksi. Nyt sitä satoa korjataan; firmat häipyy halvempiin maihin. Harmi, kun mielestäni suomalaisilla on ainakin ollut sanansa mittaista tekemisen meininkiä. Peruselinkustannukset (lämpö, ruoka, asuminen) pitäisi saada alas ja sen jälkeen voisi laskea liksoja jotta saataisiin yrityksiä takaisin. Nyt korjataan demareiden ja kommareiden tekemiä karmeita virheitä.
Jotenkin noin mä sen funtsin.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Juttu Vantaan Sanomissa 15.7.2009
Mökillä uusin ulkovuorauksen koko kämppään. Mökin pohja 8 x 12 m joten paneloitavaa riitti. Löin alle 400 mm jaolla rimat vanhan vuorauksen päälle ja siihen kiinnitin vinyylipanelin. Eipä tarvi enää vanhana ukkona kiipeillä tikkailla mökkiä maalaamassa.
Olin just tikkailla toista päätyä väsäämässä, kun kännykkä soi. Soittaja oli Vantaan Sanomien toimittaja (en saanut nimestä selvää), joka kyseli taustoja mielipiteistäni poliittisista nuorisojärjestöistä. Oli kuulemma lukenut blogiani. Kerroin samoja asioita kuten jo aiemmin olen täällä kirjoittanut eli tuet pois mikäli toiminta on poliittistaustaista. Toimittaja kysyi onko perussuomalaisille tulossa lapsi-/nuorisotoimintaa - vastasin ettei missään nimessä jos minulta kysytään. Paasasin samaa asiaa eli tuet pois ETENKIN tällaisena todella tiukan talouden aikana ja mikäli vanhemmat haluavat lapsensa poliittisesti arvoladatulle leirille, voivat vanhemmat maksaa leirimaksun samalla lailla kuin urheiluseurojen kesäleireillekin maksetaan.
Jäin mielenkiinnolla odottelemaan millainen juttu julkaistaan. Ehdin jo soitellakin muutamalle kaverille tohkeissani, että vaikka äänestys hävittiin niin silti mielipiteemme noteerattiin.
Juttu julkaistiin kirjoittajana Arja-Riikka Nikkilä ja voi pettymysten pettymys! Pelkkää poliittisten nuorisojärjestöjen hehkutusta, huikea määrä toimintaa, jättimäärä jäseniä, leirien kävijämäärät kasvaneet vuosi vuodelta jne. Jäsenmäärät oli otettu juttuun avustushakemuksista eli Vantaan Nuoret Kotkat 787 jäsentä, Suomalaisia Demokraattisia Pioneereja löytyy Vantaalta 433 jäsentä hakemuksen mukaan (jutussa oli sentaan maininta "peräti"). Taannoinen Neuvostoliittopropaganda tulee mieleen. Pientä kyseenalaistamista jutusta sentään löytyi ja summia vähän ihmeteltiin, mutta siinä se. Sama meno jatkuu ja kymmenet tuhannet eurot valuvat edelleen puolueille köyhiltä kunnilta ellei tätä nosteta jatkossa enemmän esille. Syksyn budjetissa sitten uudelleen otan asian esille. Sillä välin kirjoitelkaa ihmeessä tästä kommentteja esim. Vantaan Sanomien sivuille tms.
Muuten, nämä jaetut avustukset eivät olleet kohdeavustuksia vaan toiminta-avustuksia - johonkin toimintaan.
Tämän linkin sarjakuvahahmon nimi alkaa olla pikkuhiljaa tuttu näissä hommissa, mutta pian suunta muuttuu!

maanantai 15. kesäkuuta 2009
Kaupunginvaltuuston kokous 15.6.2009 - mukana selvitys Vantaan ja Helsingin yhdistymisestä
Ekaksi onniteltiin Timo Juurikkalaa ja Pietari Jääskeläistä eduskuntaan pääsyn johdosta.
Ei yhtään asiasta pyydettyä puheenvuoroa kohtaan 8 asti!
Kohta 9: Vantaa-Helsinki yhdistymisselvitys ja kaksiportaisen seutuhallintomallin eduista ja haitoista
10 puheenvuoroa, joissa vasemmisto ja PerusS vastustivat (paitsi minä en) ja kokoomus ja vihreät puolustivat. Paljon puheenvuoroja yhdistymisestä ja itsenäisyyden menetyksestä, mutta siitähän ei ole nyt kyse. Nyt pitää ohjeistaa ja seurata selvitystä tarkasti jotta saadaan päätösten taustalle puolueetonta, luotettavaa tietoa.
