torstai 23. kesäkuuta 2011

Kevään viimeinen valtuuston kokous ja muuta puuhaa

Ilmeisesti eduskuntavaalien ja muun poliittisen säätämisen sekä kesän tulon takia luottamustehtävät taukosivat pitkäksi aikaa. Blogin kirjoittaminenkin on ollut sen vuoksi jäissä.

Kävin Hämeenkylän muskarin kokouksessa, VAPAS-lautakunnan jäsenenä kuuntelulla miten avustamamme yhdistys toimii vantaalaisten hyväksi. Tarvittasiinkohan muuten vastaavaa lautakunnan edustusta niihin lukuisiin maahanmuuttajataustaisiin järjestöihin joita avustamme joka kokouksessa?

No, miten Hämeenkylän muskari sitten toimii? Hyvin! Uutta toimintaa kehitetään jatkuvasti, mm. nyt ollaan viemässä äiti-lapsi muskaria seniorien hoivakotiin elävöittämään ilmapiiriä.

Näitä hyvin toimivia ja aktiivisia kolmansia osapuolia tarvitaan palveluketjuun tuottamaan palveluita meille vantaalaisille. Miettikää Vantaan avustusosuutta, 7000 euroa / vsi. Nyt sillä saadaan vuodeksi yli 100:lle eri-ikäiselle lapselle laadukkaasti ohjattua taidekasvatusta, seniorimuskaria, bändikoulua jne. Näin homma toimii, ei kaikkea tarvitse tuottaa kaupungin omin voimin. Toimintakuluista muuten suurin osa katetaan oppilailta kerättävillä lukukausimaksuilla.

Vantaan kaupunkijuhlien prätkänäyttelystä jäi ikävä sivumaku vaikka itse näyttely onnistuikin tosi hyvin. Kylmä keli, silti prätkiä oli paikalla n. 40 näytteillä ja toinen mokoma vieraina. Pelkästään yleisön äänestyslappuja täytettiin 1000 kappaletta.

Mikäs sitten hiersi? Jouduin itse maksamaan ylimääräisiä paitapainatuskuluja, joita ei sponsseilla pystytty kattamaan. Etukäteen saatujen painatushintojen mukaan sponssikulujen piti kattaa näytteilleasettajille tarkoitettujen paitojen kustannukset. Painatukseen tulikin kaikenmaailman lisäkuluja ja laskulle tullut hinta tuplaantui etukäteen sovitusta. Älä siis ikinä luota puhelimessa sovittuun.

20.6. 2011 maanantaina oli viimeinen valtuuston kokous ennen kesätaukoa. Infotilaisuus oli yhdstetty samaan kokoukseen. Esittelyssä oli ilmastoasioita, joihin motivointi on omakohtaisesti erittäin vaikeaa. Jenkeissä 4-kaistaa toiseen suuntaan ja 4-kaistaa vastakkaiseen suuntaan on täynnä isokoneista autoa, kaukoidässä sadat miljoonat ihmiset tuottavat valtavat määrät kaikenmaailman töhkää ilmaan, maahan ja veteen ja me Vantaalla ollaan nyt muuttamassa maailman ilmaston tilanne kuntoon omilla toimillamme.

Kokouksen esityslistalla oli myös "Vantaa vanhenee viisaasti" eli Vantaan ikäpoliittisen ohjelman esittely. Kommenttipuheenvuorossani kiitin ohjelmassakin mainitusta tietotekniksestä koulutuksesta ikäihmisille, mutta pyysin laittamaan koulutettavat tasoryhmiin. Opetus menee ihan metsään, kun oppilaiden taso vaihtelee niin rajusti - opettaja ja edistyneemmät turhautuvat, eikä aivan vasta-alkajakaan saa halutunlaista opetusta.

Olipahan jälleen jonninjoutava valtuustonkokous, ei mitään ihmeempää asiaa joten vähäisiä varoja hukattiin jälleen kokouspalkkioihin. On muuten jotenkin härskiä, että valtuutetut tulevat viimeisen puolentunnin takia kokoukseen. Tällöinhän häntä tuurannut varavaltuutettu saa palkkion ja matti-/mervimyöhänen nappaa myös kokouspalkkion.

Prätkän kanssa on ollut pientä säätöä. Kuuluu kuvaan ja sopii harrastukseen kuin vasara otsaan.

On ollut haasteita saada kytkin välittämään "hirviömoottorin" voima kokonaan eli luistamatta eteenpäin. Mä en saanut millään 5 kpl kitkalevyjä mahtumaan teräslevyjen kanssa kytkin rumpuun, koska kytkinkeskiön piikkien (piikkisian) mitta ei kertakaikkiaan riittänyt. Paketissa oli siis 4 kitkalevyä ja sillä kokoonpanolla ajelin. Olin ostanut aikanaan jenkeistä tömäkämmät kytkimen paine- ja jousilevyt. Netistä kuvia vertailemalla huomasin, että painelevy tarttee parikseen teräslevyn jousien päälle eikä alumiinista. Teräksinen on huomattavasti ohuempi! Johan toimi eli luisto loppui.

Kytkintaistelun osapuolet (kuvassa oikea teräslevy paikallaan ja kaikki 5 kitkalevyä mahtuu nyt sisään):



No siitä sitten lähdin innolla ajelemaan duunireissulle Porvooseen. Matkalla mopo sylkäs toisen tulpanjohdon irti puolasta. Johto kiinni ja matka jatkui taas kaikkien kahden pytyn voimin. Porvoon päässä alkoi kuulua pientä "supsutusta" etupytystä. Tsekkailin parkkipaikalla pikaisesti ja funtsin, että se tuli pakoputken tiivisteestä. Himaan päin tullessa sytkytys paheni ja meno hiipui. Pääsin rekkojen peesissä yhdellä pytyllä himaan. Analysoin siinä ajellessa, että etupytyn pakovena on palanut ja pytystä on kadonnut paine.

Himassa tarkkailin paremmin potilasta. Aika pian huomasin, että yksi kannenpultti oli päässyt löystymään. Olin kyllä jälkikiristellyt pariin otteeseen kansia, mutten tarpeeksi huolella. Siitä sitten kansi pois ja kotivarastosta löytynyt uusi kannentiiviste tilalle. Hioin kivellä pytystä ja kannesta snadit rosot pois. Ja taas pelas.

Antautunut kannentiiviste. Jokainen voi mielessään pohtia mikä viidestä kannenpultista oli löystynyt:



Siitä sitten pe illalla autolla mökille, koska viikonlopuksi oli luvattu aika märkää tuulta. Lauantaiaamu valkeni perhanan sateisena. Join siinä rauhassa aamukafetsufeoleeta, kun selän takaa alkoi kuulua tip.....tip...tip..tip.tip. Katto vuosi keittiön lattialle. Sissos! Tämäkin tässä - mitähän vielä!

Siitä rytkyt niskaan ja sateessa katolle tarkastamaan mistä voda menee läpi. Edellinen omistaja oli lyönyt pellin läpi "väliaikaiset" lapetikkaat 4" galvaaninauloilla. Olin korvannut nämä tikkaat oikeilla lape- ja talotikkailla, mutten ollut huomannut paikata yhtä naulanreikää kunnolla. Onneksi mökiltä löytyi bitumikittiä, jolla olin tiivistänyt peltien saumat viime kesänä. Sitten vintille puhalluslasivillan sekaan kauhomaan märät villat pois.

Ihmetsägä 1.: katto alkoi just vuotaa, kun oltiin mökillä ja metrin päässä mun aamukahvipaikasta.

Ihmetsägä 2.: Kattopaneleiden yläpuolella höyrynsulkumuovissa oli just sillä kohtaa 2-3 cm viilto, josta vesi pääsi heti paneleiden läpi alas lattialle. Jos viiltoa ei olisi ollut, vuoto olisi voinut pussittaa vettä vaikka kuinka kauan ja joko rysähtää kerralla kattopaneleiden läpi tai homehduttaa pikkuhiljaa kattorakenteita.

Konttailin varmuuden vuoksi muutkin paikat ja onneksi oli kuivaa. Lasivillassa möyriminen ahtaassa tilassa ei oo ikinä ollut ykkönen hauskoja harrastuksia miettiessä.

Pikkujuttujahan nää oli, mutta peräkkäiset harmit aina tuppaa harmittamaan. Oli lisäksi kaikkea valmisteltavaa juhannusta varten, joten ylimääräisiä hommia ei ollut huomioitu suunnitelmissa. Saatiin kaikki kuitenkin hyvin valmiiksi juhannusjuhlia varten.

Sen verran on tullut ikää, elämänkokemusta ja etenkin vastoinkäymisiä lokikirjaan, että mä oon aina funtsinut just silloin, kun oikein v-tuttaa peräkkäiset ja päällekäiset vastoinkäymiset että nää on aina vaan väliaikaisia. Seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla kaikki meneekin ihan toisella tavalla. Ja just tota tulevaa kun ajattelee kaikken pahimmalla kohtaa, niin v-tutus liukenee ihan siedettäviin mittoihin. Ja jos purkaa kaiken energiansa hammasten kiristelyyn ja kivien potkimiseen, jää korjaustoimenpiteillekin vähemmän energiaa.

Päätän raporttini täältä tähän. Oikein pitkää, hyvää, lämmintä ja rentoa kesää kaikille.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Valtuustoseminaarissa, mökillä ja kaupunginjohtajaa valitsemassa

Anteeksi viive blogin päivityksessä. On ollut aika sutinaa joka puolella, joten ehdin nyt vasta kirjaamaan tapahtumarikkaiden viikkojen asioita.

Tänään duunissa tuli kaveri kädestä pitäen kiittämään bloggauksista. Kuulemma jotkut ajattelevat aika samoin mun kanssa asioista. Linkkiä on myös lähetetty eteenpäin. Bloggaus rikkoo kuulemma punavihreässä mediassa edistettävää tarkoitushakuista maalailua persujen kannattajaprofiilista camohousuisten leijonavaakunariipusten white trash - jenginä.

Kova temppu suomalaiselta tulla kiittämään kasvotusten. Tämän kaltainen tunnustus auttaa jaksamaan eteenpäin tällä via dolorosalla. Kiitos vielä kerran.

Vantaan kaupunginvaltuuston seminaari järjestettiin 19.-20.5. Valkeakoskella. Ajelin prätkällä keskiviikkoiltana mökille rapsakassa n. 5 C kelissä. Perillä olin joskus klo 23, koska lähtö viivästyi prätkän venttiilien säädön vuoksi. Nyt oli kaikki kohdallaan ja matka taittui rivakasti, ilman kilinöitä ja kolinoita. Lisäksi kaiken kaikkiaan hieno ajaa mopolla, jossa on jarrut! Ekan maailmansodan aikaisen tekniikan eteenpäin vievää voimaa hillitään nyt avaruusajan italialaisilla jarrupuristajilla:



Aamulla ylös ja kohti Valkeakoskea, 44 km siivu kohti pohjoista. Perillä tsufeet ja sitten rankkoja esityksiä kuuntelemaan Vantaan taloudesta. Hardcore-tekstiä kertakaikkiaan. Muutama poiminta:

- vuonna 2001 lainakanta 181 miljoonaa euroa
- vuonna 2010 lainakanta 750 miljoonaa euroa. Kasvua siis 415% 10 vuodessa
- kaupunki velkaantuu edelleen ja saavuttaa miljardin euron rajan viimeistään vuonna 2014
- vuosikate on riittänyt ainoastaan muutamina vuosina kattamaan poistot
- investointien taso Vantaalla on merkittävästi poistoja suurempi
- tulorahoitus on riittämätön kattamaan uusinvestoinnit
- investoinnit rahoitetaan pääosin lainalla
- joka vuosi kaupunki maksaa lyhennyksiä (rahaa kassasta) 50-140 miljoonaa euroa
- lainojen lyhennykset rahoitetaan uudella, selkeästi aikaisempaa huonompiehtoisella lainarahalla
- lainojen määrä 2010 n. 800 miljoonaa euroa, kaupungin konserniyhtiöt mukana ja lainaa on yhteensä n. 1,7 miljardia euroa
- verotulot 2010 n. 800 miljoonaa euroa
- tilikauden tulos 2011 arvioitu -30 miljoonaa euroa
- vuosikate arvioitu 2011 40 miljoonaa euroa
- toimintakate arvioitu 2011 -926 miljoonaa euroa
- korkokulut arvioitu 2011 22 miljoonaa euroa
- työttömyysprosentti maaliskuussa 2011 8,1% (pk-seudun huonoin)

No mitäs? Kuinkas monta Hiekkaharjun nuorisotilan remonttia a 1,4 miljoonaa euroa laitetaan? Eikä tuo summa edes riitä, lähellekään. Vai olisiko ollut järkevämpi vuokrata korvaavat tilat jostain ja laittaa vanha mesta sileeksi ja myydä alue tonttimaana ulos? Tai tuntuuko oopperan tukeminen 0,5 miljoonalla eurolla järkevältä tässä tilanteessa? Entä tanssiteatteri Raatikko ja muut tuettavat ammattitaiteilijat, tuntuuko yhtään pistosta omatunnossa, kun samaan aikaan muualla joudutaan puristelemaan munia ja miettimään mistä penteleestä haalitaan rahat peruspalveluihin. Vuoden alusta keräämieni tietojen pohjalta maahanmuuttajien järjestöille on virrannut rahaa Vantaan ehtymättömastä sammiosta 28 935 euroa. Nappikauppaa koko kaupngin tasolla, mutta silti.

