maanantai 15. kesäkuuta 2009

Kaupunginvaltuuston kokous 15.6.2009 - mukana selvitys Vantaan ja Helsingin yhdistymisestä

Ekaksi onniteltiin Timo Juurikkalaa ja Pietari Jääskeläistä eduskuntaan pääsyn johdosta.

Ei yhtään asiasta pyydettyä puheenvuoroa kohtaan 8 asti!

Kohta 9: Vantaa-Helsinki yhdistymisselvitys ja kaksiportaisen seutuhallintomallin eduista ja haitoista

10 puheenvuoroa, joissa vasemmisto ja PerusS vastustivat (paitsi minä en) ja kokoomus ja vihreät puolustivat. Paljon puheenvuoroja yhdistymisestä ja itsenäisyyden menetyksestä, mutta siitähän ei ole nyt kyse. Nyt pitää ohjeistaa ja seurata selvitystä tarkasti jotta saadaan päätösten taustalle puolueetonta, luotettavaa tietoa.

Oma puheenvuoroni:

"Tänne ajellessa kepeässä kesäkelissä kuuntelin synkkiä lukuja tulevasta, mietin voiko yhdistymisselvityksen päätöksen ajoitus sattua huonompaan saumaan. Vaikka olen äänestänyt yhdistymisselvityksen puolesta, on nyt todella vakavasti mietittävä selvitystöiden käynnistämistä myöhemmin.

Alkuun ote kuntalaista:

"Valtuusto on kuntalain mukaan ylin päättävä toimielin ja vastaa kunnan strategisesta johtamisesta."

Eli, mikäli yhdistymisselvitystä ja selvitystä kaksiportaisen seutuhallintomallin eduista ja haitoista lähdetään tekemään, tarvitsemme päätöksen teon pohjaksi luotettavaa, puolueetonta materiaalia.

Tämän vuoksi selvitysten toimeksiannot on oltava erittäin selkeitä ja hyvin rajattuja.
Esityslistan liitteinä olevat dokumentit antavat liian laajan tulkintamahdollisuuden.
Vaarana on, että kustannukset asettuvat huomaamatta jo nyt käsittämättömän laajaksi arvioidun kustannushaitarin ylärajalle.

Itse selvityksen tekemisestä:

Selvitykset on tehtävä strategisella lähestymistavalla -
tulevaisuuteen suuntautuen, vahvasti viestien, uusia toimintatapoja hyödyntäen.

Selvityksistä on tultava selkeästi ilmi yhdistymisen edut ja haitat jokaiselle tutkittavalle osa-alueelle. Yhdistymisselvityksessä on tultava myös ilmi suositukset mm. uudesta hallintomallista ja uudesta hallinto-organisaatiosta. Etenkin tuolla hinnalla tämä pitää sisältyä selvitykseen.

Selvityksen tarjouspyyntöjen laatiminen, kilpailutus ja vertailu vaativat erittäin taitavaa, vaativaa ostajaa. Tässä taloustilanteessa ja etenkin tilanteen vielä huonontuessa on syytä miettiä vakavasti selvitysten tekemistä myöhemmin, kun yleinen taloustilanne on muuttunut valoisammaksi. Emme ole vielä nähneet nykyisen taantuman pohjaa.

Selvityksillä on oltava myös ehdottomasti enemmän kuin yksi maksaja. Tästä vaatimuksesta voidaan tosin poiketa vain siinä tapauksessa, jos puolueettoman selvityksen ainoan maksajakunnan vaakunassa ei ole lohenpyrstöä."

Kansanäänestyksestä nousi keskustelua, yksi erikseen järjestetty äänestys maksaa kaupungille n.350 000€.
Jaakko Niinistö esitti omassa repliikkipuheenvuorossaan, että kansanäänestys voitaisiin järjestää esim. kunnallisvaalien yhteydessä.

Äänestys. Kaupunginhallituksen esitys (Jaa) vastaan Pietari Jääskeläisen esitys (Ei).
Jaa 60 - Ei 7. Äänestin Jaa eli selvityksien puolesta jälleen.


Kohta 14.

Leonardo Da Vilhu -veistospuiston tulevaisuutta koskevat järjestelyt. Ilmari Heinonen (vas.) mainitsi aiheellisesti,
että Vilhu voi muunnella testamenttiaan vaikka kuinka monta kertaa. Nykyistä testamenttia pidettiin yhtenä taustatietona
tälle päätökselle.

Kohta 15. Ruuhkamaksut.

Ruuhkamaksuista nousi yllättävän paljon keskustelua. Valtuutettu Tyystjärvi kehotti äänestämään käyttämällä
itse julkistaliikennettä. Valtuutettu Häkkinen kommentoi, että valtuutettu Tyystjärvi huristi kokoukseen tullessaan
omalla autollaan ohi ja vilkutti iloisesti...


Kohta 16. Luvalliset graffitipaikat. Aloitteen tehnyt Väätäinen (vas.) on saanut uhkauksia, että hänen autonsa
ja talonsa tullaan maalaamaan...

Vihreät ja kommarit (=sama asia) puolustivat graffiteja ja muut vastustivat. Niikko (PS) myös puolusti. Näkee
jälleen ettei meillä ole ryhmäkuria. Hyvä niin!

Teimme (Perussuomalaiset) ryhmäaloitteen yli kolmen tunnin kokousten kokouspalkkioiden poistamisesta.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Selostustilaisuus 15.6.2009 KV:n kokousta varten

KV-Info 11.6.2009

Synkkää työttömysinfoa aluksi:

työttömiä
2008: 6165
2009: 8025
Näistä 20% maahanmuuttajia

Lomautettuja 15.5.2009 5300, entäs jos nämä pätkähtää työttömiksi tai edes osa niistä. Huh.

Työryhmä ehdotettaa torjuntaan: lomautetuille koulutusta, nuorille ja rakennetyöttömille luodaan MAHDOLLISUUKSIAN VANTAA (?) jne. Vantaan kaupungin sitova tavoite: toteutetaan työllistymiseen tähtääviä toimenpiteitä ja uusia innovaatioita. Siinäpä se, voiko sen konkreettisemmin enää sanoa.

Varsinainen infotilaisuus:

Aloitettiin yhdistymisselvitysselostuksella. Kaupunginjohtaja Paajanen esitteli.

- pääasiassa tehdään omin voimin, koska varaa mittavaan konsulttityöhön ei ole
- selvitystä ohjaa seudullinen ohjausryhmä
- valmistuu v. 2010 loppuun mennessä
- hommaa valvoo myös luottamushenkilöistä valittu valvonta-/ohjausryhmä. Tähän Auvinen mukaan! Osaamista ulkoistuksista ja liikkeenluovutuksista löytyy. Siitähän tässäkin on loppujen lopuksi kyse.
- valmisteluryhmän jäsenten sijaisuuksien hoito 240 000 € - 300 000 €
- työryhmien konsulttityöt 100 000 € - 500 000 €
- konsulttityöt 800 000 € - 1 600 000 €
- eli nopeasti laskien 1 140 000 € - 2 500 000 € Auts! Aika iso skaala.
- muiden kuntien osallistuminen kustannuksiin selvitetään. Stadin on pakko lähteä mukaan, eihän tätä millään voi Vantaa pelkästään maksaa tässä tilanteessa ja kuitenkin kumpikin osapuoli selvitystä kaipaa
- Malmi esitti, että jos Vantaalta löytyy päteviä tekijöitä, Vantaahan voisi myydä konsulttityötä tässä asiassa Helsingille. Hyvä idea! Ei vaan varmaan ole pokkaa esittää kellään.

Aika vapaat kädet annetaan selvitystyöntekijöille, toimeksiannon rajaus on myös aika vapaa. Mitähän tästä oikeasti tulee?

Taustatietoa:
http://192.49.193.12/ktwebbin/ktproxy2.dll?doctype=0&docid=383132393a31&dalid=3.6.2009%2014:52:50&extension=pdf


Vantaan Kaupungin SAP-projektin tuotos eli juuri käyttöönotettu VanVan järjestelmä on aiheuttanut hankaluuksia eri yksiköiden toimintaan. Eikä varmaan ole maksanut
ihan vähän.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Vastatuuleen huutoa, osa XXX - Vapaa-ajanlautakunnan kokous 8.6.2009

Tämä oli nyt se kokous, jossa päätettiin poliittisten nuorisojärjestöjen tukemisesta.
Paljon keskusteluja ja mailin vaihtoa kokousta ennen vihreiden ja kokoomuksen kanssa.
Hyvältä näytti, ainakin ennen kokousta...

Pyysin edellisen kokouksen pöytäkirjaan muutosta: en esittänyt kaikkien haettujen avustusten hylkäämistä vain näiden kahden:

a) Somali Reconstruction And Social Devolopment ry. (SORASD) hakee avustusta 8 590 € lapsiperheille ja nuorille järjestettävään leiriin. Hakemus on saapunut 24.2.2009 (Vasla 1172/09).
d) Somaliopettajien ry hakee avustusta maahanmuuttajanuorten avoimeen ja ryhmä toimintaan 4 500 €. Toimintaa järjestetään Koivukylässä, Tallocenterissä.

Kohta 8§ toimialan toimitilainvestoinnit (kaikki liikuntapaikat jne.) Esitin, että päätös toimitila-investoinneista siirretään syksyyn, jotta uusi liikuntatoimenjohtaja pääsisi tutustumaan ja antamaan mukaan omia ehdotuksiaan.

Länsi-Vantaa on näissä aika ohuella osalla. Rajatorpan kalliosuojaan 0 € koko jaksolle! Vuoteen 2019 asti. Paikka on todella karussa kunnossa jo nyt!

Valtuustossa liikuntapaikkasuunnitelman liitteeksi hyväksytty tekemäni esitys ei näkynyt millään lailla tässä toimitilainvestoinnissa. Mm. Pitkäjärven uimaranta, Raappavuoren mäkien kunnostus, Pähkinärinne-Linnainen-Hämevaara liikuntareitit työllistämistöinä? Päätettiin, että mennään tällä esityksellä vain vuoteen 2011 asti, syyskuun kokoukseen saamme esityksen johon myös uusi liikuntatoimenjohtaja Kallislahti on ehtinyt tutustua ja tehdä mahdollisia omia ehdotuksiaan.

Kohta 13§: Vantaan Nuorisojärjestöt ry haluaa oikaisua Icehearts ja Nicehearts saamiin tukiin. Soitin sunnuntaina 7.6.2009 Vantaan Nuorisojärjestöt ry:n puheenjohtajalle Hanna-Leena Rajamäelle. Toivovat tukien jakamista uudelleen. Perusteet ovat ihan hyvät esityksessä. Lähes puolet nuorisotoimen kohdeavustusten kokonaismäärästä (112 300 €) menee Iceharts ja Nicehearts:lle (52 000€). IceHearts ja NiceHearts tekevät toki hyvää ennaltaehkäisevää työtä, mutta tukien jaon on noudatettava muidenkin noudattamia sääntöjä. Edellisen kokouksen päätös kumottiin ja tämä tukianomus siirrettiin kaupungin hallituksen päätettäväksi.

Kohta 14§: Suunnitelma asukaspuistotoiminnan ja lasten vapaa-ajan toimintojen yhteensovittamiseksi ja kehittämiseksi.

Esitin kommentteina että:
- "Keski-Vantaan" toimipisteet puuttuvat täysin mm. alle kouluikäisten kulttuuri- ja varhaiskasvatuspalveluiden toimipisteistä.
- Esitysteknisesti nuorisotila näyttää olevan Linnaisissa, kun se oikeasti on Pähkinärinteessä

Kohta 61§: Tässä se tämän kokouksen pentele nyt luurasi: Nuorisopalveluiden nuorisotyöhön tarkoitettujen toiminta-avustusten jako vuodelle 2009.

Taustaa: Ennakkoavustuksia on maksettu yhteensä 136 590 euroa. Jaettavaksi on ollut 285 050€ eli jakamatta toiminta-avustuksia on 148 460€. 47% on jo jaettu ennakkoavustuksina.


Laskin kokousta ennen, että alkuperäisessä esityksessä oikeistotaustaiset järjestöt saisivat n. 10%, vasemmistotaustaiset n. 30% ja muut näin ollen n. 60%.

Lähetin vihreille ja kokoomukselle esityksen jossa esitin, että oikeisto 10%, vasemmisto n. 14%, muut n. 70%. Tasapuolisemman jakautumisen lisäksi säästöön jäisi vajaa 40000€.

Vihreiden Åstrand teki esityksen, jossa siivutettiin demarinuorilta, vasemmistoliiton nuorilta, SDPL:ltä ja Nuoret Kotkat ry:ltä vähän pois. Näiden lisäksi Korson setlementtinuorille ja Velmun talonvaltaajille annettaisiin vähän lisää. Kokoomuksen Kunnas esitti muuten samaa, mutta heidän nuorisojärjestölle 1000€ lisää.

Paljon puheenvuoroja. Näissä esitysten jälkeen jäi silti valtava epäsuhta oikeisto-vasemmisto akselille. Toin omassa puheenvuorossani nuo epäsuhdat esille ja sanoin odottavani mielenkiinnolla parempia esityksiä. Kerroin myös olevani todella radikaalien leikkausten kannalla poliittisilta nuorisojärjestöiltä.

Puheenjohtaja päätti neuvottelutauosta. Neuvottelin vihreiden ja kokoomuksen kanssa. Huomasin, ettei uusissa esityksissä tulla esittämään enää edes edellä mainittuja leikkauksia. Kerroin, että tulen esittämään oman esitykseni.

Tätä kirjoittaessa on vielä hiukan epäselvää mikä miniatyyrikorjaus tehtiin, mutta lähestulkoon 1:1 mentiin alkuperäisen esityksen mukaan.

Tein tälle vastaehdotuksen, jota Herranen kannatti: kaikille poliittisille nuorisojärjestöille jätettäisiin jakamatta loput jaossa olleet rahat (nehän olivat saaneet jo etukäteen puolet jaettavasta summasta automaattisesti...). Mainitsin lisäksi, ettei tällainen poliittinen nuorisotoiminta mitään rahaa vaadi; omaan kokoustamiseen ei tarvitse rahaa, esim.valtuuston kokouksiin pääsee kuuntelemaan ilmaiseksi jne.

Sinne menee taas demareille ja kommareille rahaa piilopuoluetukena niin että tyrät rytkyy. Tämä alkaa turhauttaa todella paljon. Toisaalta itse ampuvat itseään jalkaan; jengi haluaa muutosta - joka vaaleissa tämä on näkynyt vasemmiston kannatuksen putoamisena. Nämä vaan vetää side silmillä samaan suuntaan uskollisesti.

Hävisimme poliittisten nuorisojärjestöjen tuki äänestyksen äänin 15-2. Tekninen tyrmäys, taas. Nyt yritin sentään tätä ennen lobata, keskustella, neuvotella eri ryhmien kesken - tuloksetta.

Vihreät on oikeasti täysin melonijengiä: vihreän kuoren alla on tulipunainen sisus.
Sinne ne vaaleissa hävinneet kommarit ja demarit ovat menneet. Yhdelle kokoomuksen edustajalle sentään pointsit himaan; hyvät keskustelut ennen kokousta, mutta ryhmäkuri pakotti äänestämään omaa henk.koht. kantaansa vastaan. Näki kokouksen jälkeen keskustellessamme, että päätös harmitti kybällä myös hantä.

Tässä tuen saajat, alkuperäisen esityksen mukaan olkaa hyvä. Miettikää
listaa lukiessanne samalla nykyistä taloustilannetta, omaishoitajien tuen leikkaamista, tingittyjä kouluruokailuja, päivähoidoissa tapahtuvia toimintaan kohdistuvia leikkauksia jne...

Huom! Poliittisissa järjestöissä on myös lapsille suunnattua poliittisviritteistä
toimintaa. Haluaisitko sinä oman lapsesi tällaiseen toimintaan mukaan?

Yhdistys = Alkuperäinen esitys (€)
Vantaan Kokoomus Nuoret ry = 7000
Länsi-Vantaan Kokoomusnuoret ry = 150
Keski-Vantaan Kokoomusnuoret ry = 150
Vantaan Keskustanuoret ry = 500
Vantaan Demarinuoret aluejärjestö ry = 15000 (demarit täällä, katso alempaa...)
Vantaan Vasemmistonuoret ry = 3000 (kommarit, katso alempaa)
Vantaan NMKY ry = 23000
Vantaan 4H-yhdistys ry = 20000
Vantaan Luonnonystävät ry = 22000
VELMU ry = 26000
Korson Lauhahiipijät ry = 1500
Aluenuoret ry = 2000
Korson setlementtinuoret ry = 10000
Ilolan Vaparit ry = 2000
Aviapartio = 200
Partiokannus ry = 42000
Jokiversot ry = 150
Tuikku-Tytöt ry = 1200
Kaivokselan Delfiinit ry = 1000
Kartanopartio ry = 1000
Kehäpartio ry = 200
Keronkävijät ry = 1000
Koskenhaltijat ry = 1500
Myyrpartio ry = 2200
Rekolan Metsäsiskot ry = 2800
Rekolan Metsäveikot ry = 2800
Scoutkären Nybyggarna i Vanda rf = 500
Partiolippukunta Erämetsot ry = 2200
Partiolippukunta Tavastit = 500
Vantaan Metsänkävijät ry = 3200
Pyhän Laurin Ritarit ry. = 1000
Partiolippukunta Tikkurilan Siniset ry = 1300
SDPL:n Vantaan Aluejärjestö ry = 17000 (kommaripioneerit)
Itä-Hakk. ja Kolohongan Pioneerit ry = 1450 (kommaripioneerit)
Kansallinen Lastenliitto ry = 21000
Vantaan Nuoret Kotkat aluejärjestö ry = 39000(HUOM! Summa!!! ja demareille, var så god...)
Etelä-Vantaan Nuoret Kotkat = 600 (ja taas demarit)
Koivukylän Nuoret Kotkat = 900 (ja taas...)
Korson Nuoret Kotkat = 3500 (ja taas...)
Tikkurilan Nuoret Kotkat = 2800 (ja taas...)
Hakunilan Nuoret Kotkat = 300 (ja taas...)
Itä-Hakkilan Nuoret Kotkat = 450 (ja taas...)

Yhteensä = 284050 € (puolet on siis jo aiemmin automaattisesti)

Kohta 64§: Nuorisomatka Rastattiin, Saksaan. Ehdotin Herrasta matkalle yhtenä lautakunnan jäsenenä. Herranen valittiin matkalle. Hyvä juttu, koska Jone yrittää suuntautua ja kouluttautua nuorisotyöhön jatkossa. Kokoomukselta ja RKP:lta valittiin myös edustajat matkalle.

Herranen esitti RuokaApu ry:n tuen myöntämistä anottuna. Kannatin tätä. Hyväksyttiin yksimielisesti.

Pää savuten himaa kohti prätkällä naru kireellä klo 21:30. Oli vähän galsa ajella.
Olis vielä puuttunut, että mopo oli poikinut himamatkalla ja ilta olis ollut täydellinen...