Oma puheenvuoroni:
"Tänne ajellessa kepeässä kesäkelissä kuuntelin synkkiä lukuja tulevasta, mietin voiko yhdistymisselvityksen päätöksen ajoitus sattua huonompaan saumaan. Vaikka olen äänestänyt yhdistymisselvityksen puolesta, on nyt todella vakavasti mietittävä selvitystöiden käynnistämistä myöhemmin.
Alkuun ote kuntalaista:
"Valtuusto on kuntalain mukaan ylin päättävä toimielin ja vastaa kunnan strategisesta johtamisesta."
Eli, mikäli yhdistymisselvitystä ja selvitystä kaksiportaisen seutuhallintomallin eduista ja haitoista lähdetään tekemään, tarvitsemme päätöksen teon pohjaksi luotettavaa, puolueetonta materiaalia.
Tämän vuoksi selvitysten toimeksiannot on oltava erittäin selkeitä ja hyvin rajattuja.
Esityslistan liitteinä olevat dokumentit antavat liian laajan tulkintamahdollisuuden.
Vaarana on, että kustannukset asettuvat huomaamatta jo nyt käsittämättömän laajaksi arvioidun kustannushaitarin ylärajalle.
Itse selvityksen tekemisestä:
Selvitykset on tehtävä strategisella lähestymistavalla -
tulevaisuuteen suuntautuen, vahvasti viestien, uusia toimintatapoja hyödyntäen.
Selvityksistä on tultava selkeästi ilmi yhdistymisen edut ja haitat jokaiselle tutkittavalle osa-alueelle. Yhdistymisselvityksessä on tultava myös ilmi suositukset mm. uudesta hallintomallista ja uudesta hallinto-organisaatiosta. Etenkin tuolla hinnalla tämä pitää sisältyä selvitykseen.
Selvityksen tarjouspyyntöjen laatiminen, kilpailutus ja vertailu vaativat erittäin taitavaa, vaativaa ostajaa. Tässä taloustilanteessa ja etenkin tilanteen vielä huonontuessa on syytä miettiä vakavasti selvitysten tekemistä myöhemmin, kun yleinen taloustilanne on muuttunut valoisammaksi. Emme ole vielä nähneet nykyisen taantuman pohjaa.
Selvityksillä on oltava myös ehdottomasti enemmän kuin yksi maksaja. Tästä vaatimuksesta voidaan tosin poiketa vain siinä tapauksessa, jos puolueettoman selvityksen ainoan maksajakunnan vaakunassa ei ole lohenpyrstöä."
Kansanäänestyksestä nousi keskustelua, yksi erikseen järjestetty äänestys maksaa kaupungille n.350 000€.
Jaakko Niinistö esitti omassa repliikkipuheenvuorossaan, että kansanäänestys voitaisiin järjestää esim. kunnallisvaalien yhteydessä.
Äänestys. Kaupunginhallituksen esitys (Jaa) vastaan Pietari Jääskeläisen esitys (Ei).
Jaa 60 - Ei 7. Äänestin Jaa eli selvityksien puolesta jälleen.
Kohta 14.
Leonardo Da Vilhu -veistospuiston tulevaisuutta koskevat järjestelyt. Ilmari Heinonen (vas.) mainitsi aiheellisesti,
että Vilhu voi muunnella testamenttiaan vaikka kuinka monta kertaa. Nykyistä testamenttia pidettiin yhtenä taustatietona
tälle päätökselle.
Kohta 15. Ruuhkamaksut.
Ruuhkamaksuista nousi yllättävän paljon keskustelua. Valtuutettu Tyystjärvi kehotti äänestämään käyttämällä
itse julkistaliikennettä. Valtuutettu Häkkinen kommentoi, että valtuutettu Tyystjärvi huristi kokoukseen tullessaan
omalla autollaan ohi ja vilkutti iloisesti...
Kohta 16. Luvalliset graffitipaikat. Aloitteen tehnyt Väätäinen (vas.) on saanut uhkauksia, että hänen autonsa
ja talonsa tullaan maalaamaan...
Vihreät ja kommarit (=sama asia) puolustivat graffiteja ja muut vastustivat. Niikko (PS) myös puolusti. Näkee
jälleen ettei meillä ole ryhmäkuria. Hyvä niin!
Teimme (Perussuomalaiset) ryhmäaloitteen yli kolmen tunnin kokousten kokouspalkkioiden poistamisesta.

torstai 11. kesäkuuta 2009
Selostustilaisuus 15.6.2009 KV:n kokousta varten
KV-Info 11.6.2009
Synkkää työttömysinfoa aluksi:
työttömiä
2008: 6165
2009: 8025
Näistä 20% maahanmuuttajia
Lomautettuja 15.5.2009 5300, entäs jos nämä pätkähtää työttömiksi tai edes osa niistä. Huh.
Työryhmä ehdotettaa torjuntaan: lomautetuille koulutusta, nuorille ja rakennetyöttömille luodaan MAHDOLLISUUKSIAN VANTAA (?) jne. Vantaan kaupungin sitova tavoite: toteutetaan työllistymiseen tähtääviä toimenpiteitä ja uusia innovaatioita. Siinäpä se, voiko sen konkreettisemmin enää sanoa.
Varsinainen infotilaisuus:
Aloitettiin yhdistymisselvitysselostuksella. Kaupunginjohtaja Paajanen esitteli.
- pääasiassa tehdään omin voimin, koska varaa mittavaan konsulttityöhön ei ole
- selvitystä ohjaa seudullinen ohjausryhmä
- valmistuu v. 2010 loppuun mennessä
- hommaa valvoo myös luottamushenkilöistä valittu valvonta-/ohjausryhmä. Tähän Auvinen mukaan! Osaamista ulkoistuksista ja liikkeenluovutuksista löytyy. Siitähän tässäkin on loppujen lopuksi kyse.
- valmisteluryhmän jäsenten sijaisuuksien hoito 240 000 € - 300 000 €
- työryhmien konsulttityöt 100 000 € - 500 000 €
- konsulttityöt 800 000 € - 1 600 000 €
- eli nopeasti laskien 1 140 000 € - 2 500 000 € Auts! Aika iso skaala.
- muiden kuntien osallistuminen kustannuksiin selvitetään. Stadin on pakko lähteä mukaan, eihän tätä millään voi Vantaa pelkästään maksaa tässä tilanteessa ja kuitenkin kumpikin osapuoli selvitystä kaipaa
- Malmi esitti, että jos Vantaalta löytyy päteviä tekijöitä, Vantaahan voisi myydä konsulttityötä tässä asiassa Helsingille. Hyvä idea! Ei vaan varmaan ole pokkaa esittää kellään.
Aika vapaat kädet annetaan selvitystyöntekijöille, toimeksiannon rajaus on myös aika vapaa. Mitähän tästä oikeasti tulee?
Taustatietoa:
http://192.49.193.12/ktwebbin/ktproxy2.dll?doctype=0&docid=383132393a31&dalid=3.6.2009%2014:52:50&extension=pdf
Vantaan Kaupungin SAP-projektin tuotos eli juuri käyttöönotettu VanVan järjestelmä on aiheuttanut hankaluuksia eri yksiköiden toimintaan. Eikä varmaan ole maksanut
ihan vähän.

maanantai 8. kesäkuuta 2009
Vastatuuleen huutoa, osa XXX - Vapaa-ajanlautakunnan kokous 8.6.2009
Tämä oli nyt se kokous, jossa päätettiin poliittisten nuorisojärjestöjen tukemisesta.
Paljon keskusteluja ja mailin vaihtoa kokousta ennen vihreiden ja kokoomuksen kanssa.
Hyvältä näytti, ainakin ennen kokousta...
Pyysin edellisen kokouksen pöytäkirjaan muutosta: en esittänyt kaikkien haettujen avustusten hylkäämistä vain näiden kahden:
a) Somali Reconstruction And Social Devolopment ry. (SORASD) hakee avustusta 8 590 € lapsiperheille ja nuorille järjestettävään leiriin. Hakemus on saapunut 24.2.2009 (Vasla 1172/09).
d) Somaliopettajien ry hakee avustusta maahanmuuttajanuorten avoimeen ja ryhmä toimintaan 4 500 €. Toimintaa järjestetään Koivukylässä, Tallocenterissä.
Kohta 8§ toimialan toimitilainvestoinnit (kaikki liikuntapaikat jne.) Esitin, että päätös toimitila-investoinneista siirretään syksyyn, jotta uusi liikuntatoimenjohtaja pääsisi tutustumaan ja antamaan mukaan omia ehdotuksiaan.
Länsi-Vantaa on näissä aika ohuella osalla. Rajatorpan kalliosuojaan 0 € koko jaksolle! Vuoteen 2019 asti. Paikka on todella karussa kunnossa jo nyt!
Valtuustossa liikuntapaikkasuunnitelman liitteeksi hyväksytty tekemäni esitys ei näkynyt millään lailla tässä toimitilainvestoinnissa. Mm. Pitkäjärven uimaranta, Raappavuoren mäkien kunnostus, Pähkinärinne-Linnainen-Hämevaara liikuntareitit työllistämistöinä? Päätettiin, että mennään tällä esityksellä vain vuoteen 2011 asti, syyskuun kokoukseen saamme esityksen johon myös uusi liikuntatoimenjohtaja Kallislahti on ehtinyt tutustua ja tehdä mahdollisia omia ehdotuksiaan.
Kohta 13§: Vantaan Nuorisojärjestöt ry haluaa oikaisua Icehearts ja Nicehearts saamiin tukiin. Soitin sunnuntaina 7.6.2009 Vantaan Nuorisojärjestöt ry:n puheenjohtajalle Hanna-Leena Rajamäelle. Toivovat tukien jakamista uudelleen. Perusteet ovat ihan hyvät esityksessä. Lähes puolet nuorisotoimen kohdeavustusten kokonaismäärästä (112 300 €) menee Iceharts ja Nicehearts:lle (52 000€). IceHearts ja NiceHearts tekevät toki hyvää ennaltaehkäisevää työtä, mutta tukien jaon on noudatettava muidenkin noudattamia sääntöjä. Edellisen kokouksen päätös kumottiin ja tämä tukianomus siirrettiin kaupungin hallituksen päätettäväksi.
Kohta 14§: Suunnitelma asukaspuistotoiminnan ja lasten vapaa-ajan toimintojen yhteensovittamiseksi ja kehittämiseksi.
Esitin kommentteina että:
- "Keski-Vantaan" toimipisteet puuttuvat täysin mm. alle kouluikäisten kulttuuri- ja varhaiskasvatuspalveluiden toimipisteistä.
- Esitysteknisesti nuorisotila näyttää olevan Linnaisissa, kun se oikeasti on Pähkinärinteessä
Kohta 61§: Tässä se tämän kokouksen pentele nyt luurasi: Nuorisopalveluiden nuorisotyöhön tarkoitettujen toiminta-avustusten jako vuodelle 2009.
Taustaa: Ennakkoavustuksia on maksettu yhteensä 136 590 euroa. Jaettavaksi on ollut 285 050€ eli jakamatta toiminta-avustuksia on 148 460€. 47% on jo jaettu ennakkoavustuksina.
Laskin kokousta ennen, että alkuperäisessä esityksessä oikeistotaustaiset järjestöt saisivat n. 10%, vasemmistotaustaiset n. 30% ja muut näin ollen n. 60%.
Lähetin vihreille ja kokoomukselle esityksen jossa esitin, että oikeisto 10%, vasemmisto n. 14%, muut n. 70%. Tasapuolisemman jakautumisen lisäksi säästöön jäisi vajaa 40000€.
Vihreiden Åstrand teki esityksen, jossa siivutettiin demarinuorilta, vasemmistoliiton nuorilta, SDPL:ltä ja Nuoret Kotkat ry:ltä vähän pois. Näiden lisäksi Korson setlementtinuorille ja Velmun talonvaltaajille annettaisiin vähän lisää. Kokoomuksen Kunnas esitti muuten samaa, mutta heidän nuorisojärjestölle 1000€ lisää.
Paljon puheenvuoroja. Näissä esitysten jälkeen jäi silti valtava epäsuhta oikeisto-vasemmisto akselille. Toin omassa puheenvuorossani nuo epäsuhdat esille ja sanoin odottavani mielenkiinnolla parempia esityksiä. Kerroin myös olevani todella radikaalien leikkausten kannalla poliittisilta nuorisojärjestöiltä.
Puheenjohtaja päätti neuvottelutauosta. Neuvottelin vihreiden ja kokoomuksen kanssa. Huomasin, ettei uusissa esityksissä tulla esittämään enää edes edellä mainittuja leikkauksia. Kerroin, että tulen esittämään oman esitykseni.
Tätä kirjoittaessa on vielä hiukan epäselvää mikä miniatyyrikorjaus tehtiin, mutta lähestulkoon 1:1 mentiin alkuperäisen esityksen mukaan.
Tein tälle vastaehdotuksen, jota Herranen kannatti: kaikille poliittisille nuorisojärjestöille jätettäisiin jakamatta loput jaossa olleet rahat (nehän olivat saaneet jo etukäteen puolet jaettavasta summasta automaattisesti...). Mainitsin lisäksi, ettei tällainen poliittinen nuorisotoiminta mitään rahaa vaadi; omaan kokoustamiseen ei tarvitse rahaa, esim.valtuuston kokouksiin pääsee kuuntelemaan ilmaiseksi jne.
Sinne menee taas demareille ja kommareille rahaa piilopuoluetukena niin että tyrät rytkyy. Tämä alkaa turhauttaa todella paljon. Toisaalta itse ampuvat itseään jalkaan; jengi haluaa muutosta - joka vaaleissa tämä on näkynyt vasemmiston kannatuksen putoamisena. Nämä vaan vetää side silmillä samaan suuntaan uskollisesti.
Hävisimme poliittisten nuorisojärjestöjen tuki äänestyksen äänin 15-2. Tekninen tyrmäys, taas. Nyt yritin sentään tätä ennen lobata, keskustella, neuvotella eri ryhmien kesken - tuloksetta.
Vihreät on oikeasti täysin melonijengiä: vihreän kuoren alla on tulipunainen sisus.
Sinne ne vaaleissa hävinneet kommarit ja demarit ovat menneet. Yhdelle kokoomuksen edustajalle sentään pointsit himaan; hyvät keskustelut ennen kokousta, mutta ryhmäkuri pakotti äänestämään omaa henk.koht. kantaansa vastaan. Näki kokouksen jälkeen keskustellessamme, että päätös harmitti kybällä myös hantä.
Tässä tuen saajat, alkuperäisen esityksen mukaan olkaa hyvä. Miettikää
listaa lukiessanne samalla nykyistä taloustilannetta, omaishoitajien tuen leikkaamista, tingittyjä kouluruokailuja, päivähoidoissa tapahtuvia toimintaan kohdistuvia leikkauksia jne...
Huom! Poliittisissa järjestöissä on myös lapsille suunnattua poliittisviritteistä
toimintaa. Haluaisitko sinä oman lapsesi tällaiseen toimintaan mukaan?
Yhdistys = Alkuperäinen esitys (€)
Vantaan Kokoomus Nuoret ry = 7000
Länsi-Vantaan Kokoomusnuoret ry = 150
Keski-Vantaan Kokoomusnuoret ry = 150
Vantaan Keskustanuoret ry = 500
Vantaan Demarinuoret aluejärjestö ry = 15000 (demarit täällä, katso alempaa...)
Vantaan Vasemmistonuoret ry = 3000 (kommarit, katso alempaa)
Vantaan NMKY ry = 23000
Vantaan 4H-yhdistys ry = 20000
Vantaan Luonnonystävät ry = 22000
VELMU ry = 26000
Korson Lauhahiipijät ry = 1500
Aluenuoret ry = 2000
Korson setlementtinuoret ry = 10000
Ilolan Vaparit ry = 2000
Aviapartio = 200
Partiokannus ry = 42000
Jokiversot ry = 150
Tuikku-Tytöt ry = 1200
Kaivokselan Delfiinit ry = 1000
Kartanopartio ry = 1000
Kehäpartio ry = 200
Keronkävijät ry = 1000
Koskenhaltijat ry = 1500
Myyrpartio ry = 2200
Rekolan Metsäsiskot ry = 2800
Rekolan Metsäveikot ry = 2800
Scoutkären Nybyggarna i Vanda rf = 500
Partiolippukunta Erämetsot ry = 2200
Partiolippukunta Tavastit = 500
Vantaan Metsänkävijät ry = 3200
Pyhän Laurin Ritarit ry. = 1000
Partiolippukunta Tikkurilan Siniset ry = 1300
SDPL:n Vantaan Aluejärjestö ry = 17000 (kommaripioneerit)
Itä-Hakk. ja Kolohongan Pioneerit ry = 1450 (kommaripioneerit)
Kansallinen Lastenliitto ry = 21000
Vantaan Nuoret Kotkat aluejärjestö ry = 39000(HUOM! Summa!!! ja demareille, var så god...)
Etelä-Vantaan Nuoret Kotkat = 600 (ja taas demarit)
Koivukylän Nuoret Kotkat = 900 (ja taas...)
Korson Nuoret Kotkat = 3500 (ja taas...)
Tikkurilan Nuoret Kotkat = 2800 (ja taas...)
Hakunilan Nuoret Kotkat = 300 (ja taas...)
Itä-Hakkilan Nuoret Kotkat = 450 (ja taas...)
Yhteensä = 284050 € (puolet on siis jo aiemmin automaattisesti)
Kohta 64§: Nuorisomatka Rastattiin, Saksaan. Ehdotin Herrasta matkalle yhtenä lautakunnan jäsenenä. Herranen valittiin matkalle. Hyvä juttu, koska Jone yrittää suuntautua ja kouluttautua nuorisotyöhön jatkossa. Kokoomukselta ja RKP:lta valittiin myös edustajat matkalle.
Herranen esitti RuokaApu ry:n tuen myöntämistä anottuna. Kannatin tätä. Hyväksyttiin yksimielisesti.
Pää savuten himaa kohti prätkällä naru kireellä klo 21:30. Oli vähän galsa ajella.
Olis vielä puuttunut, että mopo oli poikinut himamatkalla ja ilta olis ollut täydellinen...

lauantai 30. toukokuuta 2009
Vantaan Sanomat 30.5.2009 - Risto Hietanen
Ihmettelinkin jo että kuka on poistanut Risto Hietasen kulmahampaat. Onneksi ne ovat löytyneet jälleen: Vantaan Sanomissa on tukevasti esillä valtuuston ja lautakuntien TURHAT seminaarimatkat ja samalla sivulla pikku-uutinen päiväkotien leluhankintojen leikkauksista.
Hyvä! Juuri näin. Esitin itsekin vapaa-ajan lautakunnalle matkaa länsivantaalle Hämeenkylään (ei yöpymistä) ja lupauduin oppaaksi koteseutukierroksellekin. Kustannukset olisivat olleet saamani tarjouksen mukaan paljon pienemmät kuin nyt Riihimäelle hassattu summa.
Ei paljon lohduta jälkeenpäin todeta - mitä minä sanoin. Kaikki vaan nyökyttelee kokouksessa samaan tahtiin ja tsiigaa että mitä toi dorka taas ehdottaa.
Yksi taistelu on hävitty, mutta sota jatkuu. Ei tämä tähän jää! Kommentoikaa! Nyt voi jättää kommenttia myös ilman kirjautumista.

maanantai 18. toukokuuta 2009
Taistelua tuulimyllyjä vastaan - taas kerran
Vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunnan kokous 18.5.2009 klo 17:30
Olin laittanut jo etukäteen Kokoomukselle listan mitä aion esittää.
Kuulemma oikeilla linjoilla olen, mutta saattaa olla vaikea saada läpi. Nii-i...
Kokousta ennen Vihreät ja Kokoomus esittivät minulle kahviossa osan poliittisten nuorisojärjestöjen tuen pienentämistä. Vihreiden mielestä esim. nuoret kotkat ja pioneerit olisivat kuitenkin saaneet rahaa...
Toinen perussuomalaisten edustaja myöhästyi lautakunnan kokouksesta, koska oli muissa luottamustehtävissä joiden piti jo päättyä klo 17:00. Eli en tulisi saamaan huikeaa kannatusta esityksilleni.
Esitin kuitenkin kokouksessa:
Kohdassa 24 (Taitelija-apurahat) jaettavaksi ehdotetun summan (n. 57000 €) puolittamista ja loppupuolikkaan jättämistä kaupungin kassaan. Tämä on teknisesti ja juridisesti mahdollista.
Perusteeni: huono taloustilanne. Samaan aikaan on SosTer-kokous jossa mennään todella ihmisten iholle. Leikataan kunnan perustoiminnoista. Henkilökohtaisesti en ole koskaan näitä taiteilija-apurahoja ymmärtänyt - kärjistäen:
eihän sellaista timpuriakaan tueta kaupungin varoin, joka tekee niin huonoja asuntoja ettei kukaan osta niitä.
Päätös: Kokoomus, kommarit, vihreät, demarit, RKP:t kaikki hyväksyivät yksimielisesti taiteilija-apurahojen jakamisen. En saanut esitykselleni kannatusta.
Päätöksen jälkeen mm. se yksi tanssiperformanssitaiteilija (Ilkka Volanen) pääsee tutkimaan valoa Lappiin Vantaan kaupungin 2000€:n tuen voimin. Siis todella näin. AAAARRGGGHHHH!!!
"Pienituloiset" Sami ja Maarit Hurmerinta saavat 2000€ kumpikin sävellystyöhön. Ja tietysti kaikkia muita "produktioita" ja muuta tauhkaa!!!
Kohdassa 61 (Kohdeavustuksen myöntäminen nuorisotoimintaan) esitin näiden avustushakemusten hylkäämistä:
a) Somali Reconstruction And Social Devolopment ry. (SORASD) hakee avustusta 8590€
lapsiperheille ja nuorille järjestettävään leiriin.
d) Somaliopettajien ry hakee avustusta maahanmuuttajanuorten avoimeen ja
ryhmätoimintaan 4500€. Toimintaa järjestetään Koivukylässä, Talocenterissä.
Perusteeni: Tämä ei edistä somalien integroitumista muuhun yhteiskuntaan. Asuvat yhdessä, luudaavat ostareilla yhdessä ja näemmä nyt leireilevät kesälläkin yhdessä - kaupungin varoin. Ei ihme, että kansa on täynnä kihisevää kiukkua
somaleja kohtaan. Yllätyin lauantaina Myyrmäen paalutorilla Vantaan kaupunkijuhlassa kiltin näköisten mummojen ja pappojen asenteista. Todella jyrkkiä kannanottoja. Piti vetää itsekkin pari askelta taaksepäin niiden paasatessa.
Perustelin myös, että nämä ovat suljettuja leirejä, joille ei muita oteta. Joku virkamies vastasi, että kyllä näille muutkin voivat mennä. Joo-o....
Päätös: Kokoomus, kommarit, vihreät, demarit, RKP:t kaikki hyväksyivät yksimielisesti somalien leirien
rahoittamisen. En saanut esitykselleni yhtään kannatusta. Voi olla aika vaikeaa jonkun lomautetun tai työttömän sulattaa tällaista päätöstä. Itse asiassa tällainen päätös kääntyy myös loppujen lopuksi somaleitakin vastaan.
Kohdassa 63 esitin kaikkien poliittisten nuorisojärjestöjen avustusten hylkäämistä
Perusteeni: toiminta vähäistä, "menneen talven lumia", vanhaa tunkkaista 70-luvun meininkiä, mm. SDPL, Suomen Demokratian Pioneerien Liitto... voi taivahan taatto!
Poliittiset nuorisojärjestöt ovat hakeneet ja saaneet valtiolta avustuksia, joten paikallisesti niitä ei enää tarvitse tukea. Eikä muutenkaan.
Poliikka ei kuulu nuorisotoimintaan eikä se kuulu urheiluun. Nuoret ja lapset ovat vastustuskyvyttömiä kaikenlaiselle ideologiselle höpötykselle ja siten siis oivia aivopesun kohteita. Siis vuoden 2009 Suomessa, todella syvissä talousvaikeuksissa kamppailevassa kunnassa ehdotetaan tällaista. Uskomatonta!
Haluaisiko joku poliittisen nuorisotoiminnan kannattaja, että oma lapsensa ajautuisi esim. kaverinsa houkuttelemana ääri-nationalistisen liikkeen nuorisotoimintaan? Tuskin.
Sain kokouksen aikana lapulla tarjouksen 60% leikkauksesta poliittisten järjestöjen tuista, mutta ei ollut selvää koskisiko se varmasti kaikkia poliittisia järjestöjä. Vastasin lapulla, että ok mikäli leikkaus koskee kaikkia. Demarit ja kommarit vastustivat luonnollisesti poliittisten nuorisojärjestöjen tukien leikkauksia.
Jengi on näihin vanhoihin systeemeihin TODELLA kypsyneitä, onneksi vasemmisto ei näytä sitä tajuavan.
Päätös: Asia jätettiin pöydälle.
Näin tälläkertaa. Lautakunnan jäsenistä löytyy hyviä tyyppejä keskusteluissa, mutta
niillä ei ole pokkaa äänestää omaa ryhmäänsä vastaan. Lampaat.

tiistai 12. toukokuuta 2009
Kaupungin valtuuston kokous 11.5.2009
Kaupunginvaltuuston kokous 11.5.2009
Tiukkaa säästöasiaa kokousta ennen omassa valtuustoryhmässä. Nyt ollaan perimmäisten asioiden äärellä.
Menot kasvavat hurjasti sosiaali- ja terveyspuolella ja samaan aikaa tulot vähenevät.
Mm. yritysten maksamat yhteisöverot ovat vähentyneet maaliskuussa 2009 68% viimevuoteen verrattuna!
Nyt vaaditaan avointa, uutta ajatustapaa säästötoimia mietittäessä, jotta saadaan hoidettua kunnan tuottamat
perustoiminnot (hoito-, hoiva- ja sivistyspalvelut).
Info-osuus:
===========
Käytiin läpi tilinpäätös vuodelta 2008. Apulaiskaupunginjohtaja Martti Lipponen esitteli.
Kaupungin kulupuolella kasvua on kertynyt 10% (!).
Tase on ollut ylijäämäinen, joten velan kasvaminen johtuu investointien määrästä.
Lipposen mukaan investointipuolelta voidaan saada lainan maksuun varoja myymällä omaisuutta.
Monikulttuurisuusohjelma 2009-2012 esiteltiin.
Lainaus ohjelmasta:
"Uudistettu ohjelma rakentuu kuudesta pilarista, joiden kautta jäsennetään kaupungin monikulttuurisuuspolitiikkaa.
Nämä pilarit ovat:
1. työllisyys ja työperäinen maahanmuutto
2. kaupunki esimerkillisenä työnantajana
3. kaupunki palvelujen järjestäjänä
4. kaikkien yhteinen kaupunki
5. yhteinen vastuu kotouttamisesta ja
6. yhteistyö - kumppanuus."
1. kohta ohjelmassa on mielestäni ok, etenkin työperäisen maahanmuuton hoitaminen kunnolla. Tässä
työllisyystilanteessa lienee tämäkin hippasen hankala toteuttaa.
Eihän tästä maahanmuuttajien velvoitetyöllistämisestä vain tule rasismia valtaväestöä kohtaan?
Tässä työttömyystilanteessa toinen ei saa kiilata toisen ohi pelkästään syntyperän vuoksi.
Vain pätevyys voi vaikuttaa valintaan.
Käytiin läpi lastensuojeluohjelmien toteutuminen eri toimialoittain. Kaikki vakuuttivat, että on otettu
huomioon ja asiat etenevät hienosti.
Itse kokous:
Esityslistan kohdat 3-10 nuijittiin läpi vauhdilla.
Ryhmäpuheenvuorot taloustilanteen kehittämiseen:
Kokoomus:
- Vantaan taloustilanteesta vastuu on Vantaalla - ei valtiolla
- Rakenteellisia uudistuksia, uusia toimintatapoja.
- Kaupungin ei tarvitse tehdä kaikkea itse.
- Ei lisävelalle.
- Rahat ja toiminnot samalle pöydälle
Demarit:
- alijäämäinen tulos hyväksyttävissä, mutta tarvitaan tiukka seuranta ja toimintavalmius
- ulkoistamisen linjalla osittain (!)
- työllistämistä mieluummin kuin työttömyyden hoitoa
- kuntarajojen yli terveydenhoitopalveluita
- henkilöstöstä huolehdittava
- energiatehokkuutta lisää
- jätteiden kierrätystä
Vihreät:
- strategian oltava realistinen ja tulevaisuuteen painottuva (yllättävää!)
- ei paniikkiratkaisuja
- laadukasta palvelua harvemmassa verkossa
- kaupungin imagoa parannettava työantajana
- uusia toimintatapoja
- ostopalveluja jossain määrin
- ehdottavat veroprosentin korottamista
- kunnan tehtävä pitää huolta heikommistaan
-> ei juuri konkreettisia säästöehdotuksia - lisää vaatimuksia ja veronkorotus päälle
PerusS:
- keskeiset palvelut turvattava
- hoitopalvelut turvattava, ketään ei jätetä Vantaalla
- SosTer ei saa olla keskeinen säästökohde
- tukipalveluiden ulkoistaminen käyntiin
- ei työntekijöiden irtisanomista, eläkkeelle jäävien tilalle ei uusia
Kommunistit:
- kapitalistit syyllisiä lamaan
- suurin puolue lupauksissaan hampaaton
- palvelutuotanto omin voimin (aika yllättävää!)
- laadun paras tae - itse tuotetut palvelut
- vain pienen pieni osa yksityiseltä taholta palveluna (jopas!)
- esittävät verojen korotusta
Keskusta:
- saumattomia palveluketjuja
- yhteistyötä
- ennaltaehkäisevää työtä
- palveluita kuntarajojen yli
- ei veroprosentin korotusta
KD:
- tarvitaan pahoinvoinnin vähentämistä
- käytännön toimia talouden sopeuttamiseen tilanteeseen
- eläkkeelle jäävien tilalle uusia talon sisältä
- korjausrakentamista
- omaisuuta myyntiin
- kotihoidontuen Vantaa-lisää voisi korottaa - säästöjä päivähoitoon
- yksilöllisyyden ylikorostamisen jälket näkyvät lamana
RKP:
- ruotsiksi, meni vähän ohi... tackar och pockar.
Mä voisin pitää vaikka saameksi (joka on myös yksi virallinen kieli) jonkun puheenvuoron,
jos vaan osaisin "puhua sillee väärinpäin".
Loppuun oli muutamia puheenvuoroja aiheesta, joista osa oli turhaa keulimista eurovaalien alla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)