Mutta hei - ei mitään, annetaan vaan rahaa sinne tänne niinkuin ennenkin. Juna kulkee kiihtyvällä vauhdilla vääjäämättä kohti katkennutta siltaa, mutta junassa vaan laulu raikuu ja tanssi jatkuu.

Jakaannuimme seminaariesitysten jälkeen neljään ryhmään yli puoluerajojen pohtimaan miten tästä ponkaistaan takaisin pinnalle. Ryhmien aihealueet: talous, maankäyttö ja elinkeinopolitiikka, hyvinvointi ja palvelujen järjestäminen ja työllisyys.

Valitsin talouryhmän. Pähkimme annettujen kysymysten äärellä esityksemme valmiiksi klo 19:30 mennessä. Saimme aikaan yksimielisesti esityksemme. Esityksen pääkohdat:

- Maanmyynnin tuotot investointeihin

- Menojen sopeuttaminen. Arvioitu menojen kasvu ollut 4 % - ryhmä esitti yksimielisesti maksimissaan 2 % menojen kasvua. Turvataan peruspalvelut – kärjistäen henkeen, terveyteen ja koulutukseen liittyvät palvelut.

- Investoinnit kuriin. Investointien kokonaismääräksi esitetty alun perin 231
miljoonaa euroa – ryhmä esitti yksimielisesti investointitasoksi vuodelle 2012
130 miljoonaa euroa ja 2013 100 miljoonaa euroa. Näihin sovittuihin investointien kokonaismääriin ei kuulu kehärata, 65 miljoonaa euroa vuodessa. Painopiste siis jo käynnissä olevissa isoissa hankkeissa – kehärata, kehä III ja Marja-Vantaa, muita investointeja joudutaan karsimaan ja priorisoimaan.

- Elokuun valtuustoseminaariin valtuusto saa nähtäväkseen rahoitusalan ammattilaisten laatiman Vantaan kaupungin velanhoito-ohjelman

- Veroprosentit nykyisellään, maksut tarkistetaan vuosittain

Ryhmätyötilassa ei kuultu soraääniä, sovimme sentään mm. Elmon urheilupuiston rakennushankkeen lykkämisestä eteenpäin. Elmon kustannuksiksi on arvioitu 50 miljoonaa euroa. Käyttökustannukset / vuosi 5 miljoonaa euroa. Ennen ensimmäistäkään mökkiä alueella, siellä pitää tehdä lähes 10 miljoonaa euroa maksava perusinfran rakentaminen. Näin meille on kerrottu.

Tämä on mulle henk.koht. rankka uhraus. Elmon hanke jelppisi Vantaan hävettävän surkeaa jäähallitarjontaa. Mutta ei auta ei. Meidät valittiin päättämään asioista ja priorisoimaan tiukassa tilanteessa. Nyt on priorisoitava. Uhkaako Elmon lykkääminen kenenkään henkeä, terveyttä tai huonontaako se kenenkään koulutusmahdollisuuksia? Ei - siis lykätään eteenpäin. Palveluiden priorisointi periaatteella henkeä ja terveyttä uhkaavat on lainaus talousryhmää vetäneeltä Niinistön Jaakolta. Osuvasti sanottu ja niin valitettavan totta.

Voimme sen sijaan kehitellä esim. jäähallihankkeita kumppanien kanssa. Esimerkiksi Myrtsissä ja Tiksissä on kaikki perusinfra ja käyttöyhtiötkin valmiina.

Olen ollut kategorisesti kaikkia valtuuston ylimääräisiä kissanristiäisiä vastaan. Klisee, mutta silti - reipas illanvietto oikeasti yhdisti. Ei me ihmisinä flaidata - asiat matsaa keskenään. Meillä on vaan eri arvotukset. Hauskaa oli, Mäkelän Mikon (vihreä valtuutettu) ja mun hotellihuone oli jatkopaikka. Läppärin ruutu kertoi aamulla, että yöllä Groovesharkista oli soitettu Hurriganesta. Aika yllättävää.

Pidin perjantaiaamuna talousryhmän esityksen koko valtuustolle ja virkamiehille, herättyäni n. 10 min. ennen esityksen alkamista Johanneksen tekstiviestiin "ootko tulossa, ohjelma on alkanut" tai jotain. Herätessä tuntui, että älykkyysosamäärä pyöri abt. keskivertosimpanssin tasolla. Vedin räpin kuitenkin jotenkin läpi aika rapean olotilan vallitessa.

Puolen päivän jälkeen mopon päälle ja upeassa kelissä kohti mökkiä. Mopo toimi loistavasti mutkaisilla hämäläisillä maanteillä. Tätä oli odotettu koko f-king talvi. Ai perhana, tää mopomatka tallentui pysyvään muistiin!

Mökillä hitsasin grillikatoksen huuvan kasaan (leveyttä 140 cm) ja kasasin katoksen keittiökaapit. Huuvan pellit kanttasi yks pläkkäri, joten ei tarvinnut kuin heftata saumat kiinni.

Sunnuntaina naru (kaasuvaijeri) kireellä himan kautta Leijaan, jossa kokoomuksen ja demarien ryhmät olivat tapaamassa meidän ryhmäämme. Yritin käydä moikkaamassa Attea, joka oli lomilla intistä. Heppu oli muualla, joten ei nähty ja myöhästyin vähän Leijaan sovitusta ekasta tapaamisesta.

Palaverien aiheena oli valtuuston maanantain 23.5. kokous. Ja mikäs siellä? Kaupunginjohtajan valinta! Kiitettävällä asenteella kokoomus ja demarit yrittivät saada meitä ryhmänä ehdokkaittensa taakse. Jatkoimme edelleen samaa linjaa: ei ryhmäkuria, joten kaikki saivat äänestää oman tahtonsa mukaan.

Kokouksessa ehdolla kaupunginjohtajiksi olivat, aakkosjärjestyksessä: apul.kaupunginjohtaja talousmies Martti Lipponen (kok.), apul.kaupunginjohtaja maankäytön erikoismies Jukka Peltomäki (SDP), vtm. Hannu Rossilahti (kesk.) ja apul.kaupunginjohtaja, sosiaali- ja terveyspalveluiden erikoismies Jukka T. Salminen (kok.).

Koska kyseessä oli henkilövaali, suoritettiin äänestys suljettuna lippuänestyksenä. Huhu väitti, että kokoomuslaiset joutuivat näyttämään toisille lippunsa jotta ryhmäkurin pitävyys olisi varmistettu. En tsekannut tapahtuiko näin myös käytännössä - väite lienee olleen bullshittiä.

Oletettiin että äänestys menee toiselle kierrokselle eli kukaan ehdokkaista ei saisi ekalla kierroksella yli 50% äänistä. Toisin kävi; perusvantaalainen (tosin stadissa syntynyt ja ekat vuotensa siellä budjannut) Jukka Peltomäki valittiin hommaan.

Ei Peltomäki ole huono valinta. Mies tuntee Vantaan läpikotaisin ja osaa taatusti pelata peliä Stadin, Espoon ja valtion kanssa. Aika näyttää, onko miehestä tiukaksi "konsernijohtajaksi", joka laittaa toimialat raportoimaan säntillisesti tulonsa ja menonsa. Nyt on kova tarve napakalle ja kuitenkin yhteistyökykyiselle ja motivoivalle johtajalle.

Pari kertaa on tuntunut oikeasti siltä, että pääsee päättämään asioista. Tää kaupunginjohtajan valinta oli niistä toinen. Eka oli päätös Helsingin ja Vantaan yhdistymisprosessin jatkamisesta. Muuten ollaan menty muiden puolueiden ja näiden omien virkamiesten tekemien päätösten mukaan.

Jättiläisesityslistalla oli myös mm. tärkeä tarkastuslautakunnan arviointikertomus, viime vuoden tilipäätöksen hyväksyminen ja tämän vuoden osavuosikatsaus.
Joskus kokouksissa on muutama selostus ja peri nimitystä. Joskus taas ympätään kaikkia tärkeitä asioita samaan könttään, niinkuin nyt.

Lopuksi käytimme ryhmäpuheenvuorot ensivuoden taloussuunnitelman lähetekeskustelussa. Pidin PS:n ryhmäpuheenvuoron. Puheenvuoro alla:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat.

Kuluvalla valtuustokaudella olemme jo kahteen otteeseen tässä taloussuunnitelman lähetekeskustelussa. Kummallakin aiemmalla kerralla olemme päivitelleet kotikaupunkimme investointitasoa ja toimintamenojen kasvua.

Vaikka moni onkin aiemmissa lähetekeskusteluissa päivitellyt taloutemme tilaa, on kuitenkin sama meno jatkunut syksyn budjettikäsittelyissä. Esimerkiksi viime vuonna viimeisissä korineuvotteluissa päätettiin lisätä menoja n. 2 miljoonalla eurolla. Kevään lähetekeskustelujen ja syksyn päätösten logiikka ei ole vielä kohdannut.

Viime torstain kaupunginvaltuuston seminaarin alustusesityksistä vs. kaupunginjohtaja Lipposen ja vs. apulaiskaupunginjohtaja Van Nuesin inhorealistiset esitykset saivat aikaan ihmeen - eri puolueista koostunut talousasioita käsitellyt ryhmä päätyi esityksissään yksimielisesti esittämään kolmea pääviestiä taloussuunnitelman käsittelyyn. Tässä vielä kertauksena nämä viestit kaikille, etenkin niille, jotka eivät päässeet seminaariin mukaan:

1. Menojen sopeuttaminen. Arvioitu menojen kasvu ollut 4 % - ryhmä esitti yksimielisesti maksimissaan 2 % menojen kasvua. Turvataan peruspalvelut –
kärjistäen henkeen, terveyteen ja koulutukseen liittyvät palvelut.

2. Investoinnit kuriin. Investointien kokonaismääräksi esitetty alun perin 231
miljoonaa euroa – ryhmä esitti yksimielisesti investointitasoksi vuodelle 2012
130 miljoonaa euroa ja 2013 100 miljoonaa euroa. Näihin sovittuihin investointien kokonaismääriin ei kuulu kehärata, 65 miljoonaa euroa vuodessa. Painopiste siis jo käynnissä olevissa isoissa hankkeissa – kehärata, kehä III ja Marja-Vantaa, muita investointeja joudutaan karsimaan ja priorisoimaan.

3. Elokuun valtuustoseminaariin valtuusto saa nähtäväkseen rahoitusalan
ammattilaisten laatiman Vantaan kaupungin velanhoito-ohjelman.

