Vapaa-ajan lautakunnan kokous 23.4.2009, RIIHIMÄKI (!!!)
kohta 6.
käytiin läpi avustusselvitystyöryhmän raportointi- ja selvitystyötä. Vapaksen edustaja menee mukaan.
Työryhmä tuottaa tarkempaa raportointia jatkossa päätöksen teon pohjaksi.
Ihmettelin puheenvuorossani kohdassa 24 kulttuuripalveluiden kohdeavustukset pääsylipputuloja keräävien esitysten tuen hakemisen tarvetta. Mikseivät tee sellaisia
esityksiä joita ihmiset käyvät sankoin joukoin katsomassa, jolloin tulot kattaisivat menot.
Jotenkin menisi mun yksinkertaiseen taloustajuun.
Kohta 26 Taiteilija-apurahojen jakaminen:
Norres esitti esityksen palauttamista.
Kannatin myös esityksen palauttamista.
Perustelin mm. tällä käsittelyssä hyväksytyksi merkityllä anomuksella:
"Matka Lappiin, Norjaan ja Islantiin tutkimaan valon olemusta keväällä ja kesällä.
Matkan tarkoituksena on tuottaa valokuvanäyttely ja tanssiproduktion valosuunnittelu. 2000 €"
Esitys palautettiin valmisteltavaksi, jes!
Kohta 41 Liikuntapaikka-avustusten (yht. 525 000€) jako
Myyrmäki 262 500 €, jakautuen jäähallit 176 500€, 23 500€, Areena 07 Oy 62 500€. Tikkurilaan meni toinen puoli
eli 262 500€. Tähän olin tehnyt valmisteluesityksen jonka lähetin puheenjohtajalle ja apulaiskaupunginjohtajalle.
Huom! hyväksytyssä esityksessä mainitaan "seurojen tuetun arvonlisäverollisen jään tuntihinnan tulee
olla enintään 68 €/h molemmissa yhtiöissä"
torstai 23. huhtikuuta 2009
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Kaupunginvaltuuston kokous 6.4.2009
Tein etukäteen kyselyn äänestäjieni joukossa esityslistan tulikuumasta aiheesta eli Helsingin ja Vantaan yhdistymisselvityksen tekemisestä.
Laitoin mukaan taustoja, yrittämättä värittää niitä etukäteen. Laitoin mukaan myös oman kantani (puolueettoman selvityksen puolesta, mikäli hinta ei kohoa huikeaksi ja jää pelkästään Vantaan maksettavaksi). Sain paljon yhteydenottoja ja lähes kaikki olivat selvityksen puolesta.
Liikuntapaikkasuunnitelman esittelyn kohdassa pidin puheenvuoron (eka puheenvuoro stagella).
Esitys oli pääpiirteissään sama kuin aiemmin täällä julkaistu.
Vihreiden Korhonen ja Kauppinen kannattivat puheenvuoroani, etenkin Kauppinen suositteli myös Pitkäjärven rannan kunnostamista ja Korhonen kannatti harrastejoukkueiden jäävuoroja.
Heinimäki ihmetteli miksi esim. Pohjola-stadion on tyhjillään iltapäiväaikaan, kun jäähallit ovat 14:00:sta eteenpäin täysin varattuja. En tiedä onko todella näin.
Valtuustokokouksen kanssa samaan aikaan oli Myyrmäen Urheiluhallit Oy:n yhtiökokous, jossa vastaan kaikkea ennakkoonsovittua oli päätetty jättää urheiluseurat pois yhtiön loppuaikojen hallituksesta! Käsittämätöntä peliä! Pelkastään kaupungin edustajat tekemässä saattohoitoa urheiluseurojen yhteisomistuksessa olleeseen käyttöyhtiöön jolla on omaisuutta ja varallisuutta. Seurojen pitäisi olla ehdottomasti valvomassa, että loppuvarat käytetään hallien kunnostukseen, käyttäjien hyväksi.
No niin, vasta klo 21:30 päästiin käsittelemään yhdistymisselvitystä. Huikea määrä ennakkoon pyydettyjä puheenvuoroja. Paikalla pyydettyjä puheenvuoroja heti kärkeen 21!
Pidin oman puheenvuoron joka meni näin:
"Olen kolmannen polven paljasjalkainen vantaalainen – ja tietyllä tavalla ylpeä siitä. Helsinkiläiset ja etenkin espoolaiset ovat laittaneet meitä ”alta lipan” aina ja joka paikassa. Terveellä itsetunnolla ja huumorilla tästä kuittailusta on aina selvinnyt.
Tätä taustaa vasten voisin periaatteesta heittäytyä mahtitunteilun varaan ja asettua jyrkkään taisteluasentoon nyrkki pystyssä kuntaliitosta vastaan.
Olisin kuitenkin puolueettoman kuntaliitostutkimuksen kannalla mikäli:
- selvityksen kustannusarvio olisi sellainen, että selvitys olisi tässä taloustilanteessa toteutettavissa, eikä jo kuristettuja palveluja kuristettaisi enää lisää
- selvityksen toimeksianto on julkinen ja selkeä
- selvityksen kustannuksiin osallistuvat kaikki kaupungit ja kunnat jota selvitys koskee
- selvityksen tekee riippumaton ja puolueeton yritys
Yhdistymisselvityksessä arveluttaa:
- epäilyttää, onko jollain tässä asiassa ”ketun häntä kainalossa”. Mitkä ovat yhdistymisselvityksen TODELLISET, VILPITTÖMÄT motiivit? Auta armias, jos selvittämispäätös tehdään nykyisten tietojen pohjalta ja taustalta paljastuukin joku juoni lyhytnäköiseen oman tai oman puolueen edun tavoiteluun!
- asettuuko joku kielteiselle kannalle pelkästään itsekkäästi peläten oman luottamuspaikkansa tai virkansa puolesta!
- kysyin jo valtuuston infotilaisuudessa, ettei selvitys ole ensimmäinen automaattinen askel yhdistymisprosessissa. Näin meille vakuutettiin ja me muistamme ketkä näin ovat sanoneet.
Mikäli selvitys päätetään tehdä, siinä tulee selvittää ainakin nämä asiat:
• kummankin kaupungin yhdistymisestä saamat edut ja haitat
• suositukset mm. uudesta hallintomallista, alueiden lähidemokratian toteuttamisesta ja veroäyristä
Oma mielipiteeni on että selvitys tehdään, mikäli selvityksen kustannusvaikutukset tiedetään! Peesaan tässä äänestäjiäni, jotka suosittelivat selvityksen tekemistä."
Päätös tuli selvityksen puolesta 37-30 n. klo 23:35.

lauantai 4. huhtikuuta 2009
Kaupunginvaltuuston info 2.4.2009
Oli vähän tiukka aikataulu tälle päivälle: 5:50 ylös, lentokentälle -> 7:15 Ruotsin Älvsjö:hön Arlanda Expressillä ja Pendel Tågilla seminaariin, 13:50 lento takas Suomeen, kentältä suoraan kaupungintalolle 20 min. aikaisemmin kun KV-info alkoi. Yhdellä Burger Kingin Whopperilla koko päivä, onneksi kaupunki tarjos safkat ennen kokousta, muuten olis osunut napa selkärankaan.
Taas piti ihailla svedu-pettereiden joukkoliikennettä ja käyttäjien määrää; kun Arlanda Expressistä tuli T-Centralin asemalle, käytävillä painoi uskomaton määrä ihmisiä kohti junia. Ne kaikki kun olis omilla autoilla liikkeellä.
Infon etukäteen suurimmaksi asiaksi nousi Vantaa-Helsinki yhdistymisselvityksen esittely. Vaikka Lindtman varoitti politikoimasta tässä vaiheessa - silti politikoitiin. Lisäksi ärsyttää, kun pyytää puheenvuoroa kysyäkseen tarkennusta - kiilaa kaikki spedet muka vastakommenteilla väliin ja oma kysymysvuoro siirtyy eteenpäin koko ajan.
Yhdistymisselvityksessä askarruttaa muutama asia. Kysyin infossa, onko kysymyksessä todella vain selvitys ilman että se käynnistäisi yhdistymisprosessia automaattisesti. Vihreiden Petteri Niskanen (kaupunginhallituksen vpj - ei päässyt valtuustoon) vastasi, että kyseessä on vain selvitys. Eli, jos nyt päätetään tehdä yhdistymisselvitys ja samalla käynnistyy yhdistymisprosessi - on meille valehdeltu päin naamaa valtuustossa.
Lisäksi arveluttaa yhdistymisselvityksen hinta ja kuka sen maksaa. Vantaa tietysti. Tällaiseen kurjan talouden aikaan ei oikein tunnu järkevältä hommalta. Selvitys kannattaa teettää ulkopuolisella puolueettomalla taholla, koska muuten siitä ei tule hyvää tietoa päätöksenteon pohjaksi.
Virkamiehet ja osa valtuutetuista selvästi pelkäävät itsekkäästi oman paikkansa puolesta mikäli selvitys tehdään ja se osoittaisi yhdistymisen kannattavan. Mä ajattelen asiaa Vantaalaisen asukkaana, joka haluaisi palvelunsa tehokkaammin tuotettuna, halvemmalla ja lähempää. Kuitenkin näissä yhdistymisissä saattaa olla optioita, että vanhat jarrut saavat istua esim. 5 vuotta jollain tekaistulla positiolla hyvällä palkalla ettei niitä alkaisi itkettää.
Mitä hyötyä saadaan, jos kaksi surkean talouden kaupunkia naitetaan yhteen? Stadi tuottaa palvelunsa epävirallisten tutkimusten mukaan paljon kalliimmalla kuin Vantaa. Kumman tuotantomalli otetaan käyttöön? Nousisiko veroäyri? Kuulemma kummassakin kaupungissa nousisi 19,5:een... Noh, sen pitäisi selvitä selvityksestä.
Jos selvitys päätettäisiin tehdä, sen toimeksianto pitäisi olla äärimmäisen selkeä - yhdistymisen edut ja haitat kummankin kaupungin kannalta. Selvityksen jälkeen julkaistaisiin tulokset kaikille ja pidettäisiin neuvoa-antava kansanäänestys.
Kokoomuksella ja vihreillä on ilmiselvästi joku kettutytönhäntä kainalossa, niin valtavalla vimmalla tätä yhdistymisselvitystä ajetaan eteenpäin. Auta armias, jos äänestäisi selvityksen puolesta ja tulisi ilmi joku lehmänkauppa sieltä politikoinnin takaa. Vois harmittaa isolla V:llä.
Juurikkala esittely hyvinvointiselvitystä - kaikki hyvin lähes kaikilla mittareilla mitattuna. Kukahan näitä mittauksia oikein tekee ja miten? Vantaa on aina tehokkain pk-seudun kaupungeista - ja silti sillä menee huonoimmin. Ulkomaalaisten prosentuaalinen osuus työttömistä on nelinkertainen verrattuna kantaväestöön.
Joku kysyi kiinteistöverosta, kun valtio antoi mahdollisuuden kiinteistöveron korottamiselle. Paajanen vastasi, että n. 1% korotus on pakko tehdä kun valtio sitä kerran vaatii (!) Täh? Siis valtio mahdollistaa korotuksen, muttei vaadi. Taas on helppo rokottaa ihmisen perusasiasta - asumisesta. Ja taas karkotetaan hyviä veronmaksajia muualle.
Lopuksi monikulttuurisuuden tuulahduksia Länsi-Vantaalta: Myrtsin jäähallien iltavaksit ovat olleet ihmeissään, kun illalla ovat havainneet 1.hallin saunassa neljän romanimiehen (mannen) saunomassa omine lupineen. Tätä on tapahtunut kuulemma lähiaikoina kolmasti. Kannattaisi varmaan ottaa niiden vaatteet parempaan talteen pukkarista. Antaisi heppujen selviytyä sitä sitten omin nokkineen "kotiin".
Ehkä pitäisi vaan suvaita eri kulttuurin erityispiirteitä enemmän - ollaan liian ahdasmielisiä kun ei tällaista oma-aloitteellisuutta ymmärretä.

tiistai 24. maaliskuuta 2009
Vapaa-ajan lautakunnan kokous 23.3.2009
Heti kärkeen esityslistalla olleet liikuntalaitosten käyttöavustusten jako ilmoitettiin siirrettäväksi seuraavaan kokoukseen.
Toimialueen leikkauksista tavoitellaan säästöjä kaikkiaan 905000 €.
Kulttuuripalvelujen Iris Lehtonen esitteli toimialaa: säästöjä 2%=94000€, mm. Martinus-sali kiinni viikonloput, koska viikonlopputyöt kalliita jne. Kysyin Oopperan tuen suuruudesta - 514 000 €. Ooppera saa siis luonnollisesti Vantaan täyden tuen - 514 000 €, kun SAMAAN AIKAAN SUUNNITELLAAN KOULURUOKAILUSTA 200 000 €:n säästöjä. WROOONG!
Toki muihinkin tanssiteatteri yms. "produktioihin" pitää saada täysi tuki. Ihmettelin ääneen kysynnän ja tarjonannan lain puuttumista tässä tapauksessa. Tehdään sellaisia esityksiä että pääsylipputulot kattavat menot.
Liikuntapalvelujen Hannu Vikman: viikonlopputyöt loppu, avustuksista pois, järjestöille lisää maksuja
Nuorisopalvelut Ari Tossavainen: rekrytoinnit jäihin, liikkuvat vähemmän autoilla, ei tiloja kuitenkaan kiinni
Asukaspalvelut: työllisyyspalvelupuolelle ei kajota, yhdistävät valokeilan ja TYP:in toimintaprosesseja,
yhteispalvelupisteiden aukioloa voidan myöhemmin joutua rajoittamaan
Kohta 5. Seminaari ja kokous:
23.-24.4.2009
Ehdotin, että pidetään Suomessa illanviettoineen, muttei yövytä siellä.
Jengi ehdotti yöreissua, koska näin saadaan paremmin tutustuttua toisiimme. Voisihan sitä tutustua ilman yöpymistäkin ja säästää kaupungin vähiä rahoja. Kysyin tarjousta Hämeenkylästä, mutta valitsivat Riihimäen strategiaseminaarin paikaksi. Länsi-Vantaa ei kelvannut vantaalaisille luottamushenkilöille.
Joku kitaristiheppu Janne Malinen sai jatkoaikaa taiteilija-apuraha selvitykselle vuodelta 2007 - kyseinen taiteilija ei mainitse nettisivuillaan Vantaata avustajiensa joukossa!
Hakunilan kansainvälinen yhdistys sai nuorten kahvilalle ilman muuta 3500€:n avustuksen vuokrakuluihinsa ja Mozaika ry 2200 € kerhotilojen vuokrakuluihin. Tottakai! Tämä lyötiin niin nopeasti kiinni, etten ehtinyt saada puheenvuoroa vaikka yritin.
Pitäisikö itsekin perustaa joku kahvila...

lauantai 21. maaliskuuta 2009
21.3.2009 Kaupunginhallituksen esityslistalle pöytäkirjaan lisäyksenä ideoitani, muttei kaikkia
Tähän mennessä on tuntunut taistelulta tuulimyllyjä vastaan koko homma. Puolueet päättävät lautakunnissa, mukana hahmoja jotka eivät ole tulleet valituksi, mutta puolueen edustajina ovat oikeutettuja istumaan lautakunnissa. Demarit ja kokoomus kikkailevat päätöksiä jo etukäteen sovittuina sulle-mulle periaatteella. Demokratian irvikuvaa sanon minä.
Kiitos Niinistön Jaakon ja Jääskeläisen Pietarin - sain viime viikon kaupunginhallituksen kokoukseen pöytäkirjan liitteeksi omia kannanottoja liikuntapaikkasuunnitelmaan. Olivat kiireessä muokanneet lähettämääni sähköpostia jolloin vahingossa oli muutama tärkeä asia pudonnut pois. Jos olisin tiennyt että teksti menee suoraan pöytäkirjaliitteeksi, olisin skrivannut vähän erilailla. Parempi kuitenkin, että saatiin jotain edes mukaan.
Tässä alkuperäinen lähettämäni teksti:
=============================
Terve.
Tässä kommenttejani/lisäyksiäni liikuntapaikkasuunnitelmaan. Lisäbonuksena saatte myös kommenttejani KH:n esityslistan muihin asioihin :-)
Sisäisen tarkastuksen vuosiraportti:
Vantaa käyttää lähikuntia ENEMMÄN rahaa:
"Palvelut, joissa Vantaan kustannukset ovat vertailukaupunkien tasoa tai hieman
yli tai joiden kustannukset johtuvat selvästi väestön sosio-ekonomisesta
rakenteesta, ovat pelastustoimi, toimeentulotuki, lasten sijaishuolto, hammashuolto
ja päivähoito. Vantaan väestön sosio-ekonomisesta rakenteesta
johtuen eräiden edellä mainittujen palveluiden kokonaiskustannuksiin on hankala
vaikuttaa, mutta tehokkuutta voidaan kuitenkin lisätä."
Vantaa käyttää lähikuntia VÄHEMMÄN rahaa:
"Vertailukaupunkeja alhaisemmat kustannukset Vantaalla ovat vesihuollossa,
katujen- ja viheralueiden ylläpidossa, perusopetuksessa, lukio-opetuksessa,
kirjastopalveluissa, kulttuuripalveluissa, liikuntapalveluissa ja siivouspalveluissa."
Lähialueiden kunnissa on taloudellinen tilanne Vantaata parempi. Olisiko ylläolevissa vertailutuloksissa
syytä siihen? Näinhän yrityksissäkin tehdään, investoidaan jotta saadaan myöhemmin parempaa tuottoa.
"Palkkoihin käytettiin vuonna 2008 yhteensä 336,7 miljoonaa euroa, mikä on 7,3 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.
Palkkamenojen kasvuun vaikutti henkilöstömäärän kasvu sekä syksyllä 2007 tehty poikkeuksellinen kunnallinen työmarkkinaratkaisu."
Henkilökunnan palkitsemisesta "Urheiluliikkeen 250 euron lahjakortin sai 422 henkilöä." Siis yhteensä 110500€! En ole itse ollut missään työpaikassa jossa jaetaan tuon suuruista palkkiota.
"Vuokratyövoima euroa/vuosi
Espoo 10 534 405 15 034 620 17 488 505
Helsinki 28 990 116 37 454 438 47 241 719
Vantaa 5 719 777 6 488 784 8 593 820"
Mutta missä näkyvät henkilöstökulut / vuosi! Edelleen, Vantaa pärjää taloudellisesti Espoota ja Helsinkiä huonommin,
voiko ylläolevasta taulukosta löytää myös tähän yhtäläisyyksiä?
Liikuntapaikkasuunnitelmasta:
"Liikunnan olosuhteiden edistäminen voidaan nähdä kunnalle tai seudulle kilpailuetua
luovana tekijänä ja asukkaiden elinympäristöä aidosti parantavana asiana."
Juuri näin! Investoimalla liikuntapaikkoihin saadaan alueille houkuteltua veronmaksajia.
"Hyvä reittiverkosto vähentää virkistyskäytön aiheuttamaa luonnon kulumista ohjaamalla kulkua."
Esimerkiksi länsi-vantaalla Hämeenkylän, Pähkinärinteen, Hämevaaran ja Linnaisten välisille alueille
voitaisiin rakentaa työllistämistöinä polkuverkostoja, jotka palvelisivat kuntoliikunnan lisäksi myös työmatkaliikuntaa.
Alueella on mm. vanha tammimetsä, jossa erikoisnähtävyytenä vanhimmat tammet on arvioitu n. 500 vuotta vanhoiksi!
Marja-Vantaalle, uudelle 23000 asukkaan alueelle, kannattaisi rakentaa alueen kilpailuvaltiksi esimerkiksi jäähalli.
Lapsilla, nuorilla ja vanhemmilla olisi lyhyt matka harrastuksiin, ympäristöä ja hermoja kuluttava sukkulointi kodin ja harrastuspaikkojen työpäivienjälkeen poistuisi.
Sanoma Oy:n kanssa kannattaisi aloittaa neuvottelut ulkopuolisesta rahoituksesta. Malmille rakennettu
3 kentän jäähalli, isoine varustekuivatushuoneineen maksoi "kuumaan" rakennusaikaan 4,2 MEur. Nyt rakentaminen
olisi varmasti halvempaa.
"Nykyinen jäähallien määrä rajoittaa jääurheilulajien harrastustoimintaa ja estää seuratoiminnan laajentumisen.
Seurat ovat joutuneet rajoittamaan jääharjoittelun määrää ja tilanteesta ovat kärsineet erityisesti lapset
ja nuoret."
Jäävuorojen vähäisyyden vuoksi nuoret eivät voi perustaa harrastejoukkueita ja usein lopettavat
C- ja B-juniori-iässä. Myös aikuisten harrastejoukkueet kärsivät; vuorot loppuvat 23:30, joten työpaikoilla on
seuraavina päivinä väsyneitä harrastepelaajia. Myyrmäen Urheilupuiston alueelle 2-jäähallin viereen voisi rakentaa
kolmannen jäähallin. Nykyisin alueen kahta jäähallia käyttää arviolta yli 100000 harrastajaa vuodessa.
Salibandy on erittäin suosittu laji, mutta kunnollisia harrastuspaikkoja on vähän. Koulujen liikuntatilat eivät usein
sovellu lajiin mm. puolapuiden vuoksi. Rajatorpan kalliosuojassa on
kaksi salibandykaukaloa, mutta niissä olisi kehitettävää; kaukalot rajautuvat rosoiseen kallioseinään ja on vain ajankysymys kun joku
loukkaantuu siellä. Halpa korjaus olisi laittaa joku muovipintainen
pehmuste seinään. Tilakeskukselta luulisi myös löytyvän tyhjää tilaa joka soveltuisi salibandyn harrastajille.
Skeittipaikkoja voitaisiin sijoittaa meluhaittojen vuoksi valtaväylien tuntumaan, Marja-Vantaalle
esimerkiksi Hämeenlinnan tien viereen.
Mopot ja skootterit ovat erittäin suosittuja nuorten keskuudessa. Tilakeskukselta luulisi löytyvän näiden korjaamiseen ja rakenteluun soveltuvia tiloja. Kerrostaloissa asuvat nuoret eivät voi korjata mopojaan juuri missään. Tilojen valvonta esim. työllistettävien avulla ja vastuutus myös nuorille.
Tilakeskuksella olisi myös tarjottavaa varmasti nuorten bändeille. Länsi-Vantaalla Hämeenkylän kirkolla on jotain tiloja, mutta ne ovat täysin alimitoitettuja.
Marja-Vantaalta esimerkiksi länteen Petikkoon kannattaa tehdä jo alueen rakennusvaiheessa
ulkoilureittiverkostot, jotka palvelevat myös työmatkaliikkujia. Etelään päin esimerkiksi Keimolan alueelta pitää tehdä
kunnolliset kevyen liikenteen väylät.
Espoon Pitkäjärven koillispäähän saisi ruoppaamalla ja raivaamalla Vantaan puolelle oman uimarannan, joka toisi Vantaalle
paljon kaivattua omaa uimarantaa. Ranta liitettäisiin alueen ulkoilureitteihin.
Martinlaakson Raappavuoren rinteitä voisi hoitaa ja kehittää esimerkiksi lumilautailun harrastajille.
Vantaalla 15.3.2009
Timo Uppala
================================
Ja tässä se mitä julkaistiin:
Liikuntapaikkasuunnitelmasta:
"Liikunnan olosuhteiden edistäminen voidaan nähdä kunnalle tai seudulle kilpailuetua luovana tekijänä ja asukkaiden elinympäristöä aidosti parantavana asiana."

Esimerkiksi länsi-vantaalla Hämeenkylän, Pähkinärinteen, Hämevaaran ja Linnaisten välisille alueille voitaisiin rakentaa työllistämistöinä polkuverkostoja, jotka palvelisivat kuntoliikunnan lisäksi myös työmatkaliikuntaa. Alueella on mm. vanha tammimetsä, jossa erikoisnähtävyytenä vanhimmat tammet on arvioitu n. 500 vuotta vanhoiksi!
Salibandy on erittäin suosittu laji, mutta kunnollisia 11arrastuspaikkoja on vähän. Koulujen liikuntatilat eivät usein sovellu lajiin mm. puolapuiden vuoksi. Tilakeskukselta luulisi myös löytyvän tyhjää tilaa joka soveltuisi salibandyn harrastajille.
Skeittipaikkoja voitaisiin sijoittaa meluhaittojen vuoksi valtaväylien tuntumaan, MarjaVantaalle
esimerkiksi Hämeenlinnan tien viereen.
Mopot ja skootterit ovat erittäin suosittuja nuorten keskuudessa. Tilakeskukselta luulisi löytyvän näiden korjaamiseen ja rakenteluun soveltuvia tiloja. Kerrostaloissa asuvat nuoret eivät voi korj'ata mopojaan juuri missään. Tilojen valvonta esim. työllistettävien avulla ja vastuutus myös nuorille.
Marja-Vantaalta esimerkiksi länteen Petikkoon kannattaa tehdä jo alueen rakennusvaiheessa ulkoilureittiverkostot, jotka palvelevat myös työmatkaliikkujia. Etelään päin esimerkiksi Keimolan alueelta pitää tehdä kunnolliset kevyen liikenteen väylät
====================================
Kaadoin tänään pihalta 6 pitkää, mutta hoikkaa koivua, joiden juuret kärsivät viime syksyn salaojahommista. Nätisti kaatuivat, ei mitään vahinkoja onneksi sattunut.

maanantai 2. maaliskuuta 2009
Kaupungin valtuuston kokous 2.3.2009
Esityslistalla oli mm. Kehä III:sen parannusten käynnistäminen, vihdoinkin. Vantaan lainasta valtiolle heräsi keskustelua, mutta valtuusto teki onneksi päätöksen kaupunginhallituksen esityksen pohjalta. Päätettiin kuitenkin vaatia yksissä tuumin lainan pikaista takaisinmaksua.
Entisen silkkitehtaan alueen, Pakkala 3 C ja Simonkylän kaavamuutokset hyväksyttiin myös. Kaavamuutokset kirvoittivat keskustelua uusien alueiden lasten ja nuorten harrastuspaikoista. PS:n Niikko esitti lasten ja nuorten kasvun huomioivien harrastuspaikkojen rakentamisen alueille.
Hyvä ehdotus - ettei alueille tulisi vain peruskämäset hiekkalaatikot ja siinä se. Etenkin Pakkalassa on nuorilla mahdollisuus valua Jumboon luudaamaan. Katukoris- ja skeittipaikat ovat hyviä paikkoja omaehtoiselle harrastamiselle. Valtuutettu Sainio (sd) kehotti nuoria innovatiivisuuteen ja luistelemaan lampien jäällä jne. Huh. Esim. itsetehdyt innovatiiviset skeittipaikat poistetaan kaupungin tai muiden asukkaiden toimesta alta aikayksikön. Se siitä innovatiivisuudesta.
Monipuoliset harrastusmahdollisuudet koetaan vain rahanmenona, mutta ne ovat myös kilpailuvaltti taisteltaessa veronmaksajista lähikuntien kanssa. Pieni panostus näihin - suuri hyöty alueen houkuttelevuudelle - kaupungille verotuloja.
Pikku kauneusvirhe ikikommarilta taistolaispuhemoottorilta Jaakko Laaksolta: kun Niikko piti puheenvuoroaan ja mainitsi olevansa uusi valtuutettu, kommentoi tämä Vantaan Ajatusten Tonava että "sen huomaa". Asiaton kommentti. Heittoja asiaan saa heittää, muttei henkilökohtaisuuksia. Kommarille, jonka ihannemaailma sortui omaan mahdottomuuteensa ja jonka ihannemaailman jäljiltä miljoonat ihmiset kuolivat ympäri maailmaa, voisi olla helppo löytää vastaheittoja - eikä tarvitsisi paljon etsiä aukkoja suojauksesta.

torstai 26. helmikuuta 2009
KV-info 26.2.2009
- esiteltiin pääkaupunkiseudun päivähoitotutkimuksen tulokset. Vantaa sai hyvät pisteet, mutta vastaajat eivät
välttämättä halua oman kunnan tuottamana palvelua. Ilmeisesti hoitopaikan läheisyys vaikuttaa tähän.
Vuosikustannukset / lapsi kuitenkin:
- Vantaa 8553€
- Espoossa 9519€
- Stadissa 9148€
- Vantaa käyttää vähiten henkilökuntaa päivähoitoon - siitä säästö
- Myyrmäki-Martinlaakso alueella eniten kriittistä palautetta päivähoidosta
- Kehä III (E18) parannustyö esiteltiin (Peltomäki)
- tiehallinnolla maksamatta vanhaa velkaa n. 1 meur. Miten taataan, että nyt lainattavat rahat saadaan tulevaisuudessa takaisin
- Esiteltiin Silkkitehtaan alueen asemakaavamuutosta
- hyvä idea - tulee tasokasta asumista joen rantaan - hyviä veronmaksajia ja hyvää imagoa kaupungille
- käytiin läpi Tikkurilan Horsmakujan kaava
- käytiin läpi Pakkalan 3C:n kaava. Niikko kyseli harrastuspaikkojen perään. Kaavassa niitä ei ole valmiina.
- isoja kämppiä: "Kaava-alueen kerrosalamäärä on yhteensä 20 077,8 k-m2, mikä merkitsee n. 500 uutta asukasta.
Alueelle on esitetty yhteensä 107 ohjeellista pientalotonttia, joista 48 on "englantilaistyyppisiä", 1 omakotitontti (AO) ja loput 58 muita
pientalotontteja."
- käytiin läpi Malminiityn, Simonkylän asemakaava, uusia kerrostaloja ja vanhoja peruskorjataan

keskiviikko 25. helmikuuta 2009
Eka vapaa-ajan lautakunnan kokous
25.2.2009
Ensimmäinen vapaa-ajan lautakunnan ja asukastoiminnan kokous. Mukana PS:sta Herranen ja minä. Käytiin läpi toimintaa esittelyjen kautta.
Valittiin lautakunnan edustajia aluetoimikuntiin ja monikulttuurisuusasian neuvottelukuntaan. Herranen ehdotti pyynnöstäni minua ja sain vastaehdokkaaksi vihreiden Åströmin. Kärsin äänestyksessä niukan 2-15 tappion. Äänestystä ennen perustelin edustavani vantaalaisia aborginaaleja ja tuovani monikulttuurisuusauvoon mukaan vantaalaisen kulttuurin edustuksen. Kerroin lisäksi tulevani puolueesta, jonka kokouksissa pukeudumme valkoisiin huppuihin ja polttavamme pihoilla puisia ristejä. Kuulijakunta ilmeisesti otti tämän tosissaan... Noh, kommareiden ja kaikkien muiden sosialistien johdolla saatiin oikeat edustajat oikeille paikoille. Tämä edustaja sentään työskentelee maahanmuuttajanuorten projektissa. Eli saa tästä touhusta itse elantonsa, joten kritiikki jopa joskus ilmeneviä mahdollisia epäkohtia kohtaan lienee melko mitätöntä. Ja näkökulma on varmasti "sopiva".
Valittiin myös lautakunnasta edustajat erilaisiin yhteistyöyhdistyksiin. Menin Hämeenkylän seurakunnan musiikkileikkikoulun kannatusyhdistykseen; molemmat lapset ovat aikanaan tämän opinahjon käyneitä.
Jo etukäteen tässä taloustilanteessa kysymyksiä herättänyt Viroon suuntautuvaksi kaavailtu seminaarimatka toivottavasti peruuntuu.
Hyväksyttiin erilaisten avustettavien kulttuuriyhdistysten tilityksiä, ilman että olisi nähty tilityksiä. Näitä kuulemma tulee niin paljon jatkossa hyväksyttäviksi, ettei kannata puuttua kaikkiin yksityiskohtiin - senkin tyhmät. Tässä taloustilanteessa kuitenkin omasta mielestäni jokainen säästetty sentti on tärkeä. Tehkööt sellaisia "produktioita" että elävät pääsylipputuloilla. Niinhän se muuallakin elämässä on.
Hakunilan uimahallin korjausehdotus hyväksyttiin.
Populaarimusiikin museo saa ilman tilavuokraa käyttöönsä 90 m2 asunnon museoksi Ylästöstä. Joku muodollinen hoitovastike tulee, joka ei kata tilan kuluja. Joku kokoomuksen edustaja sentään ehdotti vuokrasopimukseen sanaa toistaiseksi, mutta se hävisi äänestyksessä äänin 9-8. Sinänsä kannatettava idea koko museo - ei siinä mitään. Mutta Ylästöön ja ilmaiseksi.

lauantai 31. tammikuuta 2009
Duunissa asiakkaalla ollut tosi kiireistä. Hyvä niin, että hommia riittää.
Firman eka tilinpäätös takana ja vielä voitollinen! Verottaja tosin luukuttaa siitäkin leijonanosan jollain yhteisöveron nimikkeellä. Yhteisövero - vaikka mä olen yksin firmassa duunissa. Jos maksaa itselleen maltillista liksaa, maksaa siitä työnantajasuoritukset ja lopuksi saadusta palkasta normi ansiotuloveron - oma firma joutuu vielä loppujen lopuksi maksamaan pahojen päivien varalle säästetystä potista yhteisöveron!
Veroa veron päälle. Toiset pärjää tekemättä töitä työttömyysavustuksilla. Mäkin yritin palkata oman firman kautta assaria projektiin. 1,7 kertaa palkka olisi mennyt firmalta rahaa. Jotta työntekijälle olisi jäänyt jotain näppiin, pitäisi asiakkaalta saada tietty veloitus kohdilleen. Asiakkaan mielestä hinta nousi liian korkeaksi ja toinen mun kandidaateista vetäytyi kisasta, koska pärjää ansiosidonnaisella työttömänä paremmin!!! Tämä ei voi olla oikein. Työnteon pitää olla AINA kannattavampaa kuin työttömyyden. Ihminen on tehty tekemään töitä. Johan siinä menee nuppi sekaisin, jos ei tee toimeentulonsa eteen mitään.
Olin perjantaina 30.1. MP-messuilla kummipoikien kanssa perinteisesti. Laskettiin, että ollaan käyty n. 7-8 vuotta näillä markkinoilla. Paljon oli mopoja ja mopoista kiinnostuneita. Eipä taantuma näy näillä ständeillä. Huomiota herättävän paljon relepenttejä HD-releineen. Olin iloinen, kun yhden HD-myyjän esittelijä tuli tuputtamaan esitettä saatesanoilla "jos vaikka merkki vaihtuis".
Käytiin syömässä kiinalaisessa buffetit ja sitten meille Guitar Heroa pelaamaan. Mukava ilta.
Lauantaina purin omasta moposta vaihdelaatikon, koska se oli vähän tiputellut öljyä. Syy löytyi: 5-vaihteen rattaan sisällä oleva toinen neulalaakeri oli totaalisen rikki. Onneksi ei mitään isompaa.

Valtuuston 1. kokous 26.1.2008
Lindtman puheenjohtajaksi. Ihan hyvä puhe. Kaarina Suonperä johti puhetta aluksi.
Muut esityslistan kohdat etenivät rutiinilla kunnes kohta 8§ keskusvaalilautakunta, alkuperäinen esitys ja lopullinen esitys
eivät täsmänneet.
Pääsin vapaa-ajan ja asukastoimintojen lautakuntaan. Auvisen loikan jälkeen saatiin myös Jouni Herranen mukaan.
Kohdassa 15§ esitin ottamaan huomioon harrastuspaikat mm. jäähallit, kun aluetta kaavoitetaan.
Aika myyntivaltti olisi alueelle, jos perheiden ei tarvitsisi hosua duunista himaan viedäkseen lapset harrastuksiin. Säästyisi kaikkien hermoja ja ympäristöäkin kaupan päälle. Malmin halli kolmine kaukaloineen ja kuivauskoppeineen maksoi 4,2 Meur. Keimola on Sanomalan maita, kyllä sieltä ja muualta rahoituksen saisi.
Jos pk-seudulla joku funtsisi muuttoa tuollaiselle alueelle, pitäisi alueella olla ylivoimainen valtti hihassa. Saataisiin pikkuturkulaisetkin liikkeelle sieltä Espoon onnenmaasta.
Tarjoamalla liikuntaa uudella alueella helposti saatavilla harrastusmahdollisuudeksi ohjataan lapset sosiaalisesti kehittävien ja terveellisten elämäntapojen pariin. Aivan kaikki lapset eivät kumma kyllä halua katsella pää kallellaan oopperaa tai sukkahousuperformanssia.
Mika Niikko esitti skeittipuistoa alueelle, hyvä idea sekin!
Keimolan asemakaava siis lopulta hyväksyttiin.
Alkaa tämä uusi duunipaikka tuntua jo tutummalta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)