keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Vapaa-ajan lautaskunnan kokous ja sateen jumalatar rankaisi mopomiestä



Olen aina ihaillut ohifillaroidessa tätä mökin lähellä Kanajärventiellä olevaa vajaa/tallia. On siinä ollut ovien jiireissä käsityökaluilla näpertämistä kun pinnat on tehty tollaisesta rimasta. Ikkunapokissakin on hienot kaartuvat välipienat. Ei olis meistä sähkötyökalumiehistä tai sisustusohjelmahomoista tollaisten tekijöiksi. Ennen on käsityötaidot olleet joka hepulla hallussa. Meistä tulee pullantuoksuisia pehmokätisiä nyhveröitä.

3.10.2011 monsuunisateet jatkuivat pääkaupunkiseudulla. Lähdin töistä Keilarannasta kammosateessa Tiksiin vapaa-ajan lautakunnan kokoukseen. Sadevermeet oli muuten kyllä päällä, mutta jalat oli suojaamatta. Poikkesin matkalla Biltemaan, josta ostin ajokenkien päälle sellaiset sadesuojat.

Kokouksen aluksi kuultiin esitys kaupungin taloustilanteesta. Hyvä idea käydä joka lautakunnassa kertomassa mikä on todellinen tilanne isommassa mittakaavassa. VAPAS-lautakunnassakin olen kuullut kehotuksia, että meidän on jäseninä ajettava lautakunnan etuja eikä vain tingittävä menoista. Pöh. Itsepetosta. Jokaisella toimialalla on tiukan peiliin katsomisen aika; tarvitaanko tätä investointia TODELLA, tarvitaanko tätä uutta virkaa TODELLA.

Kaupungin menojen kasvu on siinä 5% huitteila, investoinneista pystytään rahoittamaan omilla tuloilla rahoittamaan 10-25%, työttömyysprosentti yli 9, henkilöstön palkkamenojen kasvu n. 4%, henkilöstömäärä kasvaa koko ajan, vastoin sovittua jne.

Sukat alkoivat pikkuhiljaa kuivua. Pidin jalkoja kahden kannettavan tietsigan muuntajien päällä. Tietotekniikka helpottaa oloa.

Kuultiin myös esitys kulttuurijohtaja Annukka Larkiolta "Kulttuuripalveluiden toimintaohjelma 2012-2016". Esityksen mottona oli "Kulttuuri on kaikkialla! /Taide on kaikkialla! / Musiikki on kaikkialla! / Historia on kaikkialla! / Rahoja ei vaan ole missään! (tää vika oli mun lisäys, uskokaa tai älkää)"

Esiteltävänä oli myös "Aikuisopiston ryhmäliikuntatoiminnan siirtäminen liikuntapalveluiden tulosalueelle" eli suomeksi aikuisopistojen liikuntatoiminnan siirto sivistystoimelta (opetus) vapaa-ajan toimialalle.

Kuultiin hyvät esitykset puolesta ja vastaan. Vasemmisto oli keskustelussa järjestelmällisesti siirtoa vastaan, oikeisto siirron puolella. Eli yhden luukun periaatteen kannalla.

Olin itsekin perusteet kuultuani siirron kannalla, mutta se arvelutti säilyykö varmasti tarjottavien lajien kirjo samana, pysyykö kurssien hinta alhaalla ja toimiiko varmasti mainostus yhtähyvin kuin tähän asti siinä aikuisopistolehdessä on ollut.

Kuulemma aikuisopistot on olleet etuoikeutettuja kahmimaan päältä ensin parhaat kouluvuorot, sen jälkeen ovat urheiluseurat päässeet jakamaan jäljelle jääneet vuorot. Se ei tunnu reilulta ja tasapuoliselta.

Siirron vaikutuksia tutkimaan asetettu työryhmä oli siirron kannalla. Valtionavun osuuksia tämä ei vähentäisi, eikä irtisanomisia tulisi. Jostain syystä YT:t oli kuitenkin aloitettu.

Joka tapauksessa loogisesti on järkevää, että likuntapalvelut järjestää liikunta-asiat kaupungissa ja sivistystoimi koulutusjutut. Eli aikuisopiston liikunta menisi muiden liikuntapalveluiden joukkoon ja aikuisopiston muut koulutuskurssit jäisi sivistystoimelle.

Ilman jonkinlaista lautakunnan lausuntoa tyyliin: "Lautakunta esittää, että ryhmäliikuntatoiminnan siirto liikuntapalveluille ei saa heikentää kurssitarjonnan laajuutta, eikä saatavuutta. Siirto ei myöskään saa nostaa palveluiden hintoja käyttäjille."

Kaupunginhallituksen edustaja (normaalisti Suonperä) oli vaihtunut sattumalta juuri tässä kohtaa puheenvuoroja pitäneeseen Tapani Mäkiseen.

Mäkinen on muuten kova heppu. Kansanedustajan hommiltaan kaveri ehtii kiitettävästi osallistumaan kotikuntansa luottamustehtäviin. Vaikken olisi toimintatavoista ja jostain asioista samaa mieltä, arvostan tätä kiinnostusta ja tarmoa hoitaa oman kunnan asioita.

Aikuiskoulutuksen liikuntaasioiden siirto liikuntapalveluille jätettiin pöydälle. Eli käsitellään seuraavassa kokouksessa sellaisenaan, ei valmistella uudelleen.

Jaahas, seuraavaksi on vuorossa Tonttulan nuorisotilan peruskorjaus. Viimevuonna päätimme peruskorjata Hiekkaharjun nuorisotilan 1,4 miljoonalla eurolla n. 2 km:n päässä tästä Tonttulasta.

Korjaus tehdään ns. rajattuna perusparannuksena. Tämä sisältää nämä toimenpiteet:
- bitumipintainen vesikate uusitaan, alusrakenteet ja kattotuolit korjataan tarpeelliselta osin
- lapetikkaat uusitaan ja asennetaan kulkusillat
- syöksytorvet kunnostetaan ja tarpeen mukaan uusitaan
- yläpohja tarkastetaan , tarvittavia eristeitä uusitaan
- välipohjan eristeet tarkistetaan, tarvittavat uusitaan
- puuikkunat korjataan tai uusitaan
- huonetilojen pinnat korjataan/huoltomaalataan
- ulkovuoraus korjataan vaurioituneilta osiltaan/maalataan
- vesi ja viemärijärjestelmään lisätään 1. ja 2. kerroksiin wc-tilat (toinen wc kumpaankin kerrokseen, nyt kummassakin kerroksessa on yksi wc asiakkaiden ja henkilökunnan käytössä)
- lämmönjakokeskus oheislaitteineen uusitaan
- huippuimurit huolletaan, ilmanvaihtokanavat nuohotaan ja säädetään

Mitäs nuo toimenpiteet on arvioitu maksavan? n. 0,5 miljoonaa euroa... Sähkötyöt lisäksi eri hintaan tämän päälle.

Ja me päätimme tehdä tarveselvityksen. Korostin, että kyse on tarveselvityksestä, eikä perusparannuksen aloittamisesta.

Klo 20:30 kotiinpäin ja sade jatkui. Perhana, kun kaikki kokoukset on itäsuunnalla. Himasta matkaa on n. 20 km ja duunista lähes 30 km. Ja koko matka "sujuvassa" poikittaisliikenteessä. Tasan ei käy onnen lahjat.

Olen muuten saanut palautetta, etten ole tarpeeksi stondaamassa esim. markkinoilla ja muilla toreilla. Ymmärrän että markkinat on hyviä paikkoja tavata kaupunkilaisia, mutta sen mitä olen ollut mukana harvemmin siellä kaupungin asioista puhutaan. Se on sitä samaa paasausta maahanmuuttajista ja niiden eduista, joka jo ennestään tiedetäänkin.

Viralliset luottamustehtävät hoidan mukisematta (paitsi ylimääräiset tuuraukset - ne sieppaa). Olen ollut koko 3 vuoden aikana yhdestä vapas-lautakunnan kokouksesta, yhdestä vapas-seminaarista ja yhdestä kaupungin talouseminaarista poissa. Kaikissa muissa olen ollut mukana ja pitänyt puheenvuoroja jne.

Joten anteeksi sinulle äänestäjä, jos en ollut viikonloppuna Tiksin maalaismarkkinoilla. Olin mökillä lataamassa kroppaan ja mieleen voimaa mm. taloussuunnitelman käsittelyä varten. Jos haluat ottaa yhteyttä, laita mailia esim. kolumbus.fi osoitteeseeni. Aloiteideoita otan mielelläni myös vastaan.

Kaupungin kunnossapitoyksikölle muuten iso kiitos. Olen pitänyt yhteyttä entiseen naapuriini Hämevaarassa, yksin asuvaan leskimieheen. Kaupunki teki Penan tontin viereen kävelytien jo vuosia sittn ja tukki samalla talosta tulleiden salaojien ja sadevesiputkien purkuputken. Otin yhteyttä kunnossapitoon. Pienten virkamiesten tuumaustaukojen jälkeen Pena ilmoitti, että nyt on kartoitus tehty ja kohta vika saadaan korjattua. Tulipa hyvä mieli! Nämä on niitä peruspalveluja joita kaupungin tehtäviin kuuluukin. Sitä paitsi, jos taloon olisi tullut kosteusvaurioita, olisi mielestäni putken tukkija ollut korvausvelvollinen.

torstai 8. syyskuuta 2011

VAPAS-kokouksessa linjattiin taloutta, valtuustoinfossa hämmästeltiin designkulttuurin rahoja ja Hämeenkylän maisema muuttuu

Katoavaa hämeenkyläläistä maisemaa (alempana lisää aiheesta):



Kävin vapaa-ajan lautakunnan seminaarissa Tampereella perjantaina 29.8. Muu porukka oli ollut siellä torstaista. Ajoin prätkällä torstai-illalla duunin jälkeen mökille ja sieltä 70 km aamulla Tampereelle.

Seminaarissa keskusteltiin lautakunnan toimintatavoista ja linjauksista. Kuultiin myös työllisyyspalveluiden esitys aika lohduttomasta tilanteesta kaupungissamme.

Ihmettelin näiden eri toimialojen ohjelmien synnytysprosessia: virkamiehet pakertavat esityksen painovalmiiksi (itseasiassa se painetaankin jo valmiiksi). Sen jälkeen kyseinen ohjelma tuodaan hyväksyttäväksi muodollisesti lautakuntaan. Miksei jo raakiletta tuoda lautakuntaan työstettäväksi ja ideoitavaksi? Ohjelmanhan pitäisi ohjata toimialan toimintaa.

Olen aina hämmästellyt miksei meidän esitykset mene läpi. Tai siis miksei meidän priorisointi (jostain säästetään, johonkin laitetaan enemmän rahaa) mene läpi. Enää en hämmästele niin paljoa. Seminaarissa käytiin läpi henk.koht. esittelykierros kunkin paikalla olleen osalta. Taisin olla ainoa paikalla olleista, joka työskentelee yksityispuolella. Ei se, että ihminen työskentelee julkisella puolella, tee ihmistä sen huonommaksi. Talouden realiteetit käsitetään vaan erilailla, kun raha ei vaan putkahda jostain nokan eteen.

Vapaa-ajan lautakunnan kokous 5.9.2011

Kokouksen esityslistalla oli ensivuoden ja yleensä lähitulevaisuuden talousasiat toimialalla. Myös investoinnit kuului illan epistolaan ja vakiot pikku maahanmuuttajarahanjaot.

Jo etukäteen punavihreässä Stadin Pravdassa (HS) oli julkaistu tieto, että Elmon liikuntakeskusta tullaan lykkäämään. Näin myös tehtiin. Pyysin kirjaamaan päätökseen lausuman, jota myös Kunnaksen Jukka lähti kannattamaan:

"Esitän, että lähivuosina - tiukan menokurin aikana - vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimialan investoinneissa pääpaino on ylläpitävissä korjaustoimenpiteissä. Kumppanien kanssa toteutettavia hankkeita voidaan harkita erikseen, kunhan käyttökustannusten rahoitus on selvitetty"

Eli lausuman henki oli, että vuotavat katot jne. korjataan, ettei vauriot synnytä kallista korjaustarvetta jälkeenpäin. Siis vain pakolliset tomenpiteet.

Mielenkiintoisia investointeja lähivuosille listattuna tuossa alla. Miettikää samalla tehtäisiinkö tiukassa taloustilanteessa olevassa yrityksessa vastaavia investointeja, etenkin kun nyt maksamme vanhaa lainaa pois uudella kalliimmalla lainalla!

Håkansbölen kartanon sisähommiin: 2,9 MEur vuosina 2013-2015
Martinussalin korjauksia + laajennus: 3,6 MEur vuosina 2015-2016. Kunnas esitti ja minä kannatin: pudotettiin arviota 750 000 euroon kumpanakin vuonna ja arvioidaan uudelleen, kunhan saamme kunnon suunnitelmat
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Orvokki: 4,8 MEur vuosina 2012-2016 (siis seiniin eikä toimintaan!)

Vaikka nyt ollaan tiukimmassa taloudellisessa koskaan, kuuluu kuvaan tietysti vapaa-ajan palveluiden menojen ylitykset: Menolisäyksiä esitetään yhteensä 3 740 000 euroa.

Eli sama palveluittain:

Kulttuuripalveluilla on arvionsa mukaan menopuitteeseen 178 000 euron korotustarve menoissa. Ylitystarve johtuu hankkeesta, jolla on ulkopuolista rahoitusta (Taikalamppu) sekä ylimääräisistä henkilöstömenoista, joihin ei ole voitu varautua.

Pitäisikö nämä Taika- ja muut lamput sammuttaa siksi aikaa, kunnes talous saadaan paremmalle tolalle?

Liikuntapalveluiden uimahallien lipputuloihin jää noin 185 000 euron vajaus, koska Hakunilan uimahalli on ollut suljettuna noin vuoden kestävän perusparannuksen ajan ja alkuvuonna muissakin uimahalleissa oli ennakoitua vähemmän kävijöitä. Tuloja ja menoja kertyy Tikkurilan urheilupuiston tekonurmen hoidon siirtyessä liikuntapalveluiden vastuulle.

Kun Hakunilan uimahallin korjaus valmistui, sinne ei taidettu saada henkilökuntaa hommiin tai jotain muuta hämminkiä siellä oli.

Nuorisopalveluissa on arvioitu, että talousarvion ylittäviä projektimenoja kertyy 665 000 euroa.

Eikö projektien aloitusvaiheessa ole kustannuksia arvioitu? Tätä varten tein aloitteen aloitettavien projektien hyväksyttämisestä kustannuksineen, henkilöstövaikutuksineen jne.

Työllisyyden tukemiseen varatun määrärahan ylitystarve on 2 790 000 euroa. Tuloja arvioidaan kertyvän 578 000 euroa ennakoitua vähemmän.

Ymmärrettävää, mutta toivottavasti summa tuottaa tulosta.

Hyväksyimme myös aiesopimus "Vapaaehtoistoiminnan resurssiverkostojen laatuyhteistyö keskusten toiminnan kehittymiseksi" -hankkeesta Kansalaisareena ry:n kanssa.

Kommentoin tässä vantaalaista lähestymistapaa; palkkaamme oman henkilön (ei tule uutta henkilöä, tämä tarkentui kokouksessa) kaupungille koordinoimaan vapaaehtoistoimintaa. Espoossa ja Helsingissä tähän on yllättävää kyllä valjastettu vapaaehtoisjärjestöjen aktiiveja.

Kohdeavustuksien myöntäminen nuorten toimintaan - jaahas joka kokouksen pakollinen maahanmuuttajarahan jakotuokio.

Tuttu yhdistyksemme Maahanmuuttajan Kulttuuri ja Taideyhdistys (MKTY) ry oli hakenut 1800 euroa fudisturnauksen järjestämiseen. Perusteina: Nuorten järjestämä jalkapalloturnaus toimii samalla ryhmäyttäjänä kesän jälkeen ja opettaa toiminnan tuottamiseen Opettaa myös sivuoppiaineena erinomaisesti avustusten hakemista.

Mitäs menoja turnauksesta on kaavailtu syntyvän? Tällaista: liikuntatarvikkeet 600€, matkakulut 300 €, elintarvikkeet 600 €, muut 500 €. Tulot: osallistumismaksut 200 €

Nyt kättä pystyyn ne ketkä ovat olleet ruinaamassa lastensa urheiluturnauksiin arpajaispalkintoja, myymässä makkaraa, jäätymässä jäähyaition luukkumiehenä, kuskaamassa lapsia kimppakyydillä omalla kustannuksellaan pitkiäkin matkoja, jne. Osa talkoissa mukana olleet vanhemmista on ollut työttömänä tai muuten vaan vähävaraisena ja silti maksaneet kk-maksut ja varusteet - ITSE.

Esitin, ettei rahaa annettaisi edellä mainituin perustein. Herrasen Jone kannatti. Äänestys 2-14, yksi tyhjä.

Huom! kaikki urheilevien lasten vanhemmat. Täältä(klikkaa) löytyy lomakkeet joilla kohdeavustuksia haetaan esim. lasten ja nuorten turnauksiin. Vaikka siitä nuorisopalveluiden kohdalta. Kaupungin on pakko myöntää avustusta, koska MKTY:kin sai 600 euroa. Taas kerran - kyse ei ole summista vaan tasapuolisuuden periaatteesta.

Valtuuston ylimääräisessä selostustilaisuudessa esiteltiin kehärataprojektin tilanne, esiteltiin Helsingin World Design Center hankkeen tilanne ja kuultiin esitys lastensuojeluasiasta.

WDC-hankkeessa Vantaa maksaa silkasta ilosta osallistumisesta 1,1 MEur ja on esityksen mukaan saanut peräti 93 000 euroa (...) omiin hankkeisiin takaisin. Huoh ja vielä kerran huoh!

Hämeenkylässä Vihdintien ja Kehä III:sen kulmassa jo kohta 100 vuotta aikaa uhmannut entinen sikala on pian historiaa. Sikala on ollut siinä maamerkkinä - nyt paikalle tulee Citymarket tai jotain vastaavaa. Samaan aikaan remontoidaan muutama 100 metriä sikalasta etelään Herkku-Pähkinää.

Gållaksen tila, jonka sikala/navetta nyt rouhitaan maantasalle on ollut Söderbergien ja edeltäjien hallussa tuolla paikalla 1730-luvulta lähtien. Vanha päärakennus siirrettiin Lipsasten tontille Linnaisiin menevän tien risteysalueelle jo aiemmin. Ympäri Suomea maanviljelijät olivat käyneet kursseilla sikalassa ja muualla Hämeenkylän kartanon mailla.

Mitäs siitä, vanhaa suomalaista kulttuurimaisemaa on turha vaalia, meillä on nykyisin parempaa eli monikulttuuria. Oleellista monikulttuurissa on oman kulttuuriperinteen vähättely ja muiden kulttuurien sokea varaukseton ihailu.

Katoavaa hämeenkyläläistä maisemaa 2: Harvinaiset läpinäkyvät lasitiilet erottaa lappeelta. Huom. Katon harjalinja vieläkin ryhdissään:


Loppuun jo facebookiinkin postaamani julkaisu naapurin Mikon realistisesta kommentista: "Naapurin Mikko 7-v. on realisti. On sovittu, että mä vien taas Mikkoa prätkällä nurkissa pikku lenkin kun ei sada. On myös sovittu, että Mikko vie sitten mua prätkällään kun on iso, tosin n. tunti sitten kuultu realistinen varaus tähän: "sä voit kyllä olla jo kuollu, kun mulla on prätkä". Lasten suusta se totuus kuuluu, ilman turhaa sievistelyä."

Käytiin muuten tänään ajamassa pikku lenkki Linnaisissa. Heppu morjesteli kavereitaan aika polleena.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Kesän saldoa, mukavaa ja vähemmän hauskaa tapahtumaa


Kuvä mökin läheltä. Tää paikka on jotenkin hemmetin hienon näköinen.


Alkulätinät kesätauon jälkeen

Lämmin, aurinkoinen kesä. Pidettiin kesäloma tällä kertaa myöhempään ajankohtaan. Töihin palattiin vasta elokuun puolivälissä. Ihan ok valinta, toisaalta kesä tuntui nyt loppuvan yllättävän äkkiä.

Olin funtsinut lomalla rakentavani mökille portit ja laajentavani leikkimökin kylkeen vajan. Vaan kuinkas sitten kävikään... siitä myöhemmin.

Lomalla käytiin myös tuttavapariskunnan kanssa ostos- ja lomamatkalla Pärnussa.

Monikulttuurinen kohtaaminen Myrtsissä


Alkukesästä saimme kokea pappafutisvuorollamme monikulttuurista rikkautta tuutin täydeltä. Kokoonnuimme normaaliin tapaan klo 21:00 Myrtsin ISS-stadionille. Olemme varanneet tunniksi puoli kenttää mainiota tekonurmea omalle "potkupallollemme".

Parkkipaikalla kenttävaksi oli voimattoman näköisenä ja tokaisi, ettei saa kentällä tilannetta haltuun. Olkapäitä kohautellen mentiin stadionille. Stadionilla olikin käynnissä somalinuorukaisten futispeli. Kentällä oli arviolta 20-30 pelaajaa ja toinen mokoma oli kentän laidoilla. Valtava meteli, kuten peliin monesti kuuluu. Katsomojengi velloi epämääräisesti omissa puuhissaan.

Olimme aloittelemassa omaa treenivuoroamme, kun kenttävaksi saapui stadionille ja marssi somalien pelin keskelle. Kuuntelin miten vaksi asiansa esitti, koska tilanteen räjähdysherkkyyys oli aistittavissa selvästi. Vaksi kertoi somaleille asiallisesti - ilman huutamista, kiroilua tai uhkailua, että heillä ei ole varattua vuoroa, joten alueelta pitää lähteä pois.

Tämä asiallisesti esitetty vaatimus oli liikaa kaiken ilmaiseksi ja vastikkeetta saaville somaleille. "Nyt v...u me vedetään sut levyks!" ja koko lössi alkoi lähestyä vaksia. Laitoin kännykän videokameran päälle ja lähdin kohti taistelukenttää. Meidän pelaajia myös lähti mukaan. Somalit huomasivat kuvaamiseni ja saman tien alkoi huutaminen "Hei, toi kuvaa!" "Sä, et saa kuvata meitä!". Kuitenkin väliintulomme tai joku muu seikka sai somput hitaasti lähtemään kentältä. Voin vilpittömästi sanoa, että vaksi suoritti velvollisuuttaan oma terveys aika tukevasti uhattuna. Heppu oli aika adrenaliinipiikki päällä, syystäkin. Niin mekin oltiin.

Kentän laidalla potkineet muunmaalaiset maahanmuuttajalapset (Kosovo tms.) menivät nyt somalien lähdettyä kentälle. Vaksi kävi jälleen patistelemassa kavereita pois, jolloin nämäkin kimpaantuivat aivan käsittämättömästi. Vaksia mm. heitettiin pullolla (ei osunut) ja hänelle huudettiin uhkauksia. Taas menimme väliin ja hirvittävällä jupinalla lapset poistuivat hitaasti alueelta.

Kumpaakin tapausta yhdisti täydellinen piittaamattomuus yhteisiä sääntöjä kohtaan. Ei mitään kunnioitusta duuniaan tekevää kaveria tai yhteistä omaisuuttamme kohtaan. Vieressä ammotti kaikkien käytettävissä oleva hiekkakenttä maaleineen tyhjänä.

Onko tällaiseen käsittämättömään käyttäytymiseen syynä kaikki yhteiskunnan jakama vastikkeeton manna, joka vieraannuttaa syistä ja seurauksista, säännöistä ja nostaa heidät kaiken arvostelun yläpuolelle (koska kaikki arvostelu on rasismia)?

Pärnun reissu

Pärnun reissulle mentiin tuttavapariskunnan kanssa autoilla, tavoitteena tehdä ostoksia, syödä hyvin ja levätä. Olin käynyt Pärnussa joskus 90-luvun alussa viimeksi. Hieno kaupunki, jota kommunismi ei ollut onnistunut tuhoamaan.

Ravintolaruokailu oli edullista, palvelu toimi ja ruoka oli hyvää. Liikeissä oli hyvin tavaraa, käsityötaito ja ammattiylpeys oli tallella. Yrittäjyyttä suositaan.

Tuolla työnteon asenteella ja yhteishengellä Viro menee pian meidän ohi talouden hallinnassa että heilahtaa. Silmiinpistävää oli myös, ettei "kulttuurin rikastuttajia" näkynyt katukuvassa.

Huomiota herätti, että virolaiset lapset (n.10 vuotiaat ja yli) olivat kesätöissä. Hommina oli mm. lehtien tai jäätelön myyminen. Jätskin myyjillä oli viralliset nimikyltit ja yhdenmukaiset asut. Lapset olivat ilmeisen ylpeitä työstään. Mukana yhteiskunnan toimintaa pyörittämässä ja kokien työnsä merkitykselliseksi. Meillä ammattiyhdistykset kieltäisivät nanosekunnissa moisen toiminnan. Jani-Petterit syrjäytyvät ja elämän keskipisteen muodostaa netin epätodellinen musta aukko. Mutta ei, meillä sosialidemokratia ja muu kommunismi tietää mikä on mikä on sinulle parasta. Ei valinnan vapautta, vaan kaikki samaan holhousmuottiin. Kyllä päivilipposet, erkkituomiojat ja tarjahaloset tietävät mikä on kaikille parasta.

Roskasakki tyhjensi mökin

Samaan aikaan kun viihdyimme Pärnussa, roskasakki kävi sosialisoimassa mökiltä kamaa. Saimme yöllä karun puhelinsoiton. Prätkä oli löytynyt mökin läheisyydestä tieltä kyljellään keskellä yötä. Joku oli soittanut poliisit epämääräisten äänien ja prätkän vuoksi.

Puhuin yli tunnin poliisin kanssa, joka oli paikalla. Aika totaalinen putsaus. TV, viihde-elektroniikka, sähkötyökalut, vaatteita, viinaa jne. oli lähtenyt. Kirjoitin tästä jo Facebookiin, joten ei siitä sen enempää. Joka tapauksessa seuraavana päivänä poliisien perusteellinen tekninen tutkimus sai paskasakista DNA:t + sormen ja kengän jäljet. Teimme kaikista pöllityistä kamoista listan, jonka toimitimme poliisille. Onneksi osasta kamoista oli myös kuvia. On vain ajankysymys milloin jäävät kiinni.

Luultavasti nämäkin elävät toimeentulotuella, jota maksetaan meidän työtätekevien verovaroista. Eli kustannat näiden luusereiden elämisen ja ne pöllii lisäksi sun kamat.

Prätkä on nyt kohtuullisessa kunnossa korjausten jälkeen. Vaihdevivun akselia ei löytynyt euroopasta eikä jenkeistä tukkureilta, joten nyt mennään tällä ja öljyä vuotaa enskakopasta. IF on korvannut moitteetta prätkän kunnostukset, Pohjolan kanssa on ollut nihkeämpää mökin irtaimiston kanssa.

Ex-duunikavereiden kanssa suunniteltu moporeissu ja perinteinen HD- ja brittiratapäivät Botniaringillä jäi väliin rosvopaskojen vierailun vuoksi. Tein romisraudasta portit mökille, vaihdoin ulko-oven, lukkoseppä vaihtoi kaikki lukot, asensin tunnistinvaloja joka puolelle ja hälytysjärjestelmän.

Lisäksi sain sen vajan valmiiksi, minkä olinkin suunnitellut tekeväni. Kaikki sähkötyökalut piti hankkia uudelleen.

Kuvassa alla olohuone rosvojen jäljiltä. Tossa oli ennen telkkari + muut systeemit.


Luottamushommiin kiinni vapaa-ajan lautakunnan kokouksella 15.8. 2011

Kuntsin Hannan (SD) lähdettyä Vantaalta saimme VAPAS-lautakunnan puheenjohtajaksi Tammisen Riston (SD). Tämä loman jälkeinen kokous oli Riston eka tulikaste.

Kuulimme esitykset Vantaan kaupungin talous- ja velkaneuvonnasta (lohduttoman tuntuista, yli varojensa elävien määrä kasvaa koko ajan) ja Vantaan kaupungin sosiaali- ja potilasasiamiehen selvityksen omasta alueestaan.

Poimintoja listalta:

- Vakinaistimme vakanssin tuikitarpeelliseksi(?) viraksi: Palvelupäällikön vakanssin 000569 muuttaminen viraksi alue- ja tapahtumapalveluiden tulosalueella.

- Mestaroimme Hakunilan aluetoimikunnan päätöstä (13.4.2011 § 16 koskien Hakunilan
kansainvälinen yhdistys ry:n aluerahahakemusta). Aluetoimikunta oli evännyt 3000 euron painatuskulut, mutta mepä päätimmekin liikuttavan yksimielisesti jakaa 1500 euroa maahanmuuttajalehdelle. Niih.

- Jätimme pöydälle (eli käsitellään seuraavassa kokouksessa) kohdan: Aiesopimus "Vapaaehtoistoiminnan resurssiverkostojen laatuyhteistyö keskusten toiminnan kehittymiseksi" -hankkeesta Kansalaisareena ry:n kanssa. Erittäin epämääräinen hanke ja etenkin saavutettava hyöty.

Tämä olisi muuten taannut taas yhden viran kaupungin työntekijäarmeijaan lisää.

- Myönsimme kulttuurin kohdeavustuksia. Kas näin:

Bitarfilms Oy/ Jean Bitar 4 000 €
* Dokumentointiprojekti taiteilija Risto Vilhusesta
Cameroon association of Vantaa Finland CAVFI 400 €
* Cameroon cultural evening 5.11.2011
Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry 1 000 €
* Neljä monikulttuurista tapahtumaa Hakunilassa (Italia, Kongo, Tshetshenia, Suomi) ja neljä taidenäyttelyä Länsimäessä
Kansallinen Lastenliitto - Vantaan paikallisyhdistys ry 250 €
* Syksy 2011, 15.8 - 30.12, tanssileikki ryhmät 1-2v ja 2-3v lapsille
Lumon Puhaltajat ry 500€
* 18.11 Puhallinorkesteripäivä ja 11.12 Kauneimmat Joululaulut Korson kirkossa
Lumon Puhaltajat ry 300 €
* Puhallinmusiikkipäivä 20.5.2011
Maahanmuuttajan kulttuuri Ja Taideyhdistys (MKTY) ry 500 €
* Kulttuurien väliset keskustelutilaisuudet 3.9 - 29.12.2011
Maahanmuuttajan kulttuuri Ja Taideyhdistys (MKTY) ry 500 €
* Afro-tanssikurssit ja tanssi-, musiikki- ja teatterikurssit 8.9-27.12.2011
Musiikkituotanto M. & K. Vannemaa 500 €
* Kreikkalaisen musiikin konserttisarja palvelutaloissa ja sairaaloissa
Suzuki-Families ry
2 000 €
* Korvatunturi katastrofi- Disney elokuvamusiikki - satulaulukomedia
Tikkurilan Soittokunta ry 500 €
* Kevätkonsertti "Iskelmätaivas" kevät/kesä 2011
Tikkurilan Teatteri ry 1 300 €
* Live kuunnelma: Viimeinen vainaja 6.-27.11.2011
Tikkurilan Teatteri ry 2 700 €
* Senioriteatteriesitys: Kissa ulos 10.8.-2.10.2011
Tikkurilan Teatteri ry 2000 €
* Senioriteatterifestivaali 1.-2.10.2011
Työryhmä Kalle Kujala 2 000 €
Elokuvan ensi-ilta ja sen kuvaus, jälkikäsittely sekä levitys Ranskaan
Vanhusten Kotiapusäätiö 800 € (huom! vertaa summaa edellisten veijareiden saamiin)
* Kolme tapahtumaa syksyllä 2011, Havukosken palvelukeskuksessa
Vantaan Jazzyhdistys ry 1 000€
* Elojazz 26.8.2011, esiintyjinä viisi bändiä
Vantaan kansanperinteen ystävät ry 3 100 €
* Laurin Elojuhlat-Laurentiusfest 13.8.2011
Vantaan kansanperinteen ystävät ry 700 €
* Laurin Elojuhlat-Laurentiusfest 13.8.2011 esiintyjä
Vantaan Kansantanssijat ry 300 €
* Kehitysrajoitteisten aikuisten kansantanssin erityiskurssi syksy 2011
Vantaan Kansantanssijat ry 350 €
* Syventävän kansantanssin erityiskurssi
Vantaan Naislaulajat ry 300€
* Japanilaisen Sajera kuoron vierailu 24.-25.5.2011
Vantaan Näyttämöyhdistys 1 900 €
* Syyskauden näytelmä, "Karaoke" Pienellä näyttämöllä, Navethaliassa
Vantaan Seudun Sukututkijat ry 1 500€
* Kuulutko sukuuni -tapahtuma 8.-9.10.2011
Vantaan Suzukisoittajat ry 1 900€
* Esitysmatka Kreikkaan syys-lokakuu 2011
Vantaan Taitelijaseura ry 500 €
* Vantaan Taitelijaseuran vaihtonäytös Salzburg 9.9. - 21.10.2011
Vantaa-Seura - Vandasällskapet ry 2 000 €
* Yhdistyksen 50-vuotisjuhlatilaisuus Martinus-salissa 15.10.2011

- Luonnollisesti myönsimme vanhalle tutullemme Somali-yhdistykselle SORASOD ry:lle 1500 euroa vuokrakuluihin: Somali reconstruction And Social Devolopment -Sorasod ry:lle 1500 € vuokrakuluihin ja nuorten kerhojen toimintamenoihin. Kysyin, että onhan nämä kaikille avoimia nuorten kerhoja. Vastauksen mukaan hakemus täyttää avustuksen myöntökriteerit....

Tämän VAPAS-kokouksen jälkeen maahanmuuttajien yhdistyksille on keräämieni tietojen mukaan jaettu vähän yli 35 000 euroa toiminta- ja kohdeavustuksia tänä vuonna.

Valtuuston kokous 22.8.2011

- päätettin myös Kylmäojan metsän luonnonsuojelulain mukaisesta rauhoittamisesta
- hyväksyttiin Vantaan kasvatus- ja koulutuspoliittinen ohjelma. Ohjelman painotus oli jälleen selvä. Monikulttuurisuus on rikkaus. Ensisijaisesti pitää säilyttää maahanmuuttajien oma kulttuuri ja kieli, vasta piiiiittkäällä perässä tulee Suomen kulttuuri ja tavat.

Jotenkin alkaa blogia kirjoittaessa tuntua siltä, että valtion vihapuhevalvojat on jo merkanneet mut. Kuuluiko jo ovelta rapinaa? Stasiko se siellä?

Patisteltiin Saramon aloitteen pohjalta Rajakylän harjoitusfutishallin rakentamisen aloittamista. Rahatkin tähän on jo nostettu lainana jo ajat sitten...

Peltomäki oli kokouksessa mukana ja hänelle myönnettiin ero apul.kaupunginjohtajan virasta. Eka kerta kohun jälkeen nähtiin mies livenä. Antaa KRP:n tutkia, onko kaikki ollut kunnossa, mutta yksi asia mättää erittäin pahasti: meille päätöksentekijöille ei kerrottu avoimesti kaikkia nyt esiintulleita seikkoja ennen kaupunginjohtajan valintaa. Taustatietojen on oltava aukottomat ja luotettavat.

Se mitä muuta henkilökohtaisessa siviilielämässään mies on tehnyt (lain sallimissa puitteissa) ei valtuustolle kuulu, vaikka olisi kuinka tyylitöntä tai tyylikästä puuhastelua.

Muuta

Saimme valtuuston mailiboksiin mailia otsikolla "Variassa kehitetään uusia väyliä työttömille valmistua ammattiin ja työllistyä ". Avasin mailin ja funtsin, että hienoa jos vielä keksitään uutta.

Mitäs sieltä paljastui? Vantaan ammattiopisto Varian aikuiskoulutus- ja oppisopimuspalvelut on kehittämässä uusia koulutustuotteita, jotka palvelevat erityisesti työttömiä maahanmuuttajataustaisia vantaalaisia.

Syyskuussa aloitettava hotelli-, ravintola- ja catering-alan koulutus toteutetaan englanninkielellä ja on suunnattu maahanmuuttajataustaisille henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita työllistymään ravintolakokin ammatissa.


Varmaan moni kantaväestöön kuuluva työtönkin olisi kiitollinen tällaisesta koulutusmahdollisuudesta. Työpajoihin vaan, puuhaamaan kaikenlaista. Toiset koulutetaan verovaroin kokeiksi. Noh, hyvä jos työllistyvät, mutta silti - oikeudenmukaisuuden pitää aina toteutua.


Loppuun pari kuvaa mua aina ihmetyttäneestä espoolaisesta "rahat pois" kaavoituksesta. Ei mitään väliä, vaikkei "ok-taloille" jääkään omaa pihaa, selkeää omaa sisäänajoväylää jne. Kunhan vaan saadaan mahdollisimman paljon rakennuksia ängettyä samalle tontille. Voi miten viihtyisää asua ja miten viihtyisän näköistä...





torstai 23. kesäkuuta 2011

Kevään viimeinen valtuuston kokous ja muuta puuhaa

Ilmeisesti eduskuntavaalien ja muun poliittisen säätämisen sekä kesän tulon takia luottamustehtävät taukosivat pitkäksi aikaa. Blogin kirjoittaminenkin on ollut sen vuoksi jäissä.

Kävin Hämeenkylän muskarin kokouksessa, VAPAS-lautakunnan jäsenenä kuuntelulla miten avustamamme yhdistys toimii vantaalaisten hyväksi. Tarvittasiinkohan muuten vastaavaa lautakunnan edustusta niihin lukuisiin maahanmuuttajataustaisiin järjestöihin joita avustamme joka kokouksessa?

No, miten Hämeenkylän muskari sitten toimii? Hyvin! Uutta toimintaa kehitetään jatkuvasti, mm. nyt ollaan viemässä äiti-lapsi muskaria seniorien hoivakotiin elävöittämään ilmapiiriä.

Näitä hyvin toimivia ja aktiivisia kolmansia osapuolia tarvitaan palveluketjuun tuottamaan palveluita meille vantaalaisille. Miettikää Vantaan avustusosuutta, 7000 euroa / vsi. Nyt sillä saadaan vuodeksi yli 100:lle eri-ikäiselle lapselle laadukkaasti ohjattua taidekasvatusta, seniorimuskaria, bändikoulua jne. Näin homma toimii, ei kaikkea tarvitse tuottaa kaupungin omin voimin. Toimintakuluista muuten suurin osa katetaan oppilailta kerättävillä lukukausimaksuilla.

Vantaan kaupunkijuhlien prätkänäyttelystä jäi ikävä sivumaku vaikka itse näyttely onnistuikin tosi hyvin. Kylmä keli, silti prätkiä oli paikalla n. 40 näytteillä ja toinen mokoma vieraina. Pelkästään yleisön äänestyslappuja täytettiin 1000 kappaletta.

Mikäs sitten hiersi? Jouduin itse maksamaan ylimääräisiä paitapainatuskuluja, joita ei sponsseilla pystytty kattamaan. Etukäteen saatujen painatushintojen mukaan sponssikulujen piti kattaa näytteilleasettajille tarkoitettujen paitojen kustannukset. Painatukseen tulikin kaikenmaailman lisäkuluja ja laskulle tullut hinta tuplaantui etukäteen sovitusta. Älä siis ikinä luota puhelimessa sovittuun.

20.6. 2011 maanantaina oli viimeinen valtuuston kokous ennen kesätaukoa. Infotilaisuus oli yhdstetty samaan kokoukseen. Esittelyssä oli ilmastoasioita, joihin motivointi on omakohtaisesti erittäin vaikeaa. Jenkeissä 4-kaistaa toiseen suuntaan ja 4-kaistaa vastakkaiseen suuntaan on täynnä isokoneista autoa, kaukoidässä sadat miljoonat ihmiset tuottavat valtavat määrät kaikenmaailman töhkää ilmaan, maahan ja veteen ja me Vantaalla ollaan nyt muuttamassa maailman ilmaston tilanne kuntoon omilla toimillamme.

Kokouksen esityslistalla oli myös "Vantaa vanhenee viisaasti" eli Vantaan ikäpoliittisen ohjelman esittely. Kommenttipuheenvuorossani kiitin ohjelmassakin mainitusta tietotekniksestä koulutuksesta ikäihmisille, mutta pyysin laittamaan koulutettavat tasoryhmiin. Opetus menee ihan metsään, kun oppilaiden taso vaihtelee niin rajusti - opettaja ja edistyneemmät turhautuvat, eikä aivan vasta-alkajakaan saa halutunlaista opetusta.

Olipahan jälleen jonninjoutava valtuustonkokous, ei mitään ihmeempää asiaa joten vähäisiä varoja hukattiin jälleen kokouspalkkioihin. On muuten jotenkin härskiä, että valtuutetut tulevat viimeisen puolentunnin takia kokoukseen. Tällöinhän häntä tuurannut varavaltuutettu saa palkkion ja matti-/mervimyöhänen nappaa myös kokouspalkkion.

Prätkän kanssa on ollut pientä säätöä. Kuuluu kuvaan ja sopii harrastukseen kuin vasara otsaan.

On ollut haasteita saada kytkin välittämään "hirviömoottorin" voima kokonaan eli luistamatta eteenpäin. Mä en saanut millään 5 kpl kitkalevyjä mahtumaan teräslevyjen kanssa kytkin rumpuun, koska kytkinkeskiön piikkien (piikkisian) mitta ei kertakaikkiaan riittänyt. Paketissa oli siis 4 kitkalevyä ja sillä kokoonpanolla ajelin. Olin ostanut aikanaan jenkeistä tömäkämmät kytkimen paine- ja jousilevyt. Netistä kuvia vertailemalla huomasin, että painelevy tarttee parikseen teräslevyn jousien päälle eikä alumiinista. Teräksinen on huomattavasti ohuempi! Johan toimi eli luisto loppui.

Kytkintaistelun osapuolet (kuvassa oikea teräslevy paikallaan ja kaikki 5 kitkalevyä mahtuu nyt sisään):



No siitä sitten lähdin innolla ajelemaan duunireissulle Porvooseen. Matkalla mopo sylkäs toisen tulpanjohdon irti puolasta. Johto kiinni ja matka jatkui taas kaikkien kahden pytyn voimin. Porvoon päässä alkoi kuulua pientä "supsutusta" etupytystä. Tsekkailin parkkipaikalla pikaisesti ja funtsin, että se tuli pakoputken tiivisteestä. Himaan päin tullessa sytkytys paheni ja meno hiipui. Pääsin rekkojen peesissä yhdellä pytyllä himaan. Analysoin siinä ajellessa, että etupytyn pakovena on palanut ja pytystä on kadonnut paine.

Himassa tarkkailin paremmin potilasta. Aika pian huomasin, että yksi kannenpultti oli päässyt löystymään. Olin kyllä jälkikiristellyt pariin otteeseen kansia, mutten tarpeeksi huolella. Siitä sitten kansi pois ja kotivarastosta löytynyt uusi kannentiiviste tilalle. Hioin kivellä pytystä ja kannesta snadit rosot pois. Ja taas pelas.

Antautunut kannentiiviste. Jokainen voi mielessään pohtia mikä viidestä kannenpultista oli löystynyt:



Siitä sitten pe illalla autolla mökille, koska viikonlopuksi oli luvattu aika märkää tuulta. Lauantaiaamu valkeni perhanan sateisena. Join siinä rauhassa aamukafetsufeoleeta, kun selän takaa alkoi kuulua tip.....tip...tip..tip.tip. Katto vuosi keittiön lattialle. Sissos! Tämäkin tässä - mitähän vielä!

Siitä rytkyt niskaan ja sateessa katolle tarkastamaan mistä voda menee läpi. Edellinen omistaja oli lyönyt pellin läpi "väliaikaiset" lapetikkaat 4" galvaaninauloilla. Olin korvannut nämä tikkaat oikeilla lape- ja talotikkailla, mutten ollut huomannut paikata yhtä naulanreikää kunnolla. Onneksi mökiltä löytyi bitumikittiä, jolla olin tiivistänyt peltien saumat viime kesänä. Sitten vintille puhalluslasivillan sekaan kauhomaan märät villat pois.

Ihmetsägä 1.: katto alkoi just vuotaa, kun oltiin mökillä ja metrin päässä mun aamukahvipaikasta.

Ihmetsägä 2.: Kattopaneleiden yläpuolella höyrynsulkumuovissa oli just sillä kohtaa 2-3 cm viilto, josta vesi pääsi heti paneleiden läpi alas lattialle. Jos viiltoa ei olisi ollut, vuoto olisi voinut pussittaa vettä vaikka kuinka kauan ja joko rysähtää kerralla kattopaneleiden läpi tai homehduttaa pikkuhiljaa kattorakenteita.

Konttailin varmuuden vuoksi muutkin paikat ja onneksi oli kuivaa. Lasivillassa möyriminen ahtaassa tilassa ei oo ikinä ollut ykkönen hauskoja harrastuksia miettiessä.

Pikkujuttujahan nää oli, mutta peräkkäiset harmit aina tuppaa harmittamaan. Oli lisäksi kaikkea valmisteltavaa juhannusta varten, joten ylimääräisiä hommia ei ollut huomioitu suunnitelmissa. Saatiin kaikki kuitenkin hyvin valmiiksi juhannusjuhlia varten.

Sen verran on tullut ikää, elämänkokemusta ja etenkin vastoinkäymisiä lokikirjaan, että mä oon aina funtsinut just silloin, kun oikein v-tuttaa peräkkäiset ja päällekäiset vastoinkäymiset että nää on aina vaan väliaikaisia. Seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla kaikki meneekin ihan toisella tavalla. Ja just tota tulevaa kun ajattelee kaikken pahimmalla kohtaa, niin v-tutus liukenee ihan siedettäviin mittoihin. Ja jos purkaa kaiken energiansa hammasten kiristelyyn ja kivien potkimiseen, jää korjaustoimenpiteillekin vähemmän energiaa.

Päätän raporttini täältä tähän. Oikein pitkää, hyvää, lämmintä ja rentoa kesää kaikille.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Valtuustoseminaarissa, mökillä ja kaupunginjohtajaa valitsemassa

Anteeksi viive blogin päivityksessä. On ollut aika sutinaa joka puolella, joten ehdin nyt vasta kirjaamaan tapahtumarikkaiden viikkojen asioita.

Tänään duunissa tuli kaveri kädestä pitäen kiittämään bloggauksista. Kuulemma jotkut ajattelevat aika samoin mun kanssa asioista. Linkkiä on myös lähetetty eteenpäin. Bloggaus rikkoo kuulemma punavihreässä mediassa edistettävää tarkoitushakuista maalailua persujen kannattajaprofiilista camohousuisten leijonavaakunariipusten white trash - jenginä.

Kova temppu suomalaiselta tulla kiittämään kasvotusten. Tämän kaltainen tunnustus auttaa jaksamaan eteenpäin tällä via dolorosalla. Kiitos vielä kerran.

Vantaan kaupunginvaltuuston seminaari järjestettiin 19.-20.5. Valkeakoskella. Ajelin prätkällä keskiviikkoiltana mökille rapsakassa n. 5 C kelissä. Perillä olin joskus klo 23, koska lähtö viivästyi prätkän venttiilien säädön vuoksi. Nyt oli kaikki kohdallaan ja matka taittui rivakasti, ilman kilinöitä ja kolinoita. Lisäksi kaiken kaikkiaan hieno ajaa mopolla, jossa on jarrut! Ekan maailmansodan aikaisen tekniikan eteenpäin vievää voimaa hillitään nyt avaruusajan italialaisilla jarrupuristajilla:



Aamulla ylös ja kohti Valkeakoskea, 44 km siivu kohti pohjoista. Perillä tsufeet ja sitten rankkoja esityksiä kuuntelemaan Vantaan taloudesta. Hardcore-tekstiä kertakaikkiaan. Muutama poiminta:

- vuonna 2001 lainakanta 181 miljoonaa euroa
- vuonna 2010 lainakanta 750 miljoonaa euroa. Kasvua siis 415% 10 vuodessa
- kaupunki velkaantuu edelleen ja saavuttaa miljardin euron rajan viimeistään vuonna 2014
- vuosikate on riittänyt ainoastaan muutamina vuosina kattamaan poistot
- investointien taso Vantaalla on merkittävästi poistoja suurempi
- tulorahoitus on riittämätön kattamaan uusinvestoinnit
- investoinnit rahoitetaan pääosin lainalla
- joka vuosi kaupunki maksaa lyhennyksiä (rahaa kassasta) 50-140 miljoonaa euroa
- lainojen lyhennykset rahoitetaan uudella, selkeästi aikaisempaa huonompiehtoisella lainarahalla
- lainojen määrä 2010 n. 800 miljoonaa euroa, kaupungin konserniyhtiöt mukana ja lainaa on yhteensä n. 1,7 miljardia euroa
- verotulot 2010 n. 800 miljoonaa euroa
- tilikauden tulos 2011 arvioitu -30 miljoonaa euroa
- vuosikate arvioitu 2011 40 miljoonaa euroa
- toimintakate arvioitu 2011 -926 miljoonaa euroa
- korkokulut arvioitu 2011 22 miljoonaa euroa
- työttömyysprosentti maaliskuussa 2011 8,1% (pk-seudun huonoin)

No mitäs? Kuinkas monta Hiekkaharjun nuorisotilan remonttia a 1,4 miljoonaa euroa laitetaan? Eikä tuo summa edes riitä, lähellekään. Vai olisiko ollut järkevämpi vuokrata korvaavat tilat jostain ja laittaa vanha mesta sileeksi ja myydä alue tonttimaana ulos? Tai tuntuuko oopperan tukeminen 0,5 miljoonalla eurolla järkevältä tässä tilanteessa? Entä tanssiteatteri Raatikko ja muut tuettavat ammattitaiteilijat, tuntuuko yhtään pistosta omatunnossa, kun samaan aikaan muualla joudutaan puristelemaan munia ja miettimään mistä penteleestä haalitaan rahat peruspalveluihin. Vuoden alusta keräämieni tietojen pohjalta maahanmuuttajien järjestöille on virrannut rahaa Vantaan ehtymättömastä sammiosta 28 935 euroa. Nappikauppaa koko kaupngin tasolla, mutta silti.

Mutta hei - ei mitään, annetaan vaan rahaa sinne tänne niinkuin ennenkin. Juna kulkee kiihtyvällä vauhdilla vääjäämättä kohti katkennutta siltaa, mutta junassa vaan laulu raikuu ja tanssi jatkuu.

Jakaannuimme seminaariesitysten jälkeen neljään ryhmään yli puoluerajojen pohtimaan miten tästä ponkaistaan takaisin pinnalle. Ryhmien aihealueet: talous, maankäyttö ja elinkeinopolitiikka, hyvinvointi ja palvelujen järjestäminen ja työllisyys.

Valitsin talouryhmän. Pähkimme annettujen kysymysten äärellä esityksemme valmiiksi klo 19:30 mennessä. Saimme aikaan yksimielisesti esityksemme. Esityksen pääkohdat:

- Maanmyynnin tuotot investointeihin

- Menojen sopeuttaminen. Arvioitu menojen kasvu ollut 4 % - ryhmä esitti yksimielisesti maksimissaan 2 % menojen kasvua. Turvataan peruspalvelut – kärjistäen henkeen, terveyteen ja koulutukseen liittyvät palvelut.

- Investoinnit kuriin. Investointien kokonaismääräksi esitetty alun perin 231
miljoonaa euroa – ryhmä esitti yksimielisesti investointitasoksi vuodelle 2012
130 miljoonaa euroa ja 2013 100 miljoonaa euroa. Näihin sovittuihin investointien kokonaismääriin ei kuulu kehärata, 65 miljoonaa euroa vuodessa. Painopiste siis jo käynnissä olevissa isoissa hankkeissa – kehärata, kehä III ja Marja-Vantaa, muita investointeja joudutaan karsimaan ja priorisoimaan.

- Elokuun valtuustoseminaariin valtuusto saa nähtäväkseen rahoitusalan ammattilaisten laatiman Vantaan kaupungin velanhoito-ohjelman

- Veroprosentit nykyisellään, maksut tarkistetaan vuosittain

Ryhmätyötilassa ei kuultu soraääniä, sovimme sentään mm. Elmon urheilupuiston rakennushankkeen lykkämisestä eteenpäin. Elmon kustannuksiksi on arvioitu 50 miljoonaa euroa. Käyttökustannukset / vuosi 5 miljoonaa euroa. Ennen ensimmäistäkään mökkiä alueella, siellä pitää tehdä lähes 10 miljoonaa euroa maksava perusinfran rakentaminen. Näin meille on kerrottu.

Tämä on mulle henk.koht. rankka uhraus. Elmon hanke jelppisi Vantaan hävettävän surkeaa jäähallitarjontaa. Mutta ei auta ei. Meidät valittiin päättämään asioista ja priorisoimaan tiukassa tilanteessa. Nyt on priorisoitava. Uhkaako Elmon lykkääminen kenenkään henkeä, terveyttä tai huonontaako se kenenkään koulutusmahdollisuuksia? Ei - siis lykätään eteenpäin. Palveluiden priorisointi periaatteella henkeä ja terveyttä uhkaavat on lainaus talousryhmää vetäneeltä Niinistön Jaakolta. Osuvasti sanottu ja niin valitettavan totta.

Voimme sen sijaan kehitellä esim. jäähallihankkeita kumppanien kanssa. Esimerkiksi Myrtsissä ja Tiksissä on kaikki perusinfra ja käyttöyhtiötkin valmiina.

Olen ollut kategorisesti kaikkia valtuuston ylimääräisiä kissanristiäisiä vastaan. Klisee, mutta silti - reipas illanvietto oikeasti yhdisti. Ei me ihmisinä flaidata - asiat matsaa keskenään. Meillä on vaan eri arvotukset. Hauskaa oli, Mäkelän Mikon (vihreä valtuutettu) ja mun hotellihuone oli jatkopaikka. Läppärin ruutu kertoi aamulla, että yöllä Groovesharkista oli soitettu Hurriganesta. Aika yllättävää.

Pidin perjantaiaamuna talousryhmän esityksen koko valtuustolle ja virkamiehille, herättyäni n. 10 min. ennen esityksen alkamista Johanneksen tekstiviestiin "ootko tulossa, ohjelma on alkanut" tai jotain. Herätessä tuntui, että älykkyysosamäärä pyöri abt. keskivertosimpanssin tasolla. Vedin räpin kuitenkin jotenkin läpi aika rapean olotilan vallitessa.

Puolen päivän jälkeen mopon päälle ja upeassa kelissä kohti mökkiä. Mopo toimi loistavasti mutkaisilla hämäläisillä maanteillä. Tätä oli odotettu koko f-king talvi. Ai perhana, tää mopomatka tallentui pysyvään muistiin!

Mökillä hitsasin grillikatoksen huuvan kasaan (leveyttä 140 cm) ja kasasin katoksen keittiökaapit. Huuvan pellit kanttasi yks pläkkäri, joten ei tarvinnut kuin heftata saumat kiinni.

Sunnuntaina naru (kaasuvaijeri) kireellä himan kautta Leijaan, jossa kokoomuksen ja demarien ryhmät olivat tapaamassa meidän ryhmäämme. Yritin käydä moikkaamassa Attea, joka oli lomilla intistä. Heppu oli muualla, joten ei nähty ja myöhästyin vähän Leijaan sovitusta ekasta tapaamisesta.

Palaverien aiheena oli valtuuston maanantain 23.5. kokous. Ja mikäs siellä? Kaupunginjohtajan valinta! Kiitettävällä asenteella kokoomus ja demarit yrittivät saada meitä ryhmänä ehdokkaittensa taakse. Jatkoimme edelleen samaa linjaa: ei ryhmäkuria, joten kaikki saivat äänestää oman tahtonsa mukaan.

Kokouksessa ehdolla kaupunginjohtajiksi olivat, aakkosjärjestyksessä: apul.kaupunginjohtaja talousmies Martti Lipponen (kok.), apul.kaupunginjohtaja maankäytön erikoismies Jukka Peltomäki (SDP), vtm. Hannu Rossilahti (kesk.) ja apul.kaupunginjohtaja, sosiaali- ja terveyspalveluiden erikoismies Jukka T. Salminen (kok.).

Koska kyseessä oli henkilövaali, suoritettiin äänestys suljettuna lippuänestyksenä. Huhu väitti, että kokoomuslaiset joutuivat näyttämään toisille lippunsa jotta ryhmäkurin pitävyys olisi varmistettu. En tsekannut tapahtuiko näin myös käytännössä - väite lienee olleen bullshittiä.

Oletettiin että äänestys menee toiselle kierrokselle eli kukaan ehdokkaista ei saisi ekalla kierroksella yli 50% äänistä. Toisin kävi; perusvantaalainen (tosin stadissa syntynyt ja ekat vuotensa siellä budjannut) Jukka Peltomäki valittiin hommaan.

Ei Peltomäki ole huono valinta. Mies tuntee Vantaan läpikotaisin ja osaa taatusti pelata peliä Stadin, Espoon ja valtion kanssa. Aika näyttää, onko miehestä tiukaksi "konsernijohtajaksi", joka laittaa toimialat raportoimaan säntillisesti tulonsa ja menonsa. Nyt on kova tarve napakalle ja kuitenkin yhteistyökykyiselle ja motivoivalle johtajalle.

Pari kertaa on tuntunut oikeasti siltä, että pääsee päättämään asioista. Tää kaupunginjohtajan valinta oli niistä toinen. Eka oli päätös Helsingin ja Vantaan yhdistymisprosessin jatkamisesta. Muuten ollaan menty muiden puolueiden ja näiden omien virkamiesten tekemien päätösten mukaan.

Jättiläisesityslistalla oli myös mm. tärkeä tarkastuslautakunnan arviointikertomus, viime vuoden tilipäätöksen hyväksyminen ja tämän vuoden osavuosikatsaus.
Joskus kokouksissa on muutama selostus ja peri nimitystä. Joskus taas ympätään kaikkia tärkeitä asioita samaan könttään, niinkuin nyt.

Lopuksi käytimme ryhmäpuheenvuorot ensivuoden taloussuunnitelman lähetekeskustelussa. Pidin PS:n ryhmäpuheenvuoron. Puheenvuoro alla:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat.

Kuluvalla valtuustokaudella olemme jo kahteen otteeseen tässä taloussuunnitelman lähetekeskustelussa. Kummallakin aiemmalla kerralla olemme päivitelleet kotikaupunkimme investointitasoa ja toimintamenojen kasvua.

Vaikka moni onkin aiemmissa lähetekeskusteluissa päivitellyt taloutemme tilaa, on kuitenkin sama meno jatkunut syksyn budjettikäsittelyissä. Esimerkiksi viime vuonna viimeisissä korineuvotteluissa päätettiin lisätä menoja n. 2 miljoonalla eurolla. Kevään lähetekeskustelujen ja syksyn päätösten logiikka ei ole vielä kohdannut.

Viime torstain kaupunginvaltuuston seminaarin alustusesityksistä vs. kaupunginjohtaja Lipposen ja vs. apulaiskaupunginjohtaja Van Nuesin inhorealistiset esitykset saivat aikaan ihmeen - eri puolueista koostunut talousasioita käsitellyt ryhmä päätyi esityksissään yksimielisesti esittämään kolmea pääviestiä taloussuunnitelman käsittelyyn. Tässä vielä kertauksena nämä viestit kaikille, etenkin niille, jotka eivät päässeet seminaariin mukaan:

1. Menojen sopeuttaminen. Arvioitu menojen kasvu ollut 4 % - ryhmä esitti yksimielisesti maksimissaan 2 % menojen kasvua. Turvataan peruspalvelut –
kärjistäen henkeen, terveyteen ja koulutukseen liittyvät palvelut.

2. Investoinnit kuriin. Investointien kokonaismääräksi esitetty alun perin 231
miljoonaa euroa – ryhmä esitti yksimielisesti investointitasoksi vuodelle 2012
130 miljoonaa euroa ja 2013 100 miljoonaa euroa. Näihin sovittuihin investointien kokonaismääriin ei kuulu kehärata, 65 miljoonaa euroa vuodessa. Painopiste siis jo käynnissä olevissa isoissa hankkeissa – kehärata, kehä III ja Marja-Vantaa, muita investointeja joudutaan karsimaan ja priorisoimaan.

3. Elokuun valtuustoseminaariin valtuusto saa nähtäväkseen rahoitusalan
ammattilaisten laatiman Vantaan kaupungin velanhoito-ohjelman.

Meidän on myös pakko väkiluvultamme Suomen neljänneksi suurimpana kaupunkina
kantaa oma vastuumme koko Suomen julkisen talouden tilanteesta. Yli puoluerajojen annettu valtuutettujen laatima taloustilanteen paranemiseen tähtäävä lista pitää sisällään karun sanoman: syksyllä pitää olla valmis myös ikävään päätöksentekoon – leikkauksiin ja priorisointiin. Sitä varten täällä olemme - päättämässä asioista ja asioiden tärkeysjärjestyksestä. Nyt ei enää riitä virkamiesten päätösesityksiin tehdyt sanamuotomuutokset – nyt mennään asioiden ytimeen ja konkretiaan. Mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen rooli yksittäisille ihmiselle on merkittävin. Suurena haasteena on väestön ikääntyminen, työttömyyden aiheuttamien moninaisten sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien hoitaminen sekä hoitojonojen lyhentäminen. Sosiaali- ja terveyspalvelut olisi asetettava toimialojen välisessä priorisoinnissa kärkeen.

En esimerkiksi itse olisi aiemmin kuvitellut olevani mukana päätöksessä siirtää Elmon urheilupuiston aloitusta kokonaisuudessaan myöhäisemmäksi. Vantaan jääratojen määrä suhteessa asukaslukuun on pääkaupunkiseudun ylivoimaisesti huonoin. Nyt on pakko siirtää tätä n. 50 miljoonan euron hanketta eteenpäin. Voimme sen sijaan käynnistää uusien jääratojen rakentamishankkeet kumppanien kanssa lisätäksemme kaupunkimme houkuttelevuutta ja taataksemme harjoittelumahdollisuudet pienille ilmaveivaajille jotka MM-huuman jälkimaininkeina ryntäävät urheiluseuroihin. Nykyisin vantaalaiset seurat joutuvat tarjoamaan ei-oota.

Meidän on nyt pakko miettiä entistä enemmän vaihtoehtoisia palveluiden tuotantotapoja. Menojen kurissapitämisessä siteeraan ex-olympiavoittajan ja maailmanmestarin väitettyä lausumaa: ”jokainen tsäänssi on mahdollisuus”.

Lause pitää sisällään viisauden, jokainen menojen karsimismahdollisuus pitää tarkastaa kahteen kertaan - löytyykö vielä nipistettävää ja onko juuri tämä menokohde nyt ehdottoman tarpeellinen.

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, olemme mukana kantamassa vastuutamme myös ikävässä päätöksenteossa. Meillä on nyt käynnissä olevien isojen hankkeiden jälkeen pääkaupunkiseudun parhaimmat liikenneväylät ja tehokas lähijunaliikenne. Niistä lähtökohdista on hyvä ponnistaa eteenpäin, kunhan nyt selviämme tämän vaikeimman ajan yli. Ja miksei selvittäisi, kun yhteistä tahtoakin on.


Pitkä kokous päättyi joskus klo 22:00 aikoihin.

Hakkaraisesta. Punavihreä mössömedia on tarkoitushakuisesti etsinyt laumasta helpoimmin saalistettavan maalin. Asettivat tälle ansan ja saivat helposti nalkkiin. Nyt tämä jaagaaminen alkaa saada jo kiusaamisen täyttävät tunnusmerkit. Samaan aikaan sivu-uutisina kerrotaan Portugalille jaettavista tuista.

En tunne moista Hakkaraista olenkaan, mutta väittäisin että melkein kaikista kansanedustajista saadaan penkomalla esiin menneisyyden haamuja. Jos ei ole arpia nahassa, ei ole riittävästi elämänkokemusta päättää toisten asioista.

Loppuun kuva musta ja broidista synnyinkotimme edessä. Hima sijaitsi Vapaalassa (eli Frisussa) osoitteessa Vanha Hämeenkyläntie 12. Käytiin broidin kanssa kiertamässä fillareilla kaikki lapsuusajan tutut mestat. Oli erittäin mukava reissu. Oman naapuruston asukkaat oli tietysti vaihtuneet lähes totaalisesti, mutta nähtiin postia hakemassa kavereittemme äiti, jonka kanssa juttelimme pitkät tovit.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Moottoripyöriä, lätkää ja poliittisten ryhmien avustuksia

Melkein täsmälleen vuosi sitten samat aiheet; prätkänäyttely ja seuraavana maanantaina vapaa-ajan lautakunnan suuri avustusten jakokokous. Näin nytkin.

Järjestettiin Myyrmäen Paalutorilla Vantaan Konepyöränäyttely osana Vantaan kaupunkijuhlaa. Olimme alkaneet valmistella tapahtumaa jo talvella palavereissa. Kaikki oli kunnossa tapahtuman alla, paitsi oma prätkä.

Olin jo luovuttamassa ja vielä perjantaina päivällä ajattelin mennä paikalle autolla, mutta onneksi lopulta löysin häikän syyn (sytkä pielessä... tumpula!) ja sain perjantaina mopon kuntoon.

Nyt kelpaa ajella, kun laitoin talvella prätkään jarrut. Aprilia Millen 4-mäntäiset puristajat on härskin näköiset, mutta tehokkaat verrattuna edellisiin "kilikali"-jarruihin, jotka toimi onnettomina hidastimina. Jotenkin mun halpis-bobber-look meni ketuiks, kun vaihdoin svingin puslat ja etupään yläputket. Mopoon tuli enemmän ryhtiä ja korkeutta joten nyt se menis helposti enemmän cafe-racer tyyliin. Kansi- ja laatikkorempat onnistuivat, mitä nyt uusittu takapytyn imuvena vähän naputtaa - ehkä.



Näyttelyn sää oli arvoitus loppuun asti, mutta hyvin kävi - vodaa ei tullutkaan. Pirun galsa blosis verotti varmaan vieraita ja näytteilleasettajia, mutta saatiin sentään n. 40 häksätintä näytille.

Juurikkalan Timon veteraani-MP letka saapui torille puolen päivän aikaan, joten vanhat hienot vekottimet saivat arvoisensa yleisön ja vastaanoton.

Torilla oli viime vuotiseen verrattuna uskomattoman paljon valitettavan aktiivista low-life porukkaa. Nuorisotoimen järkkärit toimivat särmästi ja ohjasivat määrätietoisesti spurgut pois.

MP-foorumeilla tuli positiivista palautetta tapahtumasta, joten taisi mennä aika nappiin.



Jottei olisi päästy liian helpolla, järjestettiin vielä samana viikonloppuna kansainvälinen mopomiesten biker hockey tournament Myrtsin jäähallissa. Nämä jengit tuli mukaan: Stadin H-D Hockey, Petrols HC (Pori), Karu HC (Rovaniemi), Puolipuristajat (Hyvinkää), Twin Club (Sweden).

Tultiin turnauksessa kolmanneksi, Puolipuristajien voittaessa. Ruotsalaiset olivat innoissaan turnauksesta, joten uskon heitä nähtävän jatkossakin mukana.
Palkintojen jako oli bläkkäreiden tallilla. Sieltä yöllä himaan ajaessa oli takki aika tyhjänä.

Vapaa-ajan lautakunnan kokous 16.5.2011

§11 Vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimialan toimitilainvestoinnit 2012-2021

Konserttitalo Martinuksen perusparannus ja laajennus v. 2013-2014. Käytiin lähetekeskustelu. Esitin omassa puheenvuorossani ettei tehtäisi laajennusta tässä vaiheessa. Energia-Areenalle isommat tapahtumat ja on aika vaarallista lähteä voimakkaasti investoimaan Martinukseen, kun stadissa availlaan uutta musiikkitaloa. Pakko laittaa hankeet järjestykseen; keulille kehärata, kehä III ja Marja-Vantaa, ehkä. Mieluummin satsausta vanhojen jo olemassa olevien alueiden kehittämiseen.

§22 Multimediaohjaaja ja kuvataiteilija Marita Liulian vuokrasopimuksen jatkaminen

Kaupunginhallitus on 12.10.2009 § 42 päättänyt vuokrata taiteilija multimediaohjaaja ja kuvataiteilija Marita Liulialle työtilat 237 m2 entisistä Vierumäen sivukoulun tiloista, jotka kuuluvat vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunnan hallitsemiin järjestötiloihin.

Kysyin kuinka paljon tilan kustannukset ovat kaupungille.

Vastaus: 5€/m2 eli n. 15000€ / vsi. Aika iso avustus yhdelle taiteilijalle.

§23 Oikaisuvaatimus Myyrmäen aluetoimikunnan päätöksestä 22.3.2011

SORASOD ry (Somaleiden tukiyhdistys) on saanut Myyrmäen aluetoimikunnalta 3720 euroa aluerahaa kolmen seminaarin järjestämiseen.

OK, mutta:

SORASOD on tilityksen toimittamisen yhteydessä toimittanut lukuisia kuitteja, joita ei ole hyväksytty osaksi tilitystä. Ei-hyväksytyt kulut ovat ulkomaanpuheluita, tietokone, kaksi puhelinta sekä useita ruokakauppakuitteja (ostajan henkilökohtaisia
kuluja).

Lainaus SORASODin vastineesta: "Se pitää kesäleirejä ja tekee kehitysyhteistyötä jne. Esimerkiksi SORASOD on saanut tälle vuodelle valtionavustusta hankkeen toteutukseen Somaliassa noin 34500 euroa lahjoitukset ja jäsen maksut pelkästään yli 15,000 Euro ja SORASOD toiminta kulut on yli kymmenen tuhatta. Omnia koulutus kuntoyhtymä on lahjoittanut meille yli 40 tietokonetta jotka lähetettiin Somaliaan.
SORASODin toimituskulut ovat yli 10 000€ . Maksuvahvistus jonka,olette vastaanottaneet ovat pelkästään sarjaseminaari kulut."


Kiitin puheenvuorossani virkamiehiä tarkkaavaisuudesta, avustustoiminnan pitää olla tasapuolista ja oikeudenmukaista. Yksi mätä omena pilaa koko korillisen.

§34 Taiteen perusopetusta sekä muuta taidekasvatusta antavien laitoksien tai yhteisöjen vuoden 2011 toiminta-avustukset

Hämeenkylän muskarin hyvä työ on huomattu ja avustussumma oli korotettu 5000€:sta 7000 euroon. Hieno homma, järkkäävät viikottain yli sadalle lapsoselle toimintaa ja kehittelevät muutakin.

§39 Musiikki elämään -projektin yhteistyösopimus
Vantaan tukee 3000€/vuosi, yhteensä 3 vuotta eli 9000€. Selvityksessä mainitaan mm. ulkomaan matkojen raportoinnista. Kysyin sisältyvätkö ulkomaanmatkojen kustannukset tähän 9000 euroon? Vastauksen mukaan sisältyvät.

§42 Liikuntatoimintaan myönnettävien toiminta-avustusten jako vuonna 2011

Jaetaan yhteensä n. 0,5 MEur. Miksi yhdelle maahanmuuttajaryhmälle ei taskaan kelpaa nämä olemassa olevat liikuntajärjestöt?

Itä-Vantaan Somalikulttuuriyhdistys haki ja sai äänestyksen jälkeen 2600 euroa, hävittiin Jonen kanssa 15-2. Aika spesiaalitulos.

§52 Nuorisopalveluiden nuorisotyöhön tarkoitettujen toiminta-avustusten jako vuodelle 2011

Nuoriso- ja varhaisnuorisojärjestöjen ja yhteisöjen avustuksiin on varattu 426 100 euroa, josta toiminta-avustuksien osuus on 316 100
euroa ja kohdeavustuksien 110 000 euroa.

Esitin poliittisten järjestöjen toiminta-avustusten puolittamista ja säästyvän 58475 euroa ohjaamista työllistämishankkeisiin.

Eli näistä puolet pois:
Suomen Demokraattisten Pioneerien Liiton Vantaan Aluejärjestö ry 20000
Itä-Hakkilan ja Kolohongan Pioneerit 1500
Hakunilan Nuoret pioneerit ry 500
Korson demokratia pioneerit ry uusi 0
Vantaan Nuoret Kotkat Aluejärjestö ry 42000
Etelä-Vantaan Nuoret Kotkat 550
Koivukylän Nuoret Kotkat 650
Korson Nuoret Kotkat 3200
Tikkurilan Nuoret Kotkat 2800
Hakunilan nuoret Kotkat 250
Itä-Hakkilan Nuoret Kotkat 350
Vantaan Kokoomusnuoret (aluejärjestö) 8000
Itä-Vantaan Kokoomusnuoret 250
Keski-Vantaan Kokoomusnuoret 250
Länsi-Vantaan kokoomusnuoret 250
Vantaan Demarinuoret (aluejärjestö) 12000
Vantaan Vasemmistonuoret 1300
Vantaan Vihreät Nuoret ja Opiskelijat 1100
Kansallinen lastenliitto ry 22000

Yhteensä 116950 euroa ja siitä olisi jaettu puolet eli yhteensä 58475 (kaikista yo. summista puolet pois)

Hävittiin 13-3, yksi tyhjä.

Sen jälkeen Åstrandin (vihr.) esitys Velmulle 4000 e lisää ja 2000 e pois demari- ja kokoomusnuorilta. Äänestykseen, jossa pohjaesitys sai 10 ja
Åstrandin 5 (me Jonen kanssa mukana), 2 tyhjää.

Tilaisuudessa esiteltiin myös World Design Capital (Helsinki) hanketta, jonne Vantaakin syytää omasta pikkukukkarostaan 1,3 MEur vuodessa. Kuulemma hankkeen organisaatio nielee rahaa, mutta Vantaan hankkeisiin fyffeä ei heru. Hmmm... hyvä satsaus tässä tilanteessa?

Näin tällä kertaa. Tiistaina oli kaupunginjohtajakandien haastattelut ja to-pe valtuustoseminaari Valkeakoskella. Siinähän sitä politiikkaa onkin riittävästi yhdelle viikolle.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Mökillä ja sen jälkeen - missä jytky, siellä protesti

Oltiin mökillä viikonloppuna, hemmetin pitkä aika siitä kun viimeksi oli käyty. Joskus viimevuonna kuitenkin.

Tienpuolen katon lumiesteet oli tulleet alas ja lumimassa oli rikkonut samalla terassin kaiteen. Viemärin ilmaputki sojotti katolla kuin tykinpiippu vaakasuoraan. Se oli onneksi lähtenyt vain muhvista irti eikä suurempaa vahinko ollut syntynyt. Joku isohko lintu oli joutunut toisen linnun lounaaksi grillikatoksen portailla. Suolet ja läjä höyheniä oli jäljellä. Myyrät oli rakentaneet laajahkon taajaman nurtsikentälle.







Laatoitin verhoilukivillä makkarin takan taustan ja leikkasin kuusiaidan. Työtä jossa todella näkee kättensä (tai pensasleikkurin) jäljen.

Vaaleista. Siis ei tummista, eikä vaaleista vaan vaaleista:

Kammoporu noussut väärinäänestämisestä. Mitä hemmettiä? Eikö kaikki saa äänestää niinkuin haluavat? Eikö sitä kutsuta demokratiaksi?

Hesari on kääntänyt tuloksen EU-vastaisuuden ilmentymäksi. Varmasti sitäkin on paljon mukana. EU-vastaisuudella yritetään himmata sitä tosiasiaa, että osa porukasta on kurkkua myöten täynnä yltiösuvaitsevaista, hysteeristä maahanmuutto- ja monikulttuurisuuspropagandaa jota on syydetty kaikkien niskaan täydellä volyymilla joka rööristä. Mamu-jargonia on tullut sellaisella vimmalla, että se on kääntynyt varmasti myös asiallisesti täällä hommansa hoitaneita maahanmuuttajia vastaan.

Äänestystulos oli vastalause sille median yksipuoliselle monikulttuurisuus-uutisoinnille ja ikävien tosiasioiden pimittämiselle.

Äänestystulos oli myös vastalause sille ylimielisyydelle, jota valtaapitävät ovat meitä kohdelleet. Puhutaan ihmeellisiä ympäripyöreitä, ei vastata kyllä tai ei, ei oteta vastuuta mokista, jne.

Äänestystulos oli vastalause sille yksipuoliselle totuudelle, että vain vihreät tietää miten luontoa suojellaan. Vihreät, joiden luonto yltää sinne minne sporakiskot ulottuu. Kautta aikain perusjengi on osannut elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Ei siihen tarvita mitään besserwissereitä jakelemään käsittämättömiä määräyksiä ja lisäämään turhia veroja ja ympäristömaksuja. Kiukku vaan lisääntyy.

Äänestystulos oli vastalause sille ikuiselle älymystö - tavis, sivistyneistö - moukat asetelmalle, joka ei perustu mihinkään faktaan. Joku vaan on päättänyt näin. Jos mitattaisiin esim. lahjakkuutta käytännön asioissa, uutteruutta, tunnollisuutta, täsmällisyyttä, sitkeyttä ja luotettavuutta, voisi jaottelu mennä toisella tavalla.

Harmittaa muutaman rannalle jääneen puolesta. Yksi näistä oli Juurikkalan Timo, jonka puolue tosin on niin väärä kuin olla voi. Ranbir Sodhi, yrittäjädemari Vantaalta joka oli itse rahoittanut kampanjansa, jäi kauas rajasta. Ja olihan persauksissakin asiat osaavia ehdokkaita, jotka ei menneet läpi.
Voi olla muillakin karu herätä aamuun, velkarahalla rahoitettujen mainosten keskeltä ja lähteä keräämään vaalimainostarrojen peittämällä autolla omia kylttejä tienvarsilta. Voi kuvitella, että muutama ärräpää karkaa ilmoille.

Harmittaa vieläkin, etten päässyt yrittämään tähän kisaan. Länsi-Vantaalla persuukset jäi yllättävän kauas kokoomuksesta. Täällä olisi ollut ääniä jouten.

Toisaalta on turha jossitella, etenkin kun mulle sanottiin että mun läpimeno kunnallisvaaleissa johtui yli puolet sen vuoksi että olin PerSujen listalla. Itse en tätä väitettä purematta niele. Toivottavasti olen oikeassa, mä haluan että minuun on henkilökohtaisesti luotettu.

Mä toivon myös, että meidän eli divarijengin panos taustatyössä myös huomioidaan. Ollaan kuitenkin yritetty puurtaa tätä tuulimyllyjä vastaan taistelua kunnallisissa luottamuselimissä - eikä aina niin kiitollisissa merkeissä.

Jostain näiden em seikkojen kombinaatioista tuli persuuksiin sellainen imu, että olisi voinut kuvitella palsamoidun muumionkin menevän listoilta läpi.

Mutta nyt, meidän etuoikeutemme on vahtia silmä kovana, että uudet edustajamme toimivat siten kuin ovat luvanneet. Yksikin julkitullut henkilökohtainen eduntavoittelu, löysäily, jahkailu, vastuunpakoilu pettää luottamuksen salamannopeasti.

May the Force be with you - Use the Force.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Kansanedustajan valintaopas 2011

Blogi sisältää sinun edustajasi valintaohjeet.

Olet tekemässä tärkeää päätöstä; oma edustaja neljäksi vuodeksi edustamaan SINUA Suomen korkeimpaan päättävään elimeen. Eräs kaveri kertoi ettei äänestä, koska ääni on niin arvokas, ettei voi antaa sitä kenellekään vähiten huonolle. Hänelle oikeaa edustajaa ei tuntunut löytyvän.

1. Vaalikone antaa suuntaa. Testaa useita koneita. Katso listan myös häntäpää.

2. Miten ehdokkaasi on menestynyt siviilissä? Jos siviilielämässä ehdokas on hoitanut taloutensa hyvin, kerryttänyt omaisuutta ja pärjännyt, se on osoitus miniatyyri-mittakaavassa että ehdokkaasi hallitsee priorisoinnin perusasiat. Voi olettaa, että myös isommissa ympyröissä homma on hallussa.

3. Elämänkoulua takana. Mitä enemmän ja laajemmalta kokemusta sitä parempi. Pelkän julkisen sektorin / järjestöjen työkokemus jne. ei anna oikeaa kuvaa siitä miten talous toimii. Tuotos / panos --> tulos. Raha ei tule seinästä.

4. Jos haluat näyttää keskisormea nykyisille vallanpitäjille, anna protestiääni. Muista kuitenkin, että se sinun keskisormesi möllöttää seuraavat neljä vuotta ohjaamassa Suomea hemmetin vaikeassa taloustilanteessa. Muuutaman ensimmäisen kuukauden jälkeen protestista haihtuu maku.

5. Jos ehdokkaasi on ollut luottamustehtävissä aiemmin, tsekkaa blogeista, pöytäkirjoista jne. mitä hän on saanut siellä aikaan. Onko ollut aktiivinen? Onko tehnyt aloitteita? Uskaltaako puhua?

6. Jos olet tavannut ehdokkaasi vaalikentillä, oletko havainnut hänessä ylimielisyyttä / tärkeilyä? Voit olla varma, että se luonteenpiirre ei suinkaan vähene jos flaksi käy ja ehdokkaasi menee läpi.

7. Tutki analyyttisesti mitä ehdokkaasi lupaa vaalilupauksissaan. Vertaa näitä puolueen vaaliohjelmaan. Jos havaitset räikeitä ristiriitoja, olet saanut katteettomia lupauksia. Näitä kaikille kaikkea lupaajia riittää.

8. Taloustilanne on sellainen, että ehdokkaasi joutuu varmasti tekemään kipeitä leikkauspäätöksiä menoihin. Onko mielestäsi ehdokkaasi kykenevä jämerään päätöksentekoon ja vastuunottoon? Vai luuletko, että tämä lymyilee muiden selkien takana piilossa? Marisijoita riittää aina, mutta vastuunkantajia ei.

9. Onko ehdokkaasi joukkuepelaaja? Onko ehdokkaasi harrastanut joukkuelajeja tai ollut muuten sosiaalisesti aktiivinen? Yhteistyössä yli puoluerajojen on voimaa.

10. Haluatko, että kotikuntasi asioita ajetaan eduskunnassa? Tutki, onko ehdokkaasi asunut paikkakunnalla pitkään. Muutaman vuoden asuminen kotikunnassasi ei takaa välttämättä lojaaliutta. Rahat ohjautuu helposti vanhan kotikunnan siltarumpuihin.


Lopuksi: Jos ja kun ehdokkaasi pääsee läpi, laita se tiukille! Kysele maililla sinulle tärkeitä asioita, tutki äänestyspäätöksiä, pöytäkirjoja jne. Katso miten paljon edustaja on ollut paikalla. Edustajasi on siellä vain SINUN ansiostasi: sinä olet valtuuttanut hänet ajamaan sinulle tärkeitä asioita.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Blackfoot DOMissa, lätkäturnaus Turussa, kaupunginvaltuuston kokous 11.4.2011, jätin aloitteen

Olin perjantaina 8.4. DOMissa kuuntelemassa Blackfootia. Kavereiden kanssa todettiin, että tekee terää irtautua arkirutiineista. Vaikka normirutiineista irtautuminen tuntuu aina työläältä. Blackfoot oli taattu valinta, eikä pettänyt taaskaan.

Keikkapaikkana DOM Freda 42:ssa (vanha saksalainen kirkko) oli hyvä.

Yöllä himassa ja rapsakoiden 5 tunnin unien jälkeen kaverin kyydillä kohti Turkua ja ikämiesten Aura-lätkäturnausta. Lauantaina 3 matsia; kaikissa kuokkaan. 2 pakkiparia, joten joka toista vaihtoa kunnon pyörityksessä snadien yöunien jälkeen alkoi hengästyttää ja jopa hikoiluttaa. Saunottiin hotellilla ja käytiin Dennisissä pizzalla. Käytiin haahuilemassa Turun keskustassa, mutta jo klo 22:30 paarustettiin takas hotellille ja bunkkaan. Ihan dead.

Sunnuntaina 2 matsia ja taas pataan. Vikassa matsissa taktiikan vaihto ja vain 4-3 häviö. Harrastajat ja pro't on näemmä erikseen, yllättävää kyllä.

Turun Impivaaran jäähalli oli erittäin hyvin hoidettu ja siisti. Mikään paikka ei ollut rempallaan. Yksi aseellinen välikohtaus hallilla toki näkyi:

Pian kuvan ottamisen jälkeen "sotilaat" kahlailivat lenkkareissaan syvässä isossa vesilätäkössä hallin pihalla. Tietysti. Sotilaat on sotilaita.

Väkersin vielä sunnuntai-iltana kotiin tultua aloitteen maanantain valtuustokokoukseen.

11.4.2011 kaupunginvaltuuston kokous

Etukäteen ryhmien välisissä neuvotteluissa arveltiin, että esityslistalla ollut "Vantaan kanta seutuhallinnon kehittämiseksi" aiheuttaa pulinaa... siis puheenvuoroja. Samoin hyvinvointikatsaus 2010 - tämähän oli vika kokous ennen eduskuntavaaleja.

"Vantaan kanta seutuhallinnon kehittämiseksi"- kohdassa kaikki muuta paitsi Kokoomus + SFP laadimme pöytäkirjalausuman, jossa ohjeistetaan näin:

"Hyväksyessämme Vantaan kannan seutuhallinnon kehittämiseksi pidämme tärkeänä , että jatkotyössä kiinnitetään erityinen huomio kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen. Tämä merkitsee paikallisen demokratian ja alueellisten päätöksentekoelimien roolin vahvistamista ja seudullisten päätöksentekijöiden valintaa suoralla kansanvaalilla."

Eli haluamme kehittää, lisätä ja vahvistaa kuntien välistä yhteistä päätöksentekoa mm. maankäyttöä, liikennettä ja asumista koskevissa asioissa.

Asemakaavan muutokset Kehäradalla, Tiksissä ja Myrtsissä. Tiksissä puretaan savimaahan vajoava pienkerrostalo ja Myrtsissä hyväksyttiin lopullisesti urheilupuiston laajennus.

Kehäradalle vaadittiin kaikkien ryhmien toimesta laajempaa parkkipaikkaa liityntäpysäköintiin Leinelään. Alunperin siellä oli vain 50 paikkaa.

Markku Weckmanin aloite kouluruokailuun ja - turvallisuuteen liittyvän kyselyn järjestämiseksi. Hyvä aloite ja Weckmanilta hyvä puheenvuoro. Weckman on yksi niistä valtuutetuista joka ei boostaa omaa egoaan, vaan tuntuu ajavan vilpittömästi kuntalaisten etua.

Valtuustosalissa kierteli paljon aloitteita allekirjoitettavana, mm. tuulivoimapuistosta Vantaalle. Sehän sopii meille merelliseen ja samalla tuntureistaan tunnettuun "Windy Cityyn". Aloitteissa kiersi myös rasismin vastaisen viikon toive, joka taidettiin vetää kannattamattomana veks.

Niinistön Jaskan ja Weckmanin Markun yhteisaloite Askinpuiston säilyttämiseksi Askistossa kiersi myös.

Laitoin oman aloitteeni kiertämään. Sain aloitteeseen 31 allekirjoittajaa 67:sta. Ei paha! Kuntalaisten parasta ajattelevia valtuutettuja löytyy!

Lähetin valtuutetuille maililla edellisenä päivänä aloitteen tutustuttavaksi.

Ja itse aloite meni näin (ja tämä ei ole itsestään selvyys kaupungin toiminnassa, tuli tutkittua):

VALTUUSTOALOITE
ALOITE VANTAAN KAUPUNGIN HANKKEIDEN (PROJEKTIEN) HALLINNAN KEHITTÄMISEKSI

Esitämme virkamiesvalmisteluun Vantaan kaupungin hankkeiden aloituskäytännön yhdenmukaistamista ja vakioimista. Samalla otetaan käyttöön projektisalkun hallinta toimialoittain.

Muutos mahdollistaa projektien paremman arvioinnin, seurannan ja tarjoaa hyvän suunnitteluaineiston uusille projekteille.
Ehdotamme hankkeen aloituskäytännöksi alla kuvattua menettelytapaa:

- tilaaja määrittelee tarpeen projektien valintaryhmälle
- projektiehdotukselle tehdään esiselvitys (tuleva projektipäällikkö ja projektin omistaja)
- Myönteisen esiselvityksen tulosten perusteella projektipäällikkö ja projektin omistaja keräävät taustatiedot ja laativat projektiehdotuslomakkeen
- projektiehdotuslomake hyväksytään ko. toimialan lautakunnassa
- projektin toteutusta valvotaan projektin suorituksen aikana, päävaiheiden valmistuminen raportoidaan keskitettyyn projektihallintaan ja –valvontaan
- projektin päätyttyä projekti katselmoidaan ja arvioidaan

Projektiehdotukseen kerätään vähintään seuraavat tiedot:
- hankkeen yksilöivä nimi
- lyhyt kuvaus
- tavoite
- hankkeen kohderyhmä
- tavoiteltavat hyödyt hankkeen kohderyhmälle
- kokohankkeen aloitus- ja päättymispäivämäärät
- kokonaisbudjetti
- rahoittajat ja rahoitusosuudet
- Vantaan kaupungin osuus budjetista
- projektin henkilöresurssien tarve
- projektipäällikön nimi
- projektin omistajan nimi
- projektiryhmän koko
- projektin ohjausryhmän koko

Esitetyillä menettelytavoilla saavutetaan seuraavia etuja:
- saadaan kokonaisnäkemys käynnissä olevista hankkeista
- luottamushenkilöt voivat vaikuttaa aiemmin aloitettaviin hankkeisiin
- luottamushenkilöt sitoutuvat hyväksynnällään projektin seurantaan ja ottavat myös vastuun hankkeen tavoitteiden toteutumisessa
- projektipäälliköllä, projektiryhmällä ja projektin ohjausryhmällä on yhteinen näkemys projektin tavoitteesta, aikataulusta, budjetista ja vastuista
- saadaan uusien projektien suunnitteluun hyvää pohjatietoa
- saavutetaan kustannussäästöjä tarkemmalla valvonnalla
- erotetaan jatkuvat prosessit ainutkertaisista projekteista
- motivoidaan henkilöstöä kehittyvään, ammattimaiseen projektitoimintaan

Timo Uppala
Kaupunginvaltuutettu (PS)


Nyt odotellaan mitä virkamiesvalmistelusta tulee ulos. Tämä olisi merkittävä muutos, joka ohjaisi projektien suunnittelua vakioituun malliin. Motivoisi myös projektin tekijöitä, koska mikäs sen on motivoivampaa kuin tehdä työtä, jolla on selkeä tavoite ja jonka valmistumista seurataan ja valvotaan, hyvässä mielessä - ei kyyläämällä.

Vantaan kaupunkijuhliin kuuluva prätkänäyttelymme järjestetään taas. Ajankohta on 14.5.2011 klo 10:00 - 14:30.
Näyttelyyn tulee mukaan sekalaisen prätkäkaluston lisäksi nuorison mopot, jotka tulevat Vantaan nuorisotoimen masinoimana mestoille.

Näyttelyalueella mukana Poppamies-chilituotteet.

Näyttelyn jälkeen klo 15:00 - 22:00 kansainvälinen biker-lätkäturnaus Myrtsin 1.hallissa.



Viikonloppuna siunattiin haudan lepoon entinen duunikaverini. Ilman tämän kaverin äärettömän pitkäjänteistä apua en olisi saanut omaa firmaa käyntiin. Asenne opetti myös paljon. Aina ystävällinen ja äärimmäisen ammattitaitoinen. Kiitos Halli kaikesta, lepää rauhassa.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Vapaa-ajan lautakunnan kokous, somaleille rahaa omaan toimintaan, Hämeenkylän Muskarin kokous

VAPAS-kokous 4.4.2011 Tiksissä

Kokoukset alkaa mennä fyysisiksi:



Ei vaiskaan, tuli limppu huuleen pappalätkässä.

Aluksi Mertsi Lindgren kävi esittelemässä romanikulttuurikeskushanketta, joka oli livahtanut jo valmisteluvaiheessa julkisuuteen (klikkaa tästä Hesarin juttu)

Kuulemma Vantaa ja Jämsä ovat kilpasilla tästä hankkeesta, kumpihan voittaa! Saa nähdä mitkä olisivat kustannukset jota velkarahassa rypevälle Vantaalle tästä koituisi. Ja kaikki ylläpitokulut pitää tietysti huomioida.

Tiedoksi merkittävät asiat:

"Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt päätöksellään 24.3.2011 valtion avustusta maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla yhteensä 104 000 euroa."

Jatkossa siis kaupungin itse jakamille maahanmuuttajien erityisliikuntaryhmien tuille ei ole tarvetta?

Näemmä aluetoimikunnilta oli haettu rahaa: Somali reconstruction And Social Development ry:n (SORASOD, muista lyhenne, kun luet blogia pidemmälle)seminaarit, Myyrmäen aluetoimikunta on jakanut näille 22.3. 1200€ seminaareihin. Olivat hakeneet yli 7000€ avustusta.

VAPAS hankkeiden (projektien) tilanne 4.4.2011. Olen kysynyt "VAPAS-projektisalkun" perään jo aiemmin. Saamamme powerpoint kalvosarja oli ehkä vastaus siihen. 38 projektia on käynnissä.

Tein tämän aineiston pohjalta oman excelin simppeliksi projektisalkuksi ja lähetin sen VAPAS-sihteerille eteenpäin välitettäväksi. Sain kiitettävän pian täytettyjä exceleitä eri toimialoilta. Koostin ne excelit yhteen ja voila! siinä oli VAPAS-projektisalkku. No joo, kulttuuripuolen projektit jäivät vielä toki puuttumaan.

Aika isoja asioita: hankkeiden kokonaisbudjetti 14,5 MEur ja Vantaan osuus 5,7 MEur!
Pyysin täyttämään projektipäälliköiden nimet ja projektin omistajien nimet, sekä arvion valmiusasteesta. Nyt kun tätä vaan käytettäisiin jatkossa, jotta saataisiin projektit pysymään edes jollain lailla yksissä kansissa. Näin isoihin hankkeisiin pitää löytyä seurantaa.

Hiekkaharjun urheilukentän huoltorakennus. "Hankkeen peruskorjattavan huoltorakennuksen bruttoala on noin 284 m². Huoltotilan huonealan tarve on 70 m² ja katoksen 300 m². Huoltorakennuksen peruskorjaukseen ja laajennukseen on alustavasti varattu vuosina 2011-2012 yhteensä 700 000 euroa."

Siis 70 m2 lämmintä tilaa ja 300 m2 katosta. Ompa kallista! Taitaa suomalainen työ maksaa? Vai tuleeko kullatut hanat?

Korson koulun peruskorjaus: 3 MEur vuosille 2012-2013.

Avustustyöryhmän loppuraportti. Ihan ok. Nyt aletaan huomioida avustuksissa mm. järjestöjen saamat tilat, avustuksen jakamista koordinoi oma avustustiimi.

Järjestöavustukset.

Yhtänä kohteena Monika-Naiset liitto ry: esitetään 5000€:n tukea.

"Matalan kynnyksen kriisipalvelua sekä ohjausta ja neuvontaa väkivaltaa kokeneille naisille ja lapsille. Voimavarakeskuksen toiminta ehkäisee maahanmuuttajanaisten ja lasten syrjäytymistä sekä edistää kotoutumista. Myös nuorten maahanmuuttajanaisten tukena (kunniaväkivalta- ja ihmiskaupan uhrit)."

Miksei keskitytä syyn korjaamiseen? Nyt korjataan oiretta, mikä tietysti on myös tärkeää.

Itä-Vantaan somalikulttuuri yhdistys ry haki n.1200€:n avustusta ja sai 800€. Pikkusummia, mutta peruste on huono:

"Ompelukerho maahanmuuttajanaisille. Haemme rahoitusta ompelukerhon vetäjän palkkaamiseen. Havukosken nuorisotilalla on toiminut KML-hankkeen avulla vuoden 2010 alusta ompelukerho. Hankkeen avulla pystyimme ostamaan ompelukoneita ja saumurin, sekä palkkaamaan opettajan. Nyt toiminta on loppumassa, koska meillä ei mahdollisuutta maksaa opettajalle palkkaa. Koska toiminta on erittäin suosittua, toivoisimme kerhon jatkuvan. On tärkeää, että naisilla on mielekästä tekemistä, näin he oppivat uusia asioita sekä oppiva suomenkieltä tekemisen ohella. Toiminta auttaa naisia (äitejä) jaksamaan, edistää kotoutumista ja näin tukee myös koko perheen hyvinvointia."

Eikös nämä somalittaret luudaa liikaakin keskenään, jolloin kielenoppiminen vaikeutuu. Avustushan on karhunpalvelus. Mukaan vaan valtaväestön toimintaan, johonkin Martta-jutskaan tms. Ja suomenkieltä opitaan samalla, kun on pakko.

Esitin noilla perusteilla avustuksen eväämistä ja Herrasen Jone kannatti. Äänestys: 14-2, häviö (!)

Tanssiteatteri Raatikon kannatus ry 2100 €, tietysti. Vähän aikaa sitten tuutattiin yli 125 000 Raatikolle.

Itä-Vantaan somalikulttuuriyhdistys ry 3300 Peruste: Toimintamuotona olisi leiri nuorille Lemillä 27.6-3.7.2011, sekä retki Tampereelle kesällä tai syksyllä 2011.

Esitin avustuksen eväämistä perustelleen taas eriytymisellä muusta yhteiskunnasta. Jone kannatti. Äänestys: 14-2, häviö (!).

Maahanmuuttajan Kulttuuri ja Taideyhdistys (MKTY) ry hakemus myöhässä, ei myönnetä avustusta. Mutta alkuperäinen hakemuksen peruste on VÄHINTÄÄNKIN epäilyttävä:

"Yhdistys järjestää kesällä ohjelmaa, se on suunnattu pienituloisille (nyyh) perheille ja nuorison ryhmille. Ohjelman tarkoituksena on tukea perheitä, joilla on enemmän kuin 2 lasta (nyyh 2) ja nuorille opiskelijoille joille ei ole saatu kesätyöpaikkaa. (nyyh 3) Lisäksi ohjelma on vapaa-aika ja virkistysmuotoinen ja siihen nuoret jotka ovat 13-15 vuotiaita voivat osallistua." (Häh?)

Hakivat muuten 6750 euroa tähän toimintaan!

Kulttuurin kohdeavustukset ja taiteilija-apurahat. Vantaan Sanomien kyselyssä 1200 vastaajasta n. 60% olisi valmiita leikkaamaan taiteilija-apurahoja.

Esityslistalla saatetekstissä luki karun selkeästi: Taiteilija-apuraha yhteensä 78500 €, Säästövelvoite 0 €.

Mitä vantaalainen veronmaksaja hyötyy mm. taiteellisesta työskentelystä Barcelonassa tai opintomatkasta Lontooseen?

Kohdeavustuksien myöntäminen nuorten toimintaan: Maahanmuuttajan Kulttuuri- ja taideyhdistys, MKTY ry 3000 €, Somali reconstruction And Social Development ry:lle 2500 €.

Esitin jälkimmäisten avustusveijarien eli Somali reconstruction And Social Development ry:n (tuttavallisemmin SORASOD avustusslangilla) avustuksen hylkäämistä.
Jone kannatti. Äänestys 14-2, häviö (!).

Näihin äänestyksiin meni muuten aikaa n. 2-3 min. / äänestys, joten ne ei venyttäneet kokousta. Jonkun huisin tärkeän (koska sitä esittivät muut) sanamuodon hinkkaaminen vei sen sijaan paljon enemmän aikaa.

R3 Maahanmuuttajien tuki ry:n raportti:

Valtuustokyselyssä kysyin miten käynnistämämme hanke on lähtenyt käyntiin. Tämä raportti on vastaus kyselyyni. 2010 laitettu yhteiskunnan varoja tähän hankkeeseen yhteensä 25000, Vantaalta n. 6500€ (esityslistalla sanotaan: Vuonna 2010 Vantaan kaupungin osuus on 3 844 euroa). Olivat saaneet työllistettyä jonkin verran porukkaa, hyvä homma! Seurataan jatkossakin hankkeen tuloksia.

MaMu-avustusten laskuri tämän vuoden alusta näyttää 4.4. VAPAS-kokouksen jälkeen 26335 €:n summaa.

Kävin 5.4., tiistaina vireästi toimivan Hämeenkylän muskarin kokouksessa. 125 sikramaa häärii musiikkiopetuksessa, joka tukee kotihoitoon siirtyneiden lasten sosiaalista kehitystä. Aikovat lisäksi laajentaa toimintaa mm. bändipajalla 6-9 vuotiaille, sisarusmuskaria ja senioreille hoitokoteihin "muistelumuskaria". Tämä näin aktiivisesti ja laajasti kuntalaisia tukeva toiminta saa kaupungin avustuksia 5000 € vuodessa. Hmmm..... muistellaampas tekstiä tuosta ylempää... Vantaa on tukenut maaliskuuhun mennessä tänä vuonna yli 26 000 eurolla maahanmuuttajien omia toimintaryhmiä. Puhumattakaan poliittisista nuorisojärjestöistä. Sekin perkkll... herkkujen jakamiskokous on vielä edessä.

Prätkän kasaaminen on kiivaassa käynnissä. Kelit lämpenee, lumi sulaa ja perinteinen pakokauhu valtaa mielen. Jotkut jo ajelee ja kiihdyttää toisten kasaamishysteriaa. Vaihdelaatikon sivuakselin lakru ja stefa on vaihdettu, kaksi venttiilinohjuria ja pakovena vaihdettu (oli vähän öljyä tulpassa, ei kyllä pölläytellyt), viton ohjurinkumit, kaasari rempattu korjaussarjalla, svingin puslat vaihdettu takas orggiskumisiin, maadoitukset parannettu. Vielä etupään stefat vaihtoon. Ai niin, ostin ebaystä Aprilia Millen (vm 2005) Brembon nelimäntäiset jarrupuristajat eteen. Joutuu tekemään sovitepalat alaputkiin, mutta homma onnistuu. Vaihdoin samalla kaikki jarruletkut teräspunosversioihin.

Perjantaina 8.4. Freda 42 Dom:issä BLACKFOOT ja la - su Turussa veteraanilätkäturnauksessa.

IFK perhana näyttää pärjäävän. Stadin ykkösjengi jäi lomille jo aiemmin.

Päätän raporttini täältä tähän.