Meidän on myös pakko väkiluvultamme Suomen neljänneksi suurimpana kaupunkina
kantaa oma vastuumme koko Suomen julkisen talouden tilanteesta. Yli puoluerajojen annettu valtuutettujen laatima taloustilanteen paranemiseen tähtäävä lista pitää sisällään karun sanoman: syksyllä pitää olla valmis myös ikävään päätöksentekoon – leikkauksiin ja priorisointiin. Sitä varten täällä olemme - päättämässä asioista ja asioiden tärkeysjärjestyksestä. Nyt ei enää riitä virkamiesten päätösesityksiin tehdyt sanamuotomuutokset – nyt mennään asioiden ytimeen ja konkretiaan. Mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen rooli yksittäisille ihmiselle on merkittävin. Suurena haasteena on väestön ikääntyminen, työttömyyden aiheuttamien moninaisten sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien hoitaminen sekä hoitojonojen lyhentäminen. Sosiaali- ja terveyspalvelut olisi asetettava toimialojen välisessä priorisoinnissa kärkeen.

En esimerkiksi itse olisi aiemmin kuvitellut olevani mukana päätöksessä siirtää Elmon urheilupuiston aloitusta kokonaisuudessaan myöhäisemmäksi. Vantaan jääratojen määrä suhteessa asukaslukuun on pääkaupunkiseudun ylivoimaisesti huonoin. Nyt on pakko siirtää tätä n. 50 miljoonan euron hanketta eteenpäin. Voimme sen sijaan käynnistää uusien jääratojen rakentamishankkeet kumppanien kanssa lisätäksemme kaupunkimme houkuttelevuutta ja taataksemme harjoittelumahdollisuudet pienille ilmaveivaajille jotka MM-huuman jälkimaininkeina ryntäävät urheiluseuroihin. Nykyisin vantaalaiset seurat joutuvat tarjoamaan ei-oota.

Meidän on nyt pakko miettiä entistä enemmän vaihtoehtoisia palveluiden tuotantotapoja. Menojen kurissapitämisessä siteeraan ex-olympiavoittajan ja maailmanmestarin väitettyä lausumaa: ”jokainen tsäänssi on mahdollisuus”.

Lause pitää sisällään viisauden, jokainen menojen karsimismahdollisuus pitää tarkastaa kahteen kertaan - löytyykö vielä nipistettävää ja onko juuri tämä menokohde nyt ehdottoman tarpeellinen.

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, olemme mukana kantamassa vastuutamme myös ikävässä päätöksenteossa. Meillä on nyt käynnissä olevien isojen hankkeiden jälkeen pääkaupunkiseudun parhaimmat liikenneväylät ja tehokas lähijunaliikenne. Niistä lähtökohdista on hyvä ponnistaa eteenpäin, kunhan nyt selviämme tämän vaikeimman ajan yli. Ja miksei selvittäisi, kun yhteistä tahtoakin on.


Pitkä kokous päättyi joskus klo 22:00 aikoihin.

Hakkaraisesta. Punavihreä mössömedia on tarkoitushakuisesti etsinyt laumasta helpoimmin saalistettavan maalin. Asettivat tälle ansan ja saivat helposti nalkkiin. Nyt tämä jaagaaminen alkaa saada jo kiusaamisen täyttävät tunnusmerkit. Samaan aikaan sivu-uutisina kerrotaan Portugalille jaettavista tuista.

En tunne moista Hakkaraista olenkaan, mutta väittäisin että melkein kaikista kansanedustajista saadaan penkomalla esiin menneisyyden haamuja. Jos ei ole arpia nahassa, ei ole riittävästi elämänkokemusta päättää toisten asioista.

Loppuun kuva musta ja broidista synnyinkotimme edessä. Hima sijaitsi Vapaalassa (eli Frisussa) osoitteessa Vanha Hämeenkyläntie 12. Käytiin broidin kanssa kiertamässä fillareilla kaikki lapsuusajan tutut mestat. Oli erittäin mukava reissu. Oman naapuruston asukkaat oli tietysti vaihtuneet lähes totaalisesti, mutta nähtiin postia hakemassa kavereittemme äiti, jonka kanssa juttelimme pitkät tovit.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Moottoripyöriä, lätkää ja poliittisten ryhmien avustuksia

Melkein täsmälleen vuosi sitten samat aiheet; prätkänäyttely ja seuraavana maanantaina vapaa-ajan lautakunnan suuri avustusten jakokokous. Näin nytkin.

Järjestettiin Myyrmäen Paalutorilla Vantaan Konepyöränäyttely osana Vantaan kaupunkijuhlaa. Olimme alkaneet valmistella tapahtumaa jo talvella palavereissa. Kaikki oli kunnossa tapahtuman alla, paitsi oma prätkä.

Olin jo luovuttamassa ja vielä perjantaina päivällä ajattelin mennä paikalle autolla, mutta onneksi lopulta löysin häikän syyn (sytkä pielessä... tumpula!) ja sain perjantaina mopon kuntoon.

Nyt kelpaa ajella, kun laitoin talvella prätkään jarrut. Aprilia Millen 4-mäntäiset puristajat on härskin näköiset, mutta tehokkaat verrattuna edellisiin "kilikali"-jarruihin, jotka toimi onnettomina hidastimina. Jotenkin mun halpis-bobber-look meni ketuiks, kun vaihdoin svingin puslat ja etupään yläputket. Mopoon tuli enemmän ryhtiä ja korkeutta joten nyt se menis helposti enemmän cafe-racer tyyliin. Kansi- ja laatikkorempat onnistuivat, mitä nyt uusittu takapytyn imuvena vähän naputtaa - ehkä.



Näyttelyn sää oli arvoitus loppuun asti, mutta hyvin kävi - vodaa ei tullutkaan. Pirun galsa blosis verotti varmaan vieraita ja näytteilleasettajia, mutta saatiin sentään n. 40 häksätintä näytille.

Juurikkalan Timon veteraani-MP letka saapui torille puolen päivän aikaan, joten vanhat hienot vekottimet saivat arvoisensa yleisön ja vastaanoton.

Torilla oli viime vuotiseen verrattuna uskomattoman paljon valitettavan aktiivista low-life porukkaa. Nuorisotoimen järkkärit toimivat särmästi ja ohjasivat määrätietoisesti spurgut pois.

MP-foorumeilla tuli positiivista palautetta tapahtumasta, joten taisi mennä aika nappiin.



Jottei olisi päästy liian helpolla, järjestettiin vielä samana viikonloppuna kansainvälinen mopomiesten biker hockey tournament Myrtsin jäähallissa. Nämä jengit tuli mukaan: Stadin H-D Hockey, Petrols HC (Pori), Karu HC (Rovaniemi), Puolipuristajat (Hyvinkää), Twin Club (Sweden).

Tultiin turnauksessa kolmanneksi, Puolipuristajien voittaessa. Ruotsalaiset olivat innoissaan turnauksesta, joten uskon heitä nähtävän jatkossakin mukana.
Palkintojen jako oli bläkkäreiden tallilla. Sieltä yöllä himaan ajaessa oli takki aika tyhjänä.

Vapaa-ajan lautakunnan kokous 16.5.2011

§11 Vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimialan toimitilainvestoinnit 2012-2021

Konserttitalo Martinuksen perusparannus ja laajennus v. 2013-2014. Käytiin lähetekeskustelu. Esitin omassa puheenvuorossani ettei tehtäisi laajennusta tässä vaiheessa. Energia-Areenalle isommat tapahtumat ja on aika vaarallista lähteä voimakkaasti investoimaan Martinukseen, kun stadissa availlaan uutta musiikkitaloa. Pakko laittaa hankeet järjestykseen; keulille kehärata, kehä III ja Marja-Vantaa, ehkä. Mieluummin satsausta vanhojen jo olemassa olevien alueiden kehittämiseen.

§22 Multimediaohjaaja ja kuvataiteilija Marita Liulian vuokrasopimuksen jatkaminen

Kaupunginhallitus on 12.10.2009 § 42 päättänyt vuokrata taiteilija multimediaohjaaja ja kuvataiteilija Marita Liulialle työtilat 237 m2 entisistä Vierumäen sivukoulun tiloista, jotka kuuluvat vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunnan hallitsemiin järjestötiloihin.

Kysyin kuinka paljon tilan kustannukset ovat kaupungille.

Vastaus: 5€/m2 eli n. 15000€ / vsi. Aika iso avustus yhdelle taiteilijalle.

§23 Oikaisuvaatimus Myyrmäen aluetoimikunnan päätöksestä 22.3.2011

SORASOD ry (Somaleiden tukiyhdistys) on saanut Myyrmäen aluetoimikunnalta 3720 euroa aluerahaa kolmen seminaarin järjestämiseen.

OK, mutta:

SORASOD on tilityksen toimittamisen yhteydessä toimittanut lukuisia kuitteja, joita ei ole hyväksytty osaksi tilitystä. Ei-hyväksytyt kulut ovat ulkomaanpuheluita, tietokone, kaksi puhelinta sekä useita ruokakauppakuitteja (ostajan henkilökohtaisia
kuluja).

Lainaus SORASODin vastineesta: "Se pitää kesäleirejä ja tekee kehitysyhteistyötä jne. Esimerkiksi SORASOD on saanut tälle vuodelle valtionavustusta hankkeen toteutukseen Somaliassa noin 34500 euroa lahjoitukset ja jäsen maksut pelkästään yli 15,000 Euro ja SORASOD toiminta kulut on yli kymmenen tuhatta. Omnia koulutus kuntoyhtymä on lahjoittanut meille yli 40 tietokonetta jotka lähetettiin Somaliaan.
SORASODin toimituskulut ovat yli 10 000€ . Maksuvahvistus jonka,olette vastaanottaneet ovat pelkästään sarjaseminaari kulut."


Kiitin puheenvuorossani virkamiehiä tarkkaavaisuudesta, avustustoiminnan pitää olla tasapuolista ja oikeudenmukaista. Yksi mätä omena pilaa koko korillisen.

§34 Taiteen perusopetusta sekä muuta taidekasvatusta antavien laitoksien tai yhteisöjen vuoden 2011 toiminta-avustukset

Hämeenkylän muskarin hyvä työ on huomattu ja avustussumma oli korotettu 5000€:sta 7000 euroon. Hieno homma, järkkäävät viikottain yli sadalle lapsoselle toimintaa ja kehittelevät muutakin.

§39 Musiikki elämään -projektin yhteistyösopimus
Vantaan tukee 3000€/vuosi, yhteensä 3 vuotta eli 9000€. Selvityksessä mainitaan mm. ulkomaan matkojen raportoinnista. Kysyin sisältyvätkö ulkomaanmatkojen kustannukset tähän 9000 euroon? Vastauksen mukaan sisältyvät.

§42 Liikuntatoimintaan myönnettävien toiminta-avustusten jako vuonna 2011

Jaetaan yhteensä n. 0,5 MEur. Miksi yhdelle maahanmuuttajaryhmälle ei taskaan kelpaa nämä olemassa olevat liikuntajärjestöt?

Itä-Vantaan Somalikulttuuriyhdistys haki ja sai äänestyksen jälkeen 2600 euroa, hävittiin Jonen kanssa 15-2. Aika spesiaalitulos.

§52 Nuorisopalveluiden nuorisotyöhön tarkoitettujen toiminta-avustusten jako vuodelle 2011

Nuoriso- ja varhaisnuorisojärjestöjen ja yhteisöjen avustuksiin on varattu 426 100 euroa, josta toiminta-avustuksien osuus on 316 100
euroa ja kohdeavustuksien 110 000 euroa.

Esitin poliittisten järjestöjen toiminta-avustusten puolittamista ja säästyvän 58475 euroa ohjaamista työllistämishankkeisiin.

Eli näistä puolet pois:
Suomen Demokraattisten Pioneerien Liiton Vantaan Aluejärjestö ry 20000
Itä-Hakkilan ja Kolohongan Pioneerit 1500
Hakunilan Nuoret pioneerit ry 500
Korson demokratia pioneerit ry uusi 0
Vantaan Nuoret Kotkat Aluejärjestö ry 42000
Etelä-Vantaan Nuoret Kotkat 550
Koivukylän Nuoret Kotkat 650
Korson Nuoret Kotkat 3200
Tikkurilan Nuoret Kotkat 2800
Hakunilan nuoret Kotkat 250
Itä-Hakkilan Nuoret Kotkat 350
Vantaan Kokoomusnuoret (aluejärjestö) 8000
Itä-Vantaan Kokoomusnuoret 250
Keski-Vantaan Kokoomusnuoret 250
Länsi-Vantaan kokoomusnuoret 250
Vantaan Demarinuoret (aluejärjestö) 12000
Vantaan Vasemmistonuoret 1300
Vantaan Vihreät Nuoret ja Opiskelijat 1100
Kansallinen lastenliitto ry 22000

Yhteensä 116950 euroa ja siitä olisi jaettu puolet eli yhteensä 58475 (kaikista yo. summista puolet pois)

Hävittiin 13-3, yksi tyhjä.

Sen jälkeen Åstrandin (vihr.) esitys Velmulle 4000 e lisää ja 2000 e pois demari- ja kokoomusnuorilta. Äänestykseen, jossa pohjaesitys sai 10 ja
Åstrandin 5 (me Jonen kanssa mukana), 2 tyhjää.

Tilaisuudessa esiteltiin myös World Design Capital (Helsinki) hanketta, jonne Vantaakin syytää omasta pikkukukkarostaan 1,3 MEur vuodessa. Kuulemma hankkeen organisaatio nielee rahaa, mutta Vantaan hankkeisiin fyffeä ei heru. Hmmm... hyvä satsaus tässä tilanteessa?

Näin tällä kertaa. Tiistaina oli kaupunginjohtajakandien haastattelut ja to-pe valtuustoseminaari Valkeakoskella. Siinähän sitä politiikkaa onkin riittävästi yhdelle viikolle.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Mökillä ja sen jälkeen - missä jytky, siellä protesti

Oltiin mökillä viikonloppuna, hemmetin pitkä aika siitä kun viimeksi oli käyty. Joskus viimevuonna kuitenkin.

Tienpuolen katon lumiesteet oli tulleet alas ja lumimassa oli rikkonut samalla terassin kaiteen. Viemärin ilmaputki sojotti katolla kuin tykinpiippu vaakasuoraan. Se oli onneksi lähtenyt vain muhvista irti eikä suurempaa vahinko ollut syntynyt. Joku isohko lintu oli joutunut toisen linnun lounaaksi grillikatoksen portailla. Suolet ja läjä höyheniä oli jäljellä. Myyrät oli rakentaneet laajahkon taajaman nurtsikentälle.







Laatoitin verhoilukivillä makkarin takan taustan ja leikkasin kuusiaidan. Työtä jossa todella näkee kättensä (tai pensasleikkurin) jäljen.

Vaaleista. Siis ei tummista, eikä vaaleista vaan vaaleista:

Kammoporu noussut väärinäänestämisestä. Mitä hemmettiä? Eikö kaikki saa äänestää niinkuin haluavat? Eikö sitä kutsuta demokratiaksi?

Hesari on kääntänyt tuloksen EU-vastaisuuden ilmentymäksi. Varmasti sitäkin on paljon mukana. EU-vastaisuudella yritetään himmata sitä tosiasiaa, että osa porukasta on kurkkua myöten täynnä yltiösuvaitsevaista, hysteeristä maahanmuutto- ja monikulttuurisuuspropagandaa jota on syydetty kaikkien niskaan täydellä volyymilla joka rööristä. Mamu-jargonia on tullut sellaisella vimmalla, että se on kääntynyt varmasti myös asiallisesti täällä hommansa hoitaneita maahanmuuttajia vastaan.

Äänestystulos oli vastalause sille median yksipuoliselle monikulttuurisuus-uutisoinnille ja ikävien tosiasioiden pimittämiselle.

Äänestystulos oli myös vastalause sille ylimielisyydelle, jota valtaapitävät ovat meitä kohdelleet. Puhutaan ihmeellisiä ympäripyöreitä, ei vastata kyllä tai ei, ei oteta vastuuta mokista, jne.

Äänestystulos oli vastalause sille yksipuoliselle totuudelle, että vain vihreät tietää miten luontoa suojellaan. Vihreät, joiden luonto yltää sinne minne sporakiskot ulottuu. Kautta aikain perusjengi on osannut elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Ei siihen tarvita mitään besserwissereitä jakelemään käsittämättömiä määräyksiä ja lisäämään turhia veroja ja ympäristömaksuja. Kiukku vaan lisääntyy.

Äänestystulos oli vastalause sille ikuiselle älymystö - tavis, sivistyneistö - moukat asetelmalle, joka ei perustu mihinkään faktaan. Joku vaan on päättänyt näin. Jos mitattaisiin esim. lahjakkuutta käytännön asioissa, uutteruutta, tunnollisuutta, täsmällisyyttä, sitkeyttä ja luotettavuutta, voisi jaottelu mennä toisella tavalla.

Harmittaa muutaman rannalle jääneen puolesta. Yksi näistä oli Juurikkalan Timo, jonka puolue tosin on niin väärä kuin olla voi. Ranbir Sodhi, yrittäjädemari Vantaalta joka oli itse rahoittanut kampanjansa, jäi kauas rajasta. Ja olihan persauksissakin asiat osaavia ehdokkaita, jotka ei menneet läpi.
Voi olla muillakin karu herätä aamuun, velkarahalla rahoitettujen mainosten keskeltä ja lähteä keräämään vaalimainostarrojen peittämällä autolla omia kylttejä tienvarsilta. Voi kuvitella, että muutama ärräpää karkaa ilmoille.

Harmittaa vieläkin, etten päässyt yrittämään tähän kisaan. Länsi-Vantaalla persuukset jäi yllättävän kauas kokoomuksesta. Täällä olisi ollut ääniä jouten.

Toisaalta on turha jossitella, etenkin kun mulle sanottiin että mun läpimeno kunnallisvaaleissa johtui yli puolet sen vuoksi että olin PerSujen listalla. Itse en tätä väitettä purematta niele. Toivottavasti olen oikeassa, mä haluan että minuun on henkilökohtaisesti luotettu.

Mä toivon myös, että meidän eli divarijengin panos taustatyössä myös huomioidaan. Ollaan kuitenkin yritetty puurtaa tätä tuulimyllyjä vastaan taistelua kunnallisissa luottamuselimissä - eikä aina niin kiitollisissa merkeissä.

Jostain näiden em seikkojen kombinaatioista tuli persuuksiin sellainen imu, että olisi voinut kuvitella palsamoidun muumionkin menevän listoilta läpi.

Mutta nyt, meidän etuoikeutemme on vahtia silmä kovana, että uudet edustajamme toimivat siten kuin ovat luvanneet. Yksikin julkitullut henkilökohtainen eduntavoittelu, löysäily, jahkailu, vastuunpakoilu pettää luottamuksen salamannopeasti.

May the Force be with you - Use the Force.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Kansanedustajan valintaopas 2011

Blogi sisältää sinun edustajasi valintaohjeet.

Olet tekemässä tärkeää päätöstä; oma edustaja neljäksi vuodeksi edustamaan SINUA Suomen korkeimpaan päättävään elimeen. Eräs kaveri kertoi ettei äänestä, koska ääni on niin arvokas, ettei voi antaa sitä kenellekään vähiten huonolle. Hänelle oikeaa edustajaa ei tuntunut löytyvän.

1. Vaalikone antaa suuntaa. Testaa useita koneita. Katso listan myös häntäpää.

2. Miten ehdokkaasi on menestynyt siviilissä? Jos siviilielämässä ehdokas on hoitanut taloutensa hyvin, kerryttänyt omaisuutta ja pärjännyt, se on osoitus miniatyyri-mittakaavassa että ehdokkaasi hallitsee priorisoinnin perusasiat. Voi olettaa, että myös isommissa ympyröissä homma on hallussa.

3. Elämänkoulua takana. Mitä enemmän ja laajemmalta kokemusta sitä parempi. Pelkän julkisen sektorin / järjestöjen työkokemus jne. ei anna oikeaa kuvaa siitä miten talous toimii. Tuotos / panos --> tulos. Raha ei tule seinästä.

4. Jos haluat näyttää keskisormea nykyisille vallanpitäjille, anna protestiääni. Muista kuitenkin, että se sinun keskisormesi möllöttää seuraavat neljä vuotta ohjaamassa Suomea hemmetin vaikeassa taloustilanteessa. Muuutaman ensimmäisen kuukauden jälkeen protestista haihtuu maku.

5. Jos ehdokkaasi on ollut luottamustehtävissä aiemmin, tsekkaa blogeista, pöytäkirjoista jne. mitä hän on saanut siellä aikaan. Onko ollut aktiivinen? Onko tehnyt aloitteita? Uskaltaako puhua?

6. Jos olet tavannut ehdokkaasi vaalikentillä, oletko havainnut hänessä ylimielisyyttä / tärkeilyä? Voit olla varma, että se luonteenpiirre ei suinkaan vähene jos flaksi käy ja ehdokkaasi menee läpi.

7. Tutki analyyttisesti mitä ehdokkaasi lupaa vaalilupauksissaan. Vertaa näitä puolueen vaaliohjelmaan. Jos havaitset räikeitä ristiriitoja, olet saanut katteettomia lupauksia. Näitä kaikille kaikkea lupaajia riittää.

8. Taloustilanne on sellainen, että ehdokkaasi joutuu varmasti tekemään kipeitä leikkauspäätöksiä menoihin. Onko mielestäsi ehdokkaasi kykenevä jämerään päätöksentekoon ja vastuunottoon? Vai luuletko, että tämä lymyilee muiden selkien takana piilossa? Marisijoita riittää aina, mutta vastuunkantajia ei.

9. Onko ehdokkaasi joukkuepelaaja? Onko ehdokkaasi harrastanut joukkuelajeja tai ollut muuten sosiaalisesti aktiivinen? Yhteistyössä yli puoluerajojen on voimaa.

10. Haluatko, että kotikuntasi asioita ajetaan eduskunnassa? Tutki, onko ehdokkaasi asunut paikkakunnalla pitkään. Muutaman vuoden asuminen kotikunnassasi ei takaa välttämättä lojaaliutta. Rahat ohjautuu helposti vanhan kotikunnan siltarumpuihin.


Lopuksi: Jos ja kun ehdokkaasi pääsee läpi, laita se tiukille! Kysele maililla sinulle tärkeitä asioita, tutki äänestyspäätöksiä, pöytäkirjoja jne. Katso miten paljon edustaja on ollut paikalla. Edustajasi on siellä vain SINUN ansiostasi: sinä olet valtuuttanut hänet ajamaan sinulle tärkeitä asioita.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Blackfoot DOMissa, lätkäturnaus Turussa, kaupunginvaltuuston kokous 11.4.2011, jätin aloitteen

Olin perjantaina 8.4. DOMissa kuuntelemassa Blackfootia. Kavereiden kanssa todettiin, että tekee terää irtautua arkirutiineista. Vaikka normirutiineista irtautuminen tuntuu aina työläältä. Blackfoot oli taattu valinta, eikä pettänyt taaskaan.

Keikkapaikkana DOM Freda 42:ssa (vanha saksalainen kirkko) oli hyvä.

Yöllä himassa ja rapsakoiden 5 tunnin unien jälkeen kaverin kyydillä kohti Turkua ja ikämiesten Aura-lätkäturnausta. Lauantaina 3 matsia; kaikissa kuokkaan. 2 pakkiparia, joten joka toista vaihtoa kunnon pyörityksessä snadien yöunien jälkeen alkoi hengästyttää ja jopa hikoiluttaa. Saunottiin hotellilla ja käytiin Dennisissä pizzalla. Käytiin haahuilemassa Turun keskustassa, mutta jo klo 22:30 paarustettiin takas hotellille ja bunkkaan. Ihan dead.

Sunnuntaina 2 matsia ja taas pataan. Vikassa matsissa taktiikan vaihto ja vain 4-3 häviö. Harrastajat ja pro't on näemmä erikseen, yllättävää kyllä.

Turun Impivaaran jäähalli oli erittäin hyvin hoidettu ja siisti. Mikään paikka ei ollut rempallaan. Yksi aseellinen välikohtaus hallilla toki näkyi:

Pian kuvan ottamisen jälkeen "sotilaat" kahlailivat lenkkareissaan syvässä isossa vesilätäkössä hallin pihalla. Tietysti. Sotilaat on sotilaita.

Väkersin vielä sunnuntai-iltana kotiin tultua aloitteen maanantain valtuustokokoukseen.

11.4.2011 kaupunginvaltuuston kokous

Etukäteen ryhmien välisissä neuvotteluissa arveltiin, että esityslistalla ollut "Vantaan kanta seutuhallinnon kehittämiseksi" aiheuttaa pulinaa... siis puheenvuoroja. Samoin hyvinvointikatsaus 2010 - tämähän oli vika kokous ennen eduskuntavaaleja.

"Vantaan kanta seutuhallinnon kehittämiseksi"- kohdassa kaikki muuta paitsi Kokoomus + SFP laadimme pöytäkirjalausuman, jossa ohjeistetaan näin:

"Hyväksyessämme Vantaan kannan seutuhallinnon kehittämiseksi pidämme tärkeänä , että jatkotyössä kiinnitetään erityinen huomio kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen. Tämä merkitsee paikallisen demokratian ja alueellisten päätöksentekoelimien roolin vahvistamista ja seudullisten päätöksentekijöiden valintaa suoralla kansanvaalilla."

Eli haluamme kehittää, lisätä ja vahvistaa kuntien välistä yhteistä päätöksentekoa mm. maankäyttöä, liikennettä ja asumista koskevissa asioissa.

Asemakaavan muutokset Kehäradalla, Tiksissä ja Myrtsissä. Tiksissä puretaan savimaahan vajoava pienkerrostalo ja Myrtsissä hyväksyttiin lopullisesti urheilupuiston laajennus.

Kehäradalle vaadittiin kaikkien ryhmien toimesta laajempaa parkkipaikkaa liityntäpysäköintiin Leinelään. Alunperin siellä oli vain 50 paikkaa.

Markku Weckmanin aloite kouluruokailuun ja - turvallisuuteen liittyvän kyselyn järjestämiseksi. Hyvä aloite ja Weckmanilta hyvä puheenvuoro. Weckman on yksi niistä valtuutetuista joka ei boostaa omaa egoaan, vaan tuntuu ajavan vilpittömästi kuntalaisten etua.

Valtuustosalissa kierteli paljon aloitteita allekirjoitettavana, mm. tuulivoimapuistosta Vantaalle. Sehän sopii meille merelliseen ja samalla tuntureistaan tunnettuun "Windy Cityyn". Aloitteissa kiersi myös rasismin vastaisen viikon toive, joka taidettiin vetää kannattamattomana veks.

Niinistön Jaskan ja Weckmanin Markun yhteisaloite Askinpuiston säilyttämiseksi Askistossa kiersi myös.

Laitoin oman aloitteeni kiertämään. Sain aloitteeseen 31 allekirjoittajaa 67:sta. Ei paha! Kuntalaisten parasta ajattelevia valtuutettuja löytyy!

Lähetin valtuutetuille maililla edellisenä päivänä aloitteen tutustuttavaksi.

Ja itse aloite meni näin (ja tämä ei ole itsestään selvyys kaupungin toiminnassa, tuli tutkittua):

VALTUUSTOALOITE
ALOITE VANTAAN KAUPUNGIN HANKKEIDEN (PROJEKTIEN) HALLINNAN KEHITTÄMISEKSI

Esitämme virkamiesvalmisteluun Vantaan kaupungin hankkeiden aloituskäytännön yhdenmukaistamista ja vakioimista. Samalla otetaan käyttöön projektisalkun hallinta toimialoittain.

Muutos mahdollistaa projektien paremman arvioinnin, seurannan ja tarjoaa hyvän suunnitteluaineiston uusille projekteille.
Ehdotamme hankkeen aloituskäytännöksi alla kuvattua menettelytapaa:

- tilaaja määrittelee tarpeen projektien valintaryhmälle
- projektiehdotukselle tehdään esiselvitys (tuleva projektipäällikkö ja projektin omistaja)
- Myönteisen esiselvityksen tulosten perusteella projektipäällikkö ja projektin omistaja keräävät taustatiedot ja laativat projektiehdotuslomakkeen
- projektiehdotuslomake hyväksytään ko. toimialan lautakunnassa
- projektin toteutusta valvotaan projektin suorituksen aikana, päävaiheiden valmistuminen raportoidaan keskitettyyn projektihallintaan ja –valvontaan
- projektin päätyttyä projekti katselmoidaan ja arvioidaan

Projektiehdotukseen kerätään vähintään seuraavat tiedot:
- hankkeen yksilöivä nimi
- lyhyt kuvaus
- tavoite
- hankkeen kohderyhmä
- tavoiteltavat hyödyt hankkeen kohderyhmälle
- kokohankkeen aloitus- ja päättymispäivämäärät
- kokonaisbudjetti
- rahoittajat ja rahoitusosuudet
- Vantaan kaupungin osuus budjetista
- projektin henkilöresurssien tarve
- projektipäällikön nimi
- projektin omistajan nimi
- projektiryhmän koko
- projektin ohjausryhmän koko

Esitetyillä menettelytavoilla saavutetaan seuraavia etuja:
- saadaan kokonaisnäkemys käynnissä olevista hankkeista
- luottamushenkilöt voivat vaikuttaa aiemmin aloitettaviin hankkeisiin
- luottamushenkilöt sitoutuvat hyväksynnällään projektin seurantaan ja ottavat myös vastuun hankkeen tavoitteiden toteutumisessa
- projektipäälliköllä, projektiryhmällä ja projektin ohjausryhmällä on yhteinen näkemys projektin tavoitteesta, aikataulusta, budjetista ja vastuista
- saadaan uusien projektien suunnitteluun hyvää pohjatietoa
- saavutetaan kustannussäästöjä tarkemmalla valvonnalla
- erotetaan jatkuvat prosessit ainutkertaisista projekteista
- motivoidaan henkilöstöä kehittyvään, ammattimaiseen projektitoimintaan

Timo Uppala
Kaupunginvaltuutettu (PS)


Nyt odotellaan mitä virkamiesvalmistelusta tulee ulos. Tämä olisi merkittävä muutos, joka ohjaisi projektien suunnittelua vakioituun malliin. Motivoisi myös projektin tekijöitä, koska mikäs sen on motivoivampaa kuin tehdä työtä, jolla on selkeä tavoite ja jonka valmistumista seurataan ja valvotaan, hyvässä mielessä - ei kyyläämällä.

Vantaan kaupunkijuhliin kuuluva prätkänäyttelymme järjestetään taas. Ajankohta on 14.5.2011 klo 10:00 - 14:30.
Näyttelyyn tulee mukaan sekalaisen prätkäkaluston lisäksi nuorison mopot, jotka tulevat Vantaan nuorisotoimen masinoimana mestoille.

Näyttelyalueella mukana Poppamies-chilituotteet.

Näyttelyn jälkeen klo 15:00 - 22:00 kansainvälinen biker-lätkäturnaus Myrtsin 1.hallissa.



Viikonloppuna siunattiin haudan lepoon entinen duunikaverini. Ilman tämän kaverin äärettömän pitkäjänteistä apua en olisi saanut omaa firmaa käyntiin. Asenne opetti myös paljon. Aina ystävällinen ja äärimmäisen ammattitaitoinen. Kiitos Halli kaikesta, lepää rauhassa.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Vapaa-ajan lautakunnan kokous, somaleille rahaa omaan toimintaan, Hämeenkylän Muskarin kokous

VAPAS-kokous 4.4.2011 Tiksissä

Kokoukset alkaa mennä fyysisiksi:



Ei vaiskaan, tuli limppu huuleen pappalätkässä.

Aluksi Mertsi Lindgren kävi esittelemässä romanikulttuurikeskushanketta, joka oli livahtanut jo valmisteluvaiheessa julkisuuteen (klikkaa tästä Hesarin juttu)

Kuulemma Vantaa ja Jämsä ovat kilpasilla tästä hankkeesta, kumpihan voittaa! Saa nähdä mitkä olisivat kustannukset jota velkarahassa rypevälle Vantaalle tästä koituisi. Ja kaikki ylläpitokulut pitää tietysti huomioida.

Tiedoksi merkittävät asiat:

"Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt päätöksellään 24.3.2011 valtion avustusta maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla yhteensä 104 000 euroa."

Jatkossa siis kaupungin itse jakamille maahanmuuttajien erityisliikuntaryhmien tuille ei ole tarvetta?

Näemmä aluetoimikunnilta oli haettu rahaa: Somali reconstruction And Social Development ry:n (SORASOD, muista lyhenne, kun luet blogia pidemmälle)seminaarit, Myyrmäen aluetoimikunta on jakanut näille 22.3. 1200€ seminaareihin. Olivat hakeneet yli 7000€ avustusta.

VAPAS hankkeiden (projektien) tilanne 4.4.2011. Olen kysynyt "VAPAS-projektisalkun" perään jo aiemmin. Saamamme powerpoint kalvosarja oli ehkä vastaus siihen. 38 projektia on käynnissä.

Tein tämän aineiston pohjalta oman excelin simppeliksi projektisalkuksi ja lähetin sen VAPAS-sihteerille eteenpäin välitettäväksi. Sain kiitettävän pian täytettyjä exceleitä eri toimialoilta. Koostin ne excelit yhteen ja voila! siinä oli VAPAS-projektisalkku. No joo, kulttuuripuolen projektit jäivät vielä toki puuttumaan.

Aika isoja asioita: hankkeiden kokonaisbudjetti 14,5 MEur ja Vantaan osuus 5,7 MEur!
Pyysin täyttämään projektipäälliköiden nimet ja projektin omistajien nimet, sekä arvion valmiusasteesta. Nyt kun tätä vaan käytettäisiin jatkossa, jotta saataisiin projektit pysymään edes jollain lailla yksissä kansissa. Näin isoihin hankkeisiin pitää löytyä seurantaa.

Hiekkaharjun urheilukentän huoltorakennus. "Hankkeen peruskorjattavan huoltorakennuksen bruttoala on noin 284 m². Huoltotilan huonealan tarve on 70 m² ja katoksen 300 m². Huoltorakennuksen peruskorjaukseen ja laajennukseen on alustavasti varattu vuosina 2011-2012 yhteensä 700 000 euroa."

Siis 70 m2 lämmintä tilaa ja 300 m2 katosta. Ompa kallista! Taitaa suomalainen työ maksaa? Vai tuleeko kullatut hanat?

Korson koulun peruskorjaus: 3 MEur vuosille 2012-2013.

Avustustyöryhmän loppuraportti. Ihan ok. Nyt aletaan huomioida avustuksissa mm. järjestöjen saamat tilat, avustuksen jakamista koordinoi oma avustustiimi.

Järjestöavustukset.

Yhtänä kohteena Monika-Naiset liitto ry: esitetään 5000€:n tukea.

"Matalan kynnyksen kriisipalvelua sekä ohjausta ja neuvontaa väkivaltaa kokeneille naisille ja lapsille. Voimavarakeskuksen toiminta ehkäisee maahanmuuttajanaisten ja lasten syrjäytymistä sekä edistää kotoutumista. Myös nuorten maahanmuuttajanaisten tukena (kunniaväkivalta- ja ihmiskaupan uhrit)."

Miksei keskitytä syyn korjaamiseen? Nyt korjataan oiretta, mikä tietysti on myös tärkeää.

Itä-Vantaan somalikulttuuri yhdistys ry haki n.1200€:n avustusta ja sai 800€. Pikkusummia, mutta peruste on huono:

"Ompelukerho maahanmuuttajanaisille. Haemme rahoitusta ompelukerhon vetäjän palkkaamiseen. Havukosken nuorisotilalla on toiminut KML-hankkeen avulla vuoden 2010 alusta ompelukerho. Hankkeen avulla pystyimme ostamaan ompelukoneita ja saumurin, sekä palkkaamaan opettajan. Nyt toiminta on loppumassa, koska meillä ei mahdollisuutta maksaa opettajalle palkkaa. Koska toiminta on erittäin suosittua, toivoisimme kerhon jatkuvan. On tärkeää, että naisilla on mielekästä tekemistä, näin he oppivat uusia asioita sekä oppiva suomenkieltä tekemisen ohella. Toiminta auttaa naisia (äitejä) jaksamaan, edistää kotoutumista ja näin tukee myös koko perheen hyvinvointia."

Eikös nämä somalittaret luudaa liikaakin keskenään, jolloin kielenoppiminen vaikeutuu. Avustushan on karhunpalvelus. Mukaan vaan valtaväestön toimintaan, johonkin Martta-jutskaan tms. Ja suomenkieltä opitaan samalla, kun on pakko.

Esitin noilla perusteilla avustuksen eväämistä ja Herrasen Jone kannatti. Äänestys: 14-2, häviö (!)

Tanssiteatteri Raatikon kannatus ry 2100 €, tietysti. Vähän aikaa sitten tuutattiin yli 125 000 Raatikolle.

Itä-Vantaan somalikulttuuriyhdistys ry 3300 Peruste: Toimintamuotona olisi leiri nuorille Lemillä 27.6-3.7.2011, sekä retki Tampereelle kesällä tai syksyllä 2011.

Esitin avustuksen eväämistä perustelleen taas eriytymisellä muusta yhteiskunnasta. Jone kannatti. Äänestys: 14-2, häviö (!).

Maahanmuuttajan Kulttuuri ja Taideyhdistys (MKTY) ry hakemus myöhässä, ei myönnetä avustusta. Mutta alkuperäinen hakemuksen peruste on VÄHINTÄÄNKIN epäilyttävä:

"Yhdistys järjestää kesällä ohjelmaa, se on suunnattu pienituloisille (nyyh) perheille ja nuorison ryhmille. Ohjelman tarkoituksena on tukea perheitä, joilla on enemmän kuin 2 lasta (nyyh 2) ja nuorille opiskelijoille joille ei ole saatu kesätyöpaikkaa. (nyyh 3) Lisäksi ohjelma on vapaa-aika ja virkistysmuotoinen ja siihen nuoret jotka ovat 13-15 vuotiaita voivat osallistua." (Häh?)

Hakivat muuten 6750 euroa tähän toimintaan!

Kulttuurin kohdeavustukset ja taiteilija-apurahat. Vantaan Sanomien kyselyssä 1200 vastaajasta n. 60% olisi valmiita leikkaamaan taiteilija-apurahoja.

Esityslistalla saatetekstissä luki karun selkeästi: Taiteilija-apuraha yhteensä 78500 €, Säästövelvoite 0 €.

Mitä vantaalainen veronmaksaja hyötyy mm. taiteellisesta työskentelystä Barcelonassa tai opintomatkasta Lontooseen?

Kohdeavustuksien myöntäminen nuorten toimintaan: Maahanmuuttajan Kulttuuri- ja taideyhdistys, MKTY ry 3000 €, Somali reconstruction And Social Development ry:lle 2500 €.

Esitin jälkimmäisten avustusveijarien eli Somali reconstruction And Social Development ry:n (tuttavallisemmin SORASOD avustusslangilla) avustuksen hylkäämistä.
Jone kannatti. Äänestys 14-2, häviö (!).

Näihin äänestyksiin meni muuten aikaa n. 2-3 min. / äänestys, joten ne ei venyttäneet kokousta. Jonkun huisin tärkeän (koska sitä esittivät muut) sanamuodon hinkkaaminen vei sen sijaan paljon enemmän aikaa.

R3 Maahanmuuttajien tuki ry:n raportti:

Valtuustokyselyssä kysyin miten käynnistämämme hanke on lähtenyt käyntiin. Tämä raportti on vastaus kyselyyni. 2010 laitettu yhteiskunnan varoja tähän hankkeeseen yhteensä 25000, Vantaalta n. 6500€ (esityslistalla sanotaan: Vuonna 2010 Vantaan kaupungin osuus on 3 844 euroa). Olivat saaneet työllistettyä jonkin verran porukkaa, hyvä homma! Seurataan jatkossakin hankkeen tuloksia.

MaMu-avustusten laskuri tämän vuoden alusta näyttää 4.4. VAPAS-kokouksen jälkeen 26335 €:n summaa.

Kävin 5.4., tiistaina vireästi toimivan Hämeenkylän muskarin kokouksessa. 125 sikramaa häärii musiikkiopetuksessa, joka tukee kotihoitoon siirtyneiden lasten sosiaalista kehitystä. Aikovat lisäksi laajentaa toimintaa mm. bändipajalla 6-9 vuotiaille, sisarusmuskaria ja senioreille hoitokoteihin "muistelumuskaria". Tämä näin aktiivisesti ja laajasti kuntalaisia tukeva toiminta saa kaupungin avustuksia 5000 € vuodessa. Hmmm..... muistellaampas tekstiä tuosta ylempää... Vantaa on tukenut maaliskuuhun mennessä tänä vuonna yli 26 000 eurolla maahanmuuttajien omia toimintaryhmiä. Puhumattakaan poliittisista nuorisojärjestöistä. Sekin perkkll... herkkujen jakamiskokous on vielä edessä.

Prätkän kasaaminen on kiivaassa käynnissä. Kelit lämpenee, lumi sulaa ja perinteinen pakokauhu valtaa mielen. Jotkut jo ajelee ja kiihdyttää toisten kasaamishysteriaa. Vaihdelaatikon sivuakselin lakru ja stefa on vaihdettu, kaksi venttiilinohjuria ja pakovena vaihdettu (oli vähän öljyä tulpassa, ei kyllä pölläytellyt), viton ohjurinkumit, kaasari rempattu korjaussarjalla, svingin puslat vaihdettu takas orggiskumisiin, maadoitukset parannettu. Vielä etupään stefat vaihtoon. Ai niin, ostin ebaystä Aprilia Millen (vm 2005) Brembon nelimäntäiset jarrupuristajat eteen. Joutuu tekemään sovitepalat alaputkiin, mutta homma onnistuu. Vaihdoin samalla kaikki jarruletkut teräspunosversioihin.

Perjantaina 8.4. Freda 42 Dom:issä BLACKFOOT ja la - su Turussa veteraanilätkäturnauksessa.

IFK perhana näyttää pärjäävän. Stadin ykkösjengi jäi lomille jo aiemmin.

Päätän raporttini täältä tähän.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Valtuuston kokous 7.3.2011 ja 1200 ihmisen tekemä leikkauslista - vähiten tärkeät menot

Kaupunginvaltuuston kokous 7.3.2011



Toiseksi viimeinen kokous ennen eduskuntavaaleja. Odotettavissa PALJON puheita ja huomattavaa terästäytymistä valtuustotyöskentelyssä. Silmät kiiluivat ja otsat kiilsivät, kuohaa pyyhittiin suupielistä. Ilmassa oli sähköä.

Nimitysasioita aluksi aika liuta.

Jonkin verran keskustelua aiheesta "Kaupungin omavelkaisen takauslimiitin myöntäminen Vantaan Energia Oy:lle Långmossebergeniin rakennettavan jätevoimalan rahoitusta varten"

Eli suomeksi: Vantaan kaupunki takaa Vantaan Energian lainasta 250 MEur osuuden. Helsingin kaupunki omistaa yhtiöstä 40% ja Vantaa 60%. Vantaa kuitenkin takaa yksin tuon lainan eli ottaa riskin. Stadi kyllä vetää tuloksesta sujuvasti kermat päältä osuutensa mukaan, sitten kun sen aika on.

Malmi teki tästä esityksen, jossa pyydettiin palauttamaan asia KH:n käsittelyyn eli kumpikin takaisi omistusosuutensa mukaan lainaa.
Niikko kannatti. ÄÄnestys Malmin esitys 6 - 61 alkuperäinen esitys. Meidän ryhmästä 2 äänesti muiden mukana.

Kimmo "viharikos", "matkustaja" Kiljusen ja useiden muiden (26) valtuutettujen aloitteeseen sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksujen perinnässä havaittujen epäkohtien ehkäisemiseksi ja tarvittaessa maksujen alentamiseksi tai niistä luopumiseksi

Tämäkin aiheutti keskustelua, mutta ei muita toimenpiteitä. Apul. kaupunginjohtaja Lipposen vastauksessa kerrottiin, että tämän kustannusvaikutukset on satasia, ei tuhansia.

Heinosen Ilmari (vas.) oli tässä kokouksessa todella pontevana. Olen aina pitänyt Ilmarin tyylistä ajaa oman kylän asioita pyyteettömästi ja vilpittömästi ilman mitään itsekästä oman egon buustausta. Nyt Ilmarilla oli lähes joka asiaan valtava vimma heittää kommenttinsa kehiin. Jossain vaiheessa kannattaa kuitenkin aina miettiä, ettei tarpeettomasti venytä kokousta eli jättää ne pahimmat kelaukset ja uudelleentoistot väliin. Sillä säästää kuntalaisten rahaa. Kun kokous menee yli kolmen tunnin rapsahtaa heti lisätunnit valtuutetuille ja virkamiehille.

Listalla oli myös asemakaavan muutos nro 002091 ja tonttijaon muutos, Hämeenkylä eli oikeasti kyseessä on Pähkiksen koulua vastapäätä oleva kalliotontti ja sinne siis rakennetaan kerrostalo. Tämä on VAV:in hanke, joka harhautti ainakin minut luulemaan, että Pähkis 2:seen tehdään lisää kaupungin vuokrakämppiä. Tästä ei ollutkaan kyse. Tontille tulee kovan rahan asuntoja, pieniä huoneistoja. Keskimäärin 49 m2. Puheenvuorossani esitin, että koulun ja pallokentän vieressä olisi loistava paikka perheasunnoille. Kuulemma pienistä kämpistä on nyt huutava pula. Ok, olin väärässä.

En juuri koskaan käy missään luottamustoimien mukanaan tuomissa kissanristiäisissä, mutta nyt päätin tehdä poikkeuksen. Tuli kutsu Helsingin ja Vantaan luottamushenkilöiden liikuntailtaan Kisikseen (Kisahalli, juntit). Ohjelmassa oli kuntonyrkkeilyä, pilatesta (?) ja lentismatsi. Oli sopivasti vapaa-ilta, joten ilmoittauduin mukaan.

Kisiksessä tuli käytyä aika paljon 70-luvulla, kun painin Viipurin Voimailijoissa. Kisis oli hieno mesta, jäätiin usein treenien jälkeen sinne luudaamaan ja testaamaan kaikkia erikoisia lajeja. Tölikkäläiset kundit lähti joskus painitreenien jälkeen Paavo Nurmen puistoon "hakkaamaan homoja". Tais sillä puistolla olla oma lempinimensäkin. Siellä oli silloin aina jotkut itsensä paljastajien/namusetien tai muiden sekoboltsien kokoontumisajot ja näitä nää kävi tönimässä. Ainakin juttujensa mukaan.

Kisis ei ollut muuttunut juuri mihinkään. Siistimpi se oli ja paikkoja oli uusittu. Vaksien koppi oli edelleen tutulla paikalla. Sieltä "Sumo" heitteli raakaa herjaa meille treeneihin tuleville nööseille.

Itse liikuntatapahtuma oli minuuttiaikataululla erittäin hienosti järjestetty tilaisuus.

Jokaiseen tapahtumaan oli varattu ohjaaja meitä varten. Ohjaaja oli tuonut paikalle varusteet sekä suunnitellut aikatauluun sopivan kevyen treeniohjelman. Kisiksen saunatiloihin oli varattu iltapala KAIKILLE ennakkoon ilmoittautuneille.

Paljonkos meitä vantaalaisia valtuutettuja sitten oli paikalla?
kaksi - Kuntsin Hanna (SDP) ja minä. Ennakkoilmoittautuneet tekivät ns. oharit eivätkä kaikki edes vaivautuneet ilmoittamaan järjestäjille estymisestään.

Stadilaiset tekivät samanlaisen jullikan; heitä paikalle tuli kolme.

Kaikkiaan paikalle piti tulla lähemmäs 20 luottamushenkilöä.

Kummankin kaupungin luottamushenkilöiltä melko erikoista.. käsittämätöntä toimintaa jättää ilmoittamatta esteistä nykyisten viestitysmahdollisuuksien aikana.

Osa ilmoittamatta poisjääneistä on eduskuntavaaleissa ehdokkaina. "Joka on vähässä falski - on paljossa petollinen", sanoo vanha suomalainen sanalasku.

Harmitti järjestäjien puolesta, harmitti paikalle varattujen ohjaajien puolesta, harmitti myös junnulentopalloilijoiden puolesta, joiden vuoro oli peruttu Helsinki-Vantaa luottamushenkilöiden lentismatsin vuoksi.

Ehkä toiset vaan on niin kiireisiä ja tärkeitä, ettei heidän tarvitse ilmoittaa esteistään.

Pilates oli muuten yllättävän tehokkaan tuntuinen syvien lihasten treenauslaji. Täytyy myöntää, että menin valtavilla ennakkoasenteilla ladattuna mukaan. Ei varmaan tekis huonoa käydä tollasessa säännöllisesti. Keskittyminen vaan herpaantui välillä, kun päivällä Porvoon duunireissulla hotkitun hampurialisaterian vuoksi n. 3 litran kaasulataus oli ns. hollilla. "Napa selkärankaan vaan, vatsa tiukkana!". Lisäksi en ollut aivan varma selinmakuulla jalat levällään venyttäessä, että olikohan näissä futissortseissa ne kiinteät alushousut vai ei.

Liikuntailtaa edeltävänä päivänä toteutin pitkäaikaisen haaveen; hiihdin 12km matkan duuniin ja tietysti illalla takas. Reitti: Linnainen-Hämevaara-Lintuvaara-Leppävaara-Laajalahti-Merenjäällä Otaniemen ohi Keilarantaan. Reitti löytyy Sport-Trackeristä kuvineen. Uskomattoman hyvät ladut ja suksiminen onnistui hyvin. Ainoat kävelyt oli Sello takaa Lepuskista Turunväylän yli ja Kehä I:sen ali Villa Elfvikiin. Yllä kuva just Turunväylän sillalta.

Ja allaolevassa lehtileikkeessa uskoa siihen, etten aina ole ollut mielipiteineni ihan metsässä. Juttu, jossa oli kysytty 1200 ihmiseltä mielipiteitä mistä menoista heidän mielestään voisi leikata.

Jutun otsikko on tietysti kokoomusmedian eli Vantaan Sanomien linjan mukainen. Eli ulkoisetetaan. Mutta katsokaa ao. lehtileikettä! Suurin osa, lähes 60% vastaajista olisi valmis leikkaamaan taideapurahoista! Tulos on merkittävä, todella merkittävä.
Myös huippu-urheilun tuesta ollaan valmiita leikkaamaan.

Olen aina ihmetellyt taiteilija-apurahojen (lisäksi kulttuurilaitosten, ooppera, teatterit jne.) tukemista. Joku on saattanut sen ehkä näistä blogeista huomatakin, heh. Hyvä huomata, etten ole mielipiteineni yksin. Niin kauan, kun keräämme keräyksillä varoja lastenklinikoille, syöpäsairaille, veteraaneille, pitäisi kulttuuritukien rahahanat olla kiinni.

maanantai 28. helmikuuta 2011

VAPAS-kokous 28.2.2011, mm. uusia virkoja roppakaupalla

Olin viikonloppuna pelaamassa mopomiesten lätkää Porissa perinteisine jatkomeininkeineen paikallisten vieraana. Vieraanvaraisuus oli huippuluokkaa kaikkialla muualla paitsi kaukalossa. Pataan tuli patapaitojen kotiluolassa.

Sain tänään 28.2.2011 kaverilta tekstiviestin, jossa kiiteltiin Linnainen - Pähkinärinne kävelytien valaistuksesta. Ajelin autolla himaan luuri korvassa, enkä huomannut tätä meille tärkeää tapahtumaa. Onkin ainoita plus-merkkisiä asioita tässä luottamus-Via-Dolorosassa. Kiitos toteuttajille, hieno homma että saimme vihdoin tällaisen perusasian kuntoon kotinurkillamme.

Ja sitten vapaa-ajanlautakunnan kokoukseen.

Alkuun esittelyt mm. Vantaan skeittipalveluverkkosuunnitelmasta (miten tällekin saadaan heti näin byrokraattinen nimi!).

Suunnitelma on aika itäpainotteinen. Rajatorppa-Hämeenkylä-Linnainen-Hämevaara-Varisto-Askisto aluiden läheltä puuttuu skeittipaikka suunnitelmasta. Kehä III-Porintie risteysalueen tuntumassa tai Rajatorpantie-Porintie alueella voisi olla hyvä mesta. Laadin tästä pöytäkirjalausuman.

Tässä kuva skeittialueista, tulevista ja nykyisistä. Selvitys on muuten ensimmäinen laatuaan pk-seudulla. Hyvä Vantaa!



Lisää tiedoksi merkittäviä asioita: Hiekkaharjun nuorisotilan peruskorjaus - Hiekkaharjun paloasema väistötilaksi kunnes remontti saadaan tehtyä.

En tunne itse aluetta, mutta tätä paloasemaa esitetään tämän järisyttävän kalliin Hiekkaharjun nuorisotilan remontin (1,4 MEur) väistötilaksi eli tilapäistilaksi.
2011 loppuun siis väistötilat paloasemalla, sen jälkeen jatkosta on neuvoteltava Hartelan kanssa.

Tiedoksi merkittiin myös, että lautakunta matkustaa lautakuntaseminaariin 25.-26.8.2011 Tampereelle.

Lähempää ei varmaan löytynyt kokouspaikkaa. Kysyin miksi Tampereelle, koska valtuustovaliokunta on tehnyt suosituksen seminaarien pitämiseksi Vantaalla. Tampesteriin pitää kuulemma mennä, koska sinne mennään tutustumaan johonkin erinomaisen erilaiseen toimintaan, mistä poimimme parhaat palat päältä. Ehkä.

Työllistämispalvelut esittivät omat tarinansa. Paljon on tehty ja tehdään, mutta silti ollaan "keulilla" pk-seudun työttömyystilastoissa. Askel-hankeen esittelyn yhteydessä oli hyvä lainaus työkkärin asiakkaalta "Tuntuu, että me olemme virastoa varten eikä virasto meitä varten".

Otin puheenvuorossani esiin jälleen omat kokemukseni vantaalaisena yrittäjänä siitä, ettei työllistämispalvelut ole lähettänyt yhtään emailia, jossa kerrottaisiin mitä jelppiä yrittäjä saisi työllistäessään nuoren. Kaikki konttoriväline- ja kurssikauppiaat osaavat laittaa kyllä sähköpostia, vaikkei tarvitsisi.

Mainitsin myös esimerkin bonuspalkan voimasta: jos autokaupassa myyjät olisivat kk-palkalla, saisi liikkeissä varmaan vaeltaa aivan rauhassa. Provikkapalkan vuoksi niitä saa raahata mukanaan nilkoissa ja käsivarsissa ulos.

Päästiin myös listan asioihin. Tarvitaan taas lisärahaa, koska on syntynyt/syntyy uusia tiloja joihin tarvitaan porukkaa toimintaa pyörittämään.

Asialistalla oli myös monikulttuurisuusasiain koordinaattorin vakanssin 000597 muuttaminen viraksi ja nimikkeen muuttaminen monikulttuurisuusasiain päälliköksi

Pätkä työtehtävistä: "monikulttuurisuusasiain päällikön tehtäväalueeseen kuuluu hyvien etnisten suhteiden edistäminen ja monikulttuurisen ilmapiirin vahvistaminen Vantaalla."

En taida hakea tähän virkaan.

Soittelin aiemmin hallintoasioista tietävälle virkamiehelle ja kyselin eikö tämä käytännössä tarkoita vakinaistamista ja pian jonkinlaisen "viraston" perustamista alaisineen? Ei kuulemma, helpottaa kuulemma julkisen vallan käyttöä. Tämä julkisen vallan käyttö oli mainittu myös muiden perustettavien virkojen syynä.

Kysyin viranperustamisen kustannusvaikutuksia, mahdollista viraston synnyttämistä tähän ympärille jne.

Vt. toimialajohtaja Nygren: ei ole kustannusvaikutuksia. Ei tule virastoa.

Esitin, että asia jätetään pöydälle. Ei tullut kannatusta, Jone oli muissa hommissa.
Joten virka syntyi. Virka pyritään aina täyttämään ja sen purkaminen on hankalaa. Viralle on näemmä jatkuva tarve, antaudutaan sellaiselle asenteelle, että paapottavaa aina riittää.

Kaupunkikulttuuripäällikön vakanssin 308004 muuttaminen viraksi alue- ja tapahtumapalveluiden tulosalueella. Lisää virkoja ja vielä hankepäällikkö työllistamispalveluihin. Kuulemma tämä vakanssikin oli unohtunut perustaa. Näin tärkeä homma - vastata suurimman työttömyysprosentin omaavan kaupungin työllistämispalveluiden projekteista ja toimi on ollut näin epämääräisellä pohjalla.

Selvitys Kukonnotkon leirikeskuksen liittämisestä Heinolan kaupungin kunnallisiin vesi- ja viemärijärjestelmiin

Eli Vantaan omistuksessa oleva leirikeskus liitetään vesi- ja viemäriverkkoon. Hintaa hankkeelle tulee n. 135000 e, kun putket vedetään järven pohjan kautta.

Yksi esimerkki siitä, mitä tällaisten ulkopuolisten alueiden omistaminen ja ylläpito maksaa.

Esityslistalta vedettiin pois kohdeavustusten jakaminen nuorisotoimintaan. Tästä kuitenkin pari poimintaa, koska esityslista oli julkisesti jaossa ennen kokousta:

päätetään myöntää seuraavat kohdeavustukset:
- Maahanmuuttajan Kulttuuri- ja taideyhdistys, MKTY ry 3000 € Koivukylässä sijaitsevan nuorten tilan, Aulan, vuokrakuluihin ajalle 1.3. – 31.12.2011
- Somali reconstruction And Social Development ry:lle leiristä aiheutuviin lasten ja nuorten osallistumismaksuihin enintään 60 € /osallistuva nuori ja enintään 40 € / osallistuva lapsi, kuitenkin enintään 2 500 €


Jep jep.

Olen alkanut kerätä omaa taulukkoa, johon olen poiminut kaikki maahanmuuttajayhdistysten saamat tuet kaupungin kaikilta eri luottamustoimielimiltä. Jos ja kun nämä kaksi listalla ollutta avustusta olisi hyväksytty, olisimme keräämäni tiedon mukaan jakaneet jo kahdessa kuukaudessa lähes 15000€ MaMu-yhdistyksille. Aluetoimikunnat ja lautakunnat syytävät näille pikkuavustusta lähes joka kokouksessa. Miten ihmeessä esim. vietnamilaiset pystyivät kauan sitten integroitumaan yhteiskuntaamme ilman jatkuvaa tuen tuuppaamista?

Jostain syystä (mikä ei kuulunut takapenkkiin asti) tämä esityslistan kohta siis jätettiin pois. Varmaan esitetyt tukisummat oli liian pieniä. Heh.... ehkä... Glumps.

Siinä kokous pääpiirteissään.

Ai niin, PerSujen eduskuntavaaliohjelma julkaistiin.

Siellä oli paljon hyvää, mm. maahanmuuttaja-asiat ja kulttuurin osalta pisti erityisesti silmään lause:
Kulttuurirahoja on ohjattava niin, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Tekotaiteelliset postmodernistit voivat hankkia rahoituksensa vapailta markkinoilta Jes!

Vaaliohjelman julkistamisviikolla pyysin paria yrittäjäkaveria mukaan kertomaan näkökulmiaan vaaliohjelman sisältöön vaikuttamaan pystyville PerSuille. Kaikki tulivat paikalle ja keskustelu oli hyvähenkinen. Valitettavasti demari-SMP-AY-siipi sai voimakkaamman otteen ohjelmaan, mutta saimme jotain pieniä säätöjä tehtyä ohjelmaan.

Silti ohjelmasta jäi tunkkainen SMP-dunkkis rotsiin. Ei tämän suuntaisilla lauseilla kannusteta yrittäjyyteen eikä yrittäjyyttä, joka kuitenkin kannattelee maatamme:

- Yritysten osinkoverotusta on kiristettävä
- Lisärahaa valtion kassaan taloudellisesti menestyviltä yhdistyksiltä
- Ei verokilpailulle eli yhteisöverotuksen taso on säilytettävä
- Varallisuusvero takaisin
- Veronmaksuhalukkuudesta on huolehdittava myös yhteisöllisellä sosiaalipolitiikalla
- Perussuomalaiset lisäisivät pääomaveroon progression ja alentaisi 45 000 euroon verottoman osinkotulon määrää listautumattomissa yhtiöissä.
Eli nyt saa maks. 90000€ vuodessa "verotonta" (josta on jo maksettu 26% yhteisöveroa) osinkoa ulos yrityksestä.

Missä on kannusteet yrittämiselle? Maassa, jossa palkansaajien tuloveroprogressiokin on Euroopan kireimpiä.

Entäs tämä lause, jossa torpataan kapulakielellä veronalennukset: "Veronalennusten seurauksena julkisen sektorin tulot pienenevät ja kansalaisten käteen jäävät tulot periaatteessa kasvavat, minkä seurauksena taas elinkeinoelämä saattaa vaatia palkkojen alentamista. Perussuomalaisten mielestä Euroopan talousongelmia ei pidä lähteä hoitamaan julkista sektoria romuttamalla eikä palkkoja alentamalla."

Veronalennuksilla olisi painettu turbo-boostia talouselämälle, lisätty ostovoimaa, mahdollistettu jonkin sortin palkka-ale (koska käteen jäisi veronalennusten jälkeen saman verran tai jopa enemmän) eli lisätty maamme houkuttelevuutta hyvän luotettavan työvoiman maana, lisätty yritysten perustamishalukkuutta jne.

Me ajetaan itsemme tällä menolla umpikujaan. MCKinseyn raportti Suomen tilasta (klikkaa) sisältää seikkaperäistä ja hyvää tietoa miten meidän pitäisi edistää talouttamme.

Siellä kerrotaan mm. maamme "kantosuhteen" suositus laskukaavana:
(Muu väestö + julkisrahoitteisten sektoreiden työvoima) / (Yksityisrahoitteinen työvoima) = 1,9

Siis pitäisi olla. Vuonna 2007 em. luvut olivat olivat (2830000 + 660000)/1810000 = 1,92 eli suhdeluku oli silloin ok.

Muuten yhteiskunta eli vaan pelitä. Tämä on faktaa. Eli jos yksityispuoli saadaan työllistämään enemmän, voidaan paremmin huolehtia julkisten palveluiden tuottamisesta eli peruspalveluista, sekä paapoa oikeasti apua tarvitsevia ja niitä joita vaan ei nappaa kantaa korttaan yhteiskunnan kekoon.

Näihin asioihin panostaminen olisi pitänyt näkyä paremmin PerSujen ohjelmasta, tuntuu että suositeltavampaa on vaan heittäytyä yhteiskunnan elätettäväksi. Laitetaan rikkaat porvariherrakapitalistit maksamaan, jotka kuitenkin oikeasti on tavallisia sinnikäitä puurtajia. Lyödään vaan enemmän taakkaa niskaan.

Eipä näiden asioiden huomioimista tosin muidenkaan puolueiden ohjelmissa taida olla.

PerSujen vaaliohjelma löytyy kokonaisuudessaan tämän linkin takaa (klikkaa).

Loppuun kuva valtuustosalista, jossa Jone ja mä juonitaan jotain haljua.
Luottamushommissa tulee koko ajan pataan niin tasaiseen tahtiin, että jatkaminen on seuraavana valtuustokautena on aika vaikeaa nyt ajatella. Omat teki vielä jullikat ehdokasasetteluissa, joten vanha sanonta "on vaikea olla lojaali, kun puukko on selässä" pitää edelleen paikkansa.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Helsinki ei yhdisty Vantaaseen - historiallinen kokous 31.1.2011



Tässä kokouksessa päätettiin Helsinki-Vantaan yhdistymisselvityksen jatkamisesta. Tämän valtuuston isoin päätös. Pitkän linjan kunnallispoliitikot sanoivat samaa.

Ekaksi käytiin läpi kaupunginvaltuuston puheenjohtajien, kaupunginhallituksen ja konsernijaoston paikat. Vihreiden osalta tuli muutos Leena Korhosesta tuli valtuuston varapj ja Mikko Mäkelä Myrtsistä nimitettiin kaupungin hallitukseen ja konsernijaostoon.

Näiden jälkeen perinteisiä lautakuntien jäsenten vaihdoksia. Nimitysmuutokset käynnistivät kohtuullisen ison ruletin, varsinaiset luottamuspaikkojen onnenpyörän.

Seuraavana Myyrmäen Urheilupuiston kaavamuutos, joka mahdollistaa hotellirakentamisen futishallin viereen, ISS-stadionin kattamisen ja liikuntapaikkojen lisärakentamisen 4000 m2:llä.

Kysyin puheenvuorossani mahdollistaako kaava myös kipeästi kaivatun jäähallirakentamisen Myrtsin urheilupuiston alueelle. Peltomäki vastasi, että lisäjään rakentaminen on kaavassa mahdollista.

Sitten itseasiaan, Helsinki-Vantaan yhdistymiseen. Sain pitää oman puheenvuoron tokassa erässä ryhmittäin läpikäytäessä:

Puheenvuoroni on tässä:

"Tänään olemme perimmäisten kysymysten äärellä, lopetetaanko Helsingin ja Vantaan yhdistymisselvitysten tekeminen tähän, vai jatkammeko kuntajakolain mukaista, kaupunkien yhdistymiseen tähtäävää valmistelua. Kuntajakolain mukaan selvitysten jatkamispäätös on osa yhdistymiseen johtavaa prosessia. Se juna ei enää U-käännöstä tee, vaikka täällä kuinka toisin toitotetaan.

Kiitos kummankin kaupungin virkamiehille ja mukana olleille luottamushenkilöille, selvityksen tulos on selkeää luettavaa, loppuraportti on myös erittäin hyvin jäsennelty.

Raportti osoittaa merkittäviä eroja kaupunkien tavoissa tuottaa palveluita. Etenkin Helsingille raportti on erinomainen lähtökohta oman toimintansa kehittämiseen.

Meille vantaalaisille raportti tuottaa kerrankin ylpeilyn aihetta, olemme tehokkaampia, tuottavampia ja nykyaikaisempia. Ja heti perään pitää pyytää hillitsemään omahyväistä hymyilyä – meillä on edelleen omat mittavien investointien aiheuttamat jättiläishaasteemme – toimintaa on edelleen tehostettava, sekä tarpeettomia menoja karsittava. Jokainen menoerä menon suuruudesta huolimatta on puntaroitava tarkkaan.

Yksi oleellinen asia raporteista puuttuu. Olisi ollut erittäin helppoa vertailla organisaatiorakenteita esittämällä toimialoittain kuinka monta porrasta on kaupungin alimman tason työntekijän ja kaupunginjohtajan välillä. Uskon ja toivon, että olisimme saaneet tässä vertailussa paremman tuloksen.

Olisi todella mielenkiintoista tietää mikä on todellisena vaikuttimina tämän kaupunkien yhdistymiskiiman takana. Onko johtavien virkamiesten paikat jo jaettu yhdistymistä puoltavien ryhmien kesken? Onko taustalla jotain isompaa, jotain lupauksia yhdistymisen puuhamiehille?

On perusteltu, että yhdistymisellä saadaan aikaan säästöjä:

- Loppuraportti osoittaa selvästi, ettei yhdistymisellä saavuteta säästöjä – päinvastoin, alkuvaiheessa yhdistyminen lisää kuluja huomattavasti, mm. tietojärjestelmien ja palkkauksen yhdenmukaistamisen vuoksi.

- lisäksi kuntajakolain mukainen 5 vuoden irtisanomissuoja estää tehokkaasti hallinnon päällekkäisyyksien purkamisen

- yhdistyminen olisi mittava muutos kaupunkien työntekijöille, jotka vain vaivoin pystyvät peittelemään tällä hetkellä innokkuuttaan yhdistymiseen. Muutosvastarinta ja epäselvät vastuujaot murentaisivat palveluiden tasoa.

On myös perusteltu, että kuntalaisten palvelut paranevat:
- Loppuraportista voi kuitenkin lukea otsallaankin, että parhaassa tapauksessa vantaalaisilla palvelut pysyisivät ennallaan, Helsingissä taas palveluita pitäisi hakea kauempaa
- jos kaupunkien rajat poistuisivat, joukkoliikenteen maksut nousisivat takuuvarmasti nykyisen Helsingin rajojen sisällä. Vyöhykemaksut nostaisivat myös vantaalaisten matkojen hintoja
- vaikutusmahdollisuudet oman asuinalueen kehittämiseen vähenisivät merkittävästi

Tapani Mäkinen peräsi päättäjiltä rohkeutta, sitä saa mitä tilaa:
Jos katsotaan Vantaan karttaa, lentokenttä jakaa Vantaan kapeimmalta kohdalta kahteen alueeseen, Länsi- ja Itä-Vantaaseen. Mikäli Vantaa aiotaan oikeasti ajaa alas ja siten vähentää pääkaupunkiseudun kuntia, olisi luontevaa pohtia myös yhtenä vaihtoehtona Espoon liittämistä Länsi-Vantaaseen ja Helsingin liittämistä Itä-Vantaaseen. Tätä vaihtoehtoa ei ole käsitelty missään vaiheessa. En puhu tässä yhteydessä mitään Espoo-Kauniainen kuviosta.

Arvoisa puheenjohtaja, parasta on kuitenkin säilyttää Vantaa itsenäisenä kaupunkina. Naapureiden kanssa yhteistyötä lisäämällä asukkaiden palvelut paranevat ja verovaroja säästyy."


Todellakin, kaupungin lakimiehen mukaan kuntajakolain henki on, että yhdistymisselvitykseen mentäessä, kumpikin kunta haluaa yhdistyä. Vaikka Hesarin pääkirjoitus 31.1.2011 toisin väitti. Niin väitettiin myös monessa puheenvuorossa.

Enkä edelleenkään vastustanut liitosta sen vuoksi, että valtuustopaikka menisi yhdistymeessä kaupungissa. Kauankohan tätä tarvitsee jankata.

57 puheenvuoroa, keskustelu päättyi klo 21:57.

Äänestys 45-22, Helsinki-Vantaan yhdistymisselvitystä ei jatketa. Huomiota herättävää oli, että kolme kokoomuslaista valtuutettua äänesti yhdistymisselvityksen jatkamista vastaan! Todella rohkeita henkilöitä, toiminta omassa ryhmässä saattaa olla jatkossa hankalaa...

Tiedotusvälineitä oli paikalla hemmetisti. OSa kansanedustajaehdokkaista liehitteli median ympärillä valmiina tekemään mitä vaan, jos olisivat päässeet haastatteluun. Paino sanoilla valmiita tekemään mitä vaan.

Valtuutetut ja media ottivat kuvia äänestystaulusta äänestyksen jälkeen. Oli se niin historiallinen päätös.




Asialistalla kaksiportainen seutuhallintomalli eli miten hoidetaan jatkossa kuntien välinen yhteustyö mm. maankäytön, liikenteen jne. osalta. Päätettiin jatkaa selvittämistä. Kaikkien ryhmien allekirjoitettama tehtiin pöytäkirjalausuma, että KH:n on valmisteltava huhtikuuhun mennessä tähän Vantaan kanta.

Kokous kesti 9 tuntia.

Loppuun kuva 31.1.2011 duunin partsilta. Että voi olla talvinen auringonnousu